Mikko Niskasaari

EIT tuomitsi Suomen hallituksen. Poikkeuksellisesti voi näin sanoa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 15.2 antamasta kahdesta tuomiosta, joilla kotietsinnät Suomessa todettiin laittomiksi, Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisiksi.

Tuomion tuottaneet kotietsinnät tehtiin heinä- ja lokakuussa 2009. Niissä ei ollut mitään poikkeuksellista; tosin toinen kohdistui asianajajan toimistoon. Toinen oli täysin tavanomainen. Ne siis kelpaavat edustamaan kaikkia 13 000 - 15 000 vuotuista kotietsintää.

Suomessa voimassa oleva laki kotietsinnän edellytyksistä tiedetään yleisesti EIS:n vastaiseksi. Se on tiedetty, vaikka ei myönnetty, myös oikeusministeriössä, sisäministeriössä ja Poliisihallituksessa. Silti hallitus ei esittänyt muutosta kotietsinnän perusteisiin, kun se vuoden 2010 lopulla antoi eduskunnalle esityksensä poliisi-, esitutkinta- ja pakkokeinolakien muuttamiseksi. Korjausta oli vaadittu muun muassa lakimuutosta valmistelleessa toimikunnassa ja hyviä malleja tarjottu. Vakain tuumin ja harkiten hallitus esitti, että ihmisoikeussopimuksen rikkomista jatketaan, ja samalla annetaan poliisille pitkä lista uusia, kansalaisten oikeuksia polkevia valtuuksia (joiden tuottamista ihmisoikeustuomioista saamme kenties muutaman vuoden päästä lukea). Siksi EIT:n tuomioiden voi sanoa kohdistuneen suoraan hallitukseen.

Ihmisoikeusrikkomuksesta EIT:n tuomioon meni vain noin puolitoista vuotta, mikä lienee Suomen osalta kaikkien aikojen ennätys; tavallisesti päätöksen saaminen kestää, ikävä kyllä, vuosia. Syy on ilmeinen. Strasbourgissa tiedettiin eduskunnalle annetusta lakipaketista, ja kanta sen laittomuuksiin haluttiin kertoa ennen, eikä jälkeen lakimuutosten hyväksymisen.

Olisi ajanhukkaa keskustella siitä, pitääkö Suomen poliisin valtuuksia kotietsintöihin rajoittaa. Kysymys on siitä, kuinka paljon niitä pitää rajoittaa.

EIT teki nyt selväksi Suomelle - kuten se on aikaisemmin tehnyt muille maille - ettei käy, että poliisi voi saapastella ihmisten koteihin pelkästään omalla päätöksellään. Kansalaisella on oltava uskottavat oikeusturvakeinot aiheettomia kotietsintöjä vastaan, eli kotietsinnän perusteet on voitava viedä puolueettoman tahon tutkittavaksi.

Monissa maissa kotietsintä edellyttää tuomarin päätöstä. Kun meillä kuitenkin tuomarit ovat tottuneet myöntämään poliisille kaikki heidän hakemansa pakkokeinoluvat käytännössä aina - ainakin ensimmäisellä kerralla - ei kotietsintään saada tätä kautta lisää harkintaa ja kohtuutta. Yksi ratkaisu, jota on esittänyt mm. Suomen Asianajajaliitto, olisi kansalaisen oikeus saattaa jälkikäteen tuomioistuimen tutkittavaksi, oliko kotietsintä perusteeton. Jos oli, siitä on maksettava hyvitys, kuten Suomi nyt joutuu maksamaan EIT:n tuomion perusteella.

Periaate ei kuitenkaan riitä. Välttämättä ei riitä edes oikeus saattaa asia tuomarin tutkittavaksi. EIT tuomitsi viime joulukuussa Ukrainan ihmisoikeusrikkomuksesta, vaikka kotietsinnästä päätti asianmukaisesti alioikeuden tuomari, ja vaikka kyseessä oli perusteeksi sinänsä kelpaava rikosepäily (Ratushna vs. Ukraina, 2.12.2010).

Lakiin täytyy kirjata kriteerejä, joiden perusteella tuomioistuin voi arvioida, oliko etsintä perusteltu vai ei. Yksi kriteeri voisi olla suhteellisuusperiaate. Kotietsintä loukkaa syvästi ihmisen yksityisyyttä, ja etsinnästä mahdollisesti saatavan hyödyn on oltava suurempi kuin sen aiheuttaman haitan.

Muuten olen sitä mieltä, että hallituksen lakipaketti on poliisin uusien valtuuksien osalta sietämätön. On säädytöntä esittää lakia systemaattisesti rikkovalle organisaatiolle oikeutta tunkeutua kansalaisten tietokoneisiin, palkata salaisia urkkijoita, tehdä rikoksia ja niin edelleen. Poliisi tekee aivan liian paljon rikoksia ilman lupaakin.