Rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja on ollut keskeinen tekijä Ulvilan surmasta siinneen Auer-fiaskon kolmessa solmukohdassa. Ohjasivatko juuri ne tutkinnat hakoteille? Uusi kirja tuo tähän lisävaloa.
Asianajaja Markku Fredman vaati keväällä oikeusministeriötä käynnistämään tutkinnan siitä, kuinka perusteeton seksuaalirikosjuttu Anneli Aueria ja Jens Ihleä vastaan oli syntynyt ja lapasista lähtenyt. Ministeriö kieltäytyi tästä elokuussa.
Koko Ulvilan / Auerin tapaus ansaitsisi kuitenkin perusteellisen tieteellisen tutkimuksen, niin täydellinen epäonnistuminen se on ollut oikeuslaitoksen jokaisella portaalla. Virheistä voidaan oppia vasta, kun virheet tunnetaan.
Yksi mielenkiintoinen tutkinnan kohde olisi rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan rooli, josta äskettäin ilmestynyt kirja antaa oleellista lisätietoa.
Ensimmäinen solmukohta: “tunnustus”
Rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja toimi vuonna 2006 tapahtuneen Ulvilan surman päätutkijana ja tuli valtakunnallisesti tunnetuksi manipuloituaan Anneli Auerin uskomaan murhanneensa miehensä; uskomaan vastoin omaa tietoaan. “Koska poliisin mukaan se ei voi olla kukaan muu”, selitti hämmentynyt Auer epäuskoiselle tyttärelleen poliisivankilassa. Tytär ei uskonut, koska hän itsekin oli nähnyt paikalla tuntemattoman miehen.
Poliisi aloitti välittömästi mainosrummutuksen “tunnustuksesta”, ja osa yleisöstä saattaa uskoa siihen vieläkin. “Tunnustus” oli kuitenkin ilmeisen epätosi ja epäuskottava ja sellaiseksi tuomioistuimet sen sittemmin myös tuomitsivat.
Poliisi-Maijassa ei valitettavasti ole peruutusvaihdetta ja niinpä “Auer on syyllinen” -uskomus jäi poliisin ainoaksi tutkintalinjaksi. Ulvilan verityö onkin yhä selvittämättä.
Manipuloitu “tunnustus” oli Ulvila/Auer -vyyhdin ensimmäinen solmukohta, jossa Tapio Santaojan intuitiolla oli ratkaiseva rooli äkkikäänteen luomisessa tarinaan. Uuden kirjan perusteella arvioiden seksuaalirikostarinan liikkeelle saaminen oli kolmas.
Kolmas solmukohta: kuinka lasten “spontaanit” tarinat syntyivät?
Meille kaupiteltiin vuosia tarinaa, jonka mukaan Anneli Auerin lapset kertoivat spontaanisti, pyytämättä ja yllättäen sijaisvanhemmilleen seksuaalisesta väkivallasta, jonka uhreiksi olivat joutuneet.
Uusi kirja paljastaa epämiellyttäviä tietoja poliisin osuudesta “spontaaneiden” tarinoiden syntyyn. Ne tulivat esille uudessa, vv. 2025-26 oikeudenkäynnissä, jossa seksuaalirikossyytteet romahtivat. Oikeudenkäyntiä edelsi lisätutkinta, jonka poliisi on pääosin salannut, mutta josta muutama murunen tuli esille käräjillä. “Se sai aikanaan yllättäviksi kuvaillut hyväksikäyttöpuheet vaikuttamaan vähemmän yllättäviltä”, kirjoittavat Rami Mäkinen ja Matti Rämö kirjassaan Tuhottu lapsuus. 1)
Sijaisvanhemmaksi ryhtynyt Anneli Auerin veli Ari Auer oli jo syksyllä 2011 kertonut Varsinais-Suomen lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisen yksikön haastattelussa rikosylikonstaapeli Tapio Santaojalta saamastaan ohjeesta. Santaoja toimi tuolloiin Jukka S. Lahden murhan päätutkijana.
Ari Auer kertoi “Santaojan aiemmin ehdottaneen”, että sijaisisä voisi sopivan hetken tullen kysyä Anneli Auerin pojalta “nukkumiseen liittyvistä asioista”. Tuolloin Ari Auer ei kuitenkaan kertonut, missä vaiheessa ja minkä asian yhteydessä Anneli Auerin lapset olivat tulleet Santaojan kanssa puheeksi ja milloin tällainen ohje oli saatu.
Kun seksuaalirikostuomioiden purkuhakemus oli korkeimman oikeuden käsittelyssä, poliisi kuulusteli Ari Aueria uudelleen. Tällöin hän kertoi uudelleen Santaojalta saamastaan ohjeesta.
Ote kirjasta (kuulustelu on purettu nauhalta):
“Kuulustelija kysyi: “No sit jossain vaihees, jos mä oon oikein ymmärtäny, niin [lapset] rupes sitte eri kerral kertomaan tämmösest seks-seksirikoksista”.
Ari vastasi: “No se tuli taas sielt, ku ne oli käyny siel murhaoikeuspsykiatrilla niin siel oli ilmenny jotain. Mä en tiedä mitä. Santaoja kysy sit onks ne joskus jutellut tämmösest jotain. Sit mä sanosin, et ei. No sit me ky- mä kysysin tai et ne kerto sitte. Mä en nyt ihan tarkkaan muista, miten se tapahtu ja sit ne sit ne kerto sit sen, mitä ne kerto sitte”. 1)
“Arin vuonna 2025 kerttoman perusteella vaikuttaisi siis siltä, että hän ja Minna Auer ryhtyivät kyselemään lapsilta seksiasioista Santaojan kysyttyä ensin heiltä. Poliisi on salannut lisätutkinnan, jota tehtiin ensin korkeimmalle oikeudelle sen tehdessä päätöstä seksuaalirikostuomioiden purkamsesta, ja myöhemmin vuoden 2025 oikeudenkäyntiä varten. Välillä lisätutkinnan materiaaliin viitattiin uuden oikeudenkäynnin julkisessa osassa.”
Santaoja suostutteli todistajaa
Uusintaoikeudenkäynnissä Anneli Auerin asianajaja Markku Fredman esitti aikajanan
seksuaalirikostutkinnan nopeasta käynnistymisestä:
- Santaoja oli kehottanut Ari Aueria kysymään asioista lapsilta keskiviikkona 24. elokuuta.
- Jo seuraavana päivänä lapset olivat Salossa alkaneet kertoa hyväksikäytöstä.
- 26.-26. elokuuta lapset olivat jatkaneet hyväksikäyttötarinoiden kertomista vuokramökillä Paraisilla.
- Maanantaina 29. elokuuta Ari Auer kertoi puhelimessa Santaojalle seksuaalirikospuheista.
Purkuhakemuksen vuoksi tehdyssä lisätutkinnassa poliisi kuulusteli myös Santaojaa. Kirjan mukaan
21. heinäkuuta 2025 tehdyn kuulustelun pöytäkirja on ainoa poliisin tekemän lisätutkinnan asiakirja, jonka poliisi on suostunut julkistamaan. Santaoja ihmetteli miksi häntä kuullaan, koska arveli osuutensa seksuaalirikosväitteiden tutkinnassa olleen perin vähäisen.
Santaoja kertoi tavanneensa Ari A:n ensimmäisen kerran Porissa vuonna 2009, kun Anneli Auer oli siellä tutkintavankina ja veli hoiti joitain hänen asioitaan. “Sen takia Arilla oli numeroni”, Santaoja selitti.
Santaojan mukaan Ari A soitti hänelle “joku maanantaiaamu” kesällä 2011. “Hän muistaakseni ilmoitti, mitä ne lapset olivat puhuneet hänelle näistä seksuaalirikosepäilyistä. En muista tarkalleen puhelun sisältöä, se ei ollut pitkä puhelu. Mutta hän toi esiin sen, mitä, lapset olivat puhuneet hänelle, olikohan edeltävän viikonlopun aikana”, Santaoja kertoi kuulustelussa.
Santaoja ei maińinnut Ari Auerin kertomista ohjeista kysellä lapsilta seksuaalirikoksiin viittaavista asioista, vaan sanoi puhelun olleen ensimmäinen kerta, kun seksuaalirikokset tulivat ilmi. “Asiassa ei oltu kysytty aikaisemmin lapsilta eikä Arilta. Ei oltu käyty mitään siihen viittaavaa keskustelua”, Santaoja väitti.
Anneli Auerin murhaajaksi osoittamisessa Vaasan hovioikeudessa juuri epäonnistuneet poliisit riemastuivat seksuaalirikostarinoista, ja he ovat ilman muuta halunneet kuulla Ari Aueria todistajana. Tämän toteutumisesta Santaojan kuulustelukertomus on kuitenkin kovin erikoinen.
Santaojan mukaan Ari Auer oli haluton tulemaan kuulusteltavaksi. “Joku muu tutkija soitti hänelle ensin, mutta hän ei suostunut tulemaan kuulusteluun”, Santaoja on kertonut. Joten seuraavaksi Auerille soitti Santaoja, ennestään tuttu mies. “Hän suostui tapaamaan minut”.
Santaoja kertoi herrojen tavanneen Auralaakson ABC:llä ja juoneen kupit kahvia. Tapaamisessa ei ollut kuulustelutodistajia eikä siitä laadittu pöytäkirjaa. Santaojan mukaan he keskustelivat pitkälti “niitä näitä”. “Toki sivusimme asiaa siellä, että on hyvin tärkeää, että hän tulee kuulusteluun. Ja kertoisi siellä, että miten lasten puhuttaminen ja videokuvaaminen on tapahtunut”, Santaoja sanoi. Hänen mukaansa Ari Auer “lupasi harkita asiaa”.
Mistä lähtien poliisi on alkanut kerjäämään ison rikosjutun avaintodistajilta suostumusta tulla kuultaviksi? Varsinkaan sen suuruusluokan asiassa, kuin mikä Ulvila-vyyhdestä oli jo tuolloin kehkeytynyt.
Esitutkintalaki ei tunne tuollaista lirkuttelua, vaan on tylyn suoraviivainen:
“Velvollisuus saapua esitutkintaan
Jos on syytä olettaa, että henkilöltä saadaan selvitystä rikoksesta, tai jos hänen läsnäolonsa esitutkintatoimenpidettä suoritettaessa on muuten tarpeen rikoksen selvittämiseksi, hän on velvollinen kutsusta saapumaan kutsun esittäneen esitutkintaviranomaisen lähimpään tarkoitukseen sopivaan toimipaikkaan tai muun esitutkintaviranomaisen vastaavaan toimipaikkaan.” Näin säätää esitutkintalaki 6:1.
“Jos esitutkintaan kutsuttu jättää ilman hyväksyttävää syytä kutsun noudattamatta, hänet voidaan noutaa sinne”, määrää ETL 6:2.
“Tapaaminen kesti kahvikupillisen verran, ehkä 15 minuuttia. Siinä on ne kerrat, kun muistan Arin tavanneeni”, Santaoja kertoi viitaten huoltamotapaamisen lisäksi ilmeisesti vuoden 2009 kohtaamiseen Porin poliisilaitoksella”.
“Huoltamotapaamisen järjestelyistä ja keskustelun sävystä olisi vaikea kuvitella, että niiden aiheena oli epäily kolmeen pieneen lapseen kohdistuneista vakavista seksuaalirikoksista,” kommentoivat Mäkinen ja Rämö kirjassaan.
Jos tapaamisen aiheena olisi ollut sopia, mitä Ari Auerin kannattaisi todistajana kertoa, järjestelyt olisivat paremmin ymmärrettäviä.
Toinen solmukohta: löydöt hätäkeskusnauhalta
Murhan “tunnustamisen” ja seksuaalirikosjutun matkaan saattamisen välissä Santaojalla näyttää olleen määräävä rooli hätäkeskusnauhan uudelleentulkinnassa, ilmenee juristi Niina Bergin vuonna 2024 julkaisemasta kirjasta “Totuus Ulvilan murhan hätäkeskuspuhelusta”.
Hätäkeskusnauha kuuluu Ulvilan murhajutun suuriin arvoituksiin. Se on nauhoitus puhelusta, jonka Anneli Auer soitti yöllä 1.12.2006 numeroon 112, hätäkeskukseen, tappajan vielä riehuessa vanhempien makuuhuoneessa Jukka S. Lahden kimpussa.
Hätäkeskukset nauhoittavat kaikki puhelut, ja tämäkin nauhoite päätyi oikeudenkäyntiin todisteeksi, kun Anneli Aueria syytettiin miehensä murhasta.
Kuuluuko hätäpuhelun taustalla murhaajan ääni?
“Kyllä kuuluu”, vastaa Berg kirjassaan. “Kohdassa 1.55–1.56 kuullaan selvä ulkopuolisen murhaajan ähkäisy. Tämän ovat kuulleet Mäkinen, Sihvonen, Hemmi ja Nyström. Nyströmin mielestä ähkäisijän äänirekisteri on selkeästi eri kuin uhrilla.”
“Tallenteen perusteella syntyy vahva vaikutelma siitä, että kauempana taustalla kamppaillaan, mutta mitään varmoja johtopäätöksiä ei pelkkien epäselvien ja tunnistamattomien äänien perusteella kuitenkaan ole mahdollista tehdä. Uhrin valitus ja huudot ovat tuskaisia, ja hän pyytää toistuvasti vaimoaan tulemaan apuun. Selvää on, ettei hätäpuhelutallenteen perusteella ainakaan ole mahdollista poissulkea ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta”.
KRP:ssä nauhaa tutki äänitutkija Tuija Niemi. Hän lähetti Yhdysvaltojen FBI:lle äänitiedoston ”225661_06_0203_two_speakers” kysyen mitä nainen tai lapsi sanoo hätäpuhelun kohdassa 2.03. FBI:n vastausta tähän kysymykseen ei murhaoikeudenkäynnin aineistosta löydy, mutta sieltä selviää, että 11.8.2009 FBI:n edustaja pyysi Niemeä saapumaan Washingtoniin, ja 13.8.2009 hän ehdotti vierailulle kahta vaihtoehtoista ajankohtaa syyskuussa.
Viestinvaihdon jatko ei ole tiedossa, mutta Niemi ei koskaan lähtenyt matkaan. Niemi sai tuona samana elokuun päivänä poliisilta kiireellisen tehtävän. Poliisi halusi tietää, mikä sana hätäkeskusnauhan kohdassa 2.03 kuuluu ja kuka sen sanoo. Täsmälleen samaa Niemi oli aiemmin kysynyt FBI:.ta.
Ihan tyhjin käsin Niemen ei tarvinnut alkaa kiireellistä tehtävää täyttämään. Hän sai poliisilta vinkin, kertoo kirja:
“Rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja oli jo ennen kiireellistä tutkimuspyyntöä puhelinkeskustelussa todennut Niemelle, että hänen mielestään kohdassa kuuluu Auerin sanomana ”kuole helvetti”. Niemi antoi vastauksensa poliisille jo samana päivänä ja hänen mukaansa kohdassa on uhrin ja Auerin päällekkäispuhetta. Uhrin ääntely on erittäin epäselvää, vain l- ja a-äänteitä kuuluu ja Auer sanoo jonkin 2-tavuisen sanan, jonka alkuosasta ei saa selvää, mutta loppuosassa on todennäköisesti äänteet (u)-o-l-e.”
“Poliisi teki vielä 21.8.2009 rikostekniseen laboratorioon pyynnön tutkia millä äänenpainolla soittaja sanoo sanan ”u-o-l-e” ja millä äänenpainolla soittaja kiroaa (”helvetti”) kohdassa 2.07. Niemi antoi asiasta lausunnon 28.8.2009, jossa hän totesi, että soittaja aloittaa sanan (u-o-l-e) hyvin korkealta ja äänenkorkeus laskee loppua kohti. Äänenvoimakkuus on melko suuri. Äänenpaino on lähinnä toteava tai käskevä. Äänenpainoa on vaikea tulkita, koska samaan aikaan kuuluu myös uhrin ääntelyä. Kohdan 2.07 osalta Niemi totesi, ettei kuule soittajan kiroavan tässä kohtaa.”
Murhan ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti kertoi kuunnelleensa hätäpuhelutallenteen ainakin 300 kertaa, eikä ollut kuullut kyseisessä kohdassa ”uole” tai ”kuole”.
Löydön tehnyt äänitutkija Niemikin kertoi kuunnelleensa tallennetta useita satoja kertoja, mutta ei ollut kuullut sanaa aiemmin.
Kukaan ei kuullut nauhalta “kuole helvetti” eikä edes ”u-o-l-e”, ennen kuin Tapio Santaoja ilmoitti sen siinä kuulevansa. Silloin myös KRP:n äänitutkija alkoi kuulla.
Sen lisäksi ettei kuullut dramaattista sanaa, Tuija Niemi oli vielä vähän aiemmin ollut epävarma siitäkin, onko puhuja nainen vai lapsi. Nyt hän pystyi antamaan kuvauksen kuultavasta sanasta kirjain kirjaimelta, tunnistamaan puhujan olevan Anneli Auer ja kuvailemaan millä äänenpainolla sana oli sanottu.
Eikä tämä ollut edes kaikkein oudointa. Berg selostaa kirjassaan:
“Oikeudenkäyntiaineistoon liitetyltä hätäpuhelutallenteelta kuullaan melko lujaa ja selkeästi kyseinen ”kuole” huudahdus. Syyttäjäkin on todennut, että jokainen tallennetta kuunnellut, kuulee siinä kohdassa Auerin sanomana kuole sanaan viittaava ilmaisun. Äänitutkija, jonka luulisi olevan ammattilainen äänten, sanojen ja puhujien tunnistamisessa, ei ollut kuullut sanaa tai ainakaan saanut siitä selvää, eikä tunnistanut varmuudella puhujaa, ennen kuin poliisi kertoi hänelle, että Auer sanoo siinä ”kuole”.
“Kumpi sitten on todennäköisempää se, ettei äänitutkija kuullut Auerin surmaamistahtoa ilmaisevaa huudahdusta yli kahteen vuoteen, vaikka oli kuunnellut hätäpuhelutallennetta satoja kertoja vai se, ettei tallenteella alun perin kuulunut lainkaan koko kuole huudahdusta”, Niina Berg kysyy.
Selitys voi olla yksinkertainen, joskin oikeusvaltion kannalta murheellinen:
“Huudahduksen puuttuminen alkuperäisestä hätäpuhelutallenteesta, selittäisi sen uskomattomalta tuntuvan tosiasian, että huudahdus oli jäänyt kaikilta tallennetta kuunnelleilta huomaamatta lukuisista kuuntelukerroista huolimatta. Kyseessä ei ole hiljainen kuiskaus, vaan varsin voimakas ääni, huuto, mikä kuuluu kovaa ja mikä myös näkyy isosti spektrogrammissa. Se on lähes yhtä voimakas ääni kuin suoraan puhelimessa puhuttu ja selvästi voimakkaampi kuin esimerkiksi uhrin valitushuudot, jotka kuuluvat ja näkyvät huudahduksen kanssa yhtä aikaa sen molemmin puolin ja jotka Niemi oli kirjannut litterointiinsa.”
Varmuuden maksimoimiseksi alkuperäinen hätäkeskusnauha on håvitetty. Ennen aikojaan.
Median uutisointi hätäkeskusnauhasta nojasi sokeaan uskoon poliisin ja syyttäjiin, ja useimmiten sivuutti kummallisuudet vaikenemalla. Näin esimerkiksi Iltalehti 8.10.2015:
Kummajaiset jätettiin tutkimatta
Yksityinen kansalainen jätti hätäkeskusnauhasta 3.2.2025 tutkintapyynnön sisäministeri Mari Rantaselle (ps), joka siirsi sen poliisihallitukselle, joka siirsi sen valtakunnansyyttäjön toimistolle, kuten kuuluukin. Valtionsyyttäjä Tapio Mäkinen päätti jättää asian tutkimatta, koska mahdoliset rikokset olisivat olleet vanhentuneita. Näin voikin olla, mutta ei tutkinnan tarve siihen lopu.
Anneli Aueria vastaan ajettujen seksuaalirikos-syytteiden romahdettua viime huhtikuussa, hänen asianajaja Markku Fredman vaati oikeusministeriötä käynnistämään tutkinnan oikeusmurhasta. Ministeriö torjui vaatimuksen elokuussa, väittäen ettei “turvallisuustutkintalain mukainen tutkinta ole tarkoituksenmukainen tapa käsitellä Auerin tapausta. Menettely on ministeriön mukaan tarkoitettu toisenlaisten tilanteiden, kuten onnettomuuksien, tutkintaan.” 3)
Vaikka kaikki mahdolliset rikokset, joista poliiseja ja syyttäjiä ja muitakin virkamiehiä ehkä olisi aiheellista epäillä olisivat vanhentuneet, koko tässä vyyhdessä on paljon tutkittavaa. Se olisi kipeästi tarpeen, ettei tällainen fiasko enää koskaan toistu.
Yksi keskeinen tutkimuskohde on, mikä on rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan manipuloiman “tunnustuksen”, hänen häke-nauhalta kuulemisten ja seksuaalirikojutussa neuvojen antamisen osuus fiaskon rakentamisessa.
Toinen yhtä keskeinen tutkimuskohde on, kuinka tuomioistuimille jätetty häkenauha syntyi ja kuinka siihen ilmaantui sana “u-o-l-e”. Tämä olisi tärkeää jo KRP:n yleisen uskottavuuden kannalta.
Ulvilan surma on avoimena KRP:ssä, tutkinnanjohtajana rikosylikomisario Olli Töyräs. Valitettavasti on pakko suhtautua hyvin skeptisesti mahdollisuuteen, että hänen tutkinnassaan selvitettäisiin kuinka häkenauha KRP:ssä muokkautui.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) Rami Mäkinen & Matti Rämö: Tuhottu lapsuus. Auerin perheen oikeusmurha. Otava 2026.
2) Em. teoksen lähdeviite: 2400/S/314/25, s. 364
3) Turun Sanomat / STT 24.8.2026
https://www.ts.fi/a/7065564