Näin valtionsyyttäjät valehtelevat

Poliisien virkarikoksista tehdään vuosittain 300-400 rikosilmoitusta (ja saman verran muista poliisien rikoksista). Niiden tutkinnan ratkaisee valtakunnansyyttäjänvirasto (VKSV), joka estää lähes kaikkien virkarikostapausten tutkinnan. Osa ilmoituksista epäilemättä onkin aiheettomia, kuten on kaikista rikosilmoituksista, myös poliisin tekemistä. Voi kuitenkin perustellusti arvioida, että luokkaa puolet kuuluisi viedä esitutkintaan. VKSV sallii vain muutaman.

Esittelen kohta kohdalta yhden poliisin virkarikoksen ja kuinka se haudattiin. Esittelen, kuinka VKSV:n syyttäjät eivät edes lue poliisista tehtyä rikosilmoitusta, ennen kuin tekevät "ei rikosta, ei esitutkintaa" -päätöksen. Esittelen, kuinka VKSV:n syyttäjät valehtelevat jokaisessa vaiheessa peittääkseen ensin poliisin, sitten kollegojensa tekoja.

Korostan, että tapauksen poliisirikos, vaikka olikin periaatetasolla vakava, jäi esimiehen väliintulon vuoksi lopulta pieneksi. Se ei vähennä, vaan korostaa VKSV:n syyttäjien epärehellisyyttä.

 

Komisario Susanna Arppe salaa asiakirjat

Tilasin 19. tammikuuta viime vuonna Varsinais-Suomen poliisilaitokselta puhelimitse pari asiakirjaa, kahden todistajana kuullun poliisin todistajankuulustelut eräästä esitutkintapöytäkirjasta. Rutiinitilauksen vastaanottanut toimistosihteeri HT lupasi lähettää paperit samoin tein.

Ei tullut kuulustelupöytäkirjoja. Posti toi toimistosihteerin 20.1.2010 päivätyn kirjeen: "Asia: [HA:n] todistajankuulustelu. Hei! Tiedustelin asiaa tutkinnanjohtaja Susanna Arppelta ja hän ilmoitti, etten voi sitä lähettää. Voit keskustella asiasta Arppen kanssa p. 0718746861 tai tiedustella asiaa KO:sta. [VF:n] todistajalausuntoa ei ko. pöytäkirjassa olekaan".

Juttu oli käsitelty oikeudessa jo hovioikeutta myöten, asiakirjojen julkisuudesta ei ollut epäselvyyttä. Rikoskomisario Susanna Arppe löytyi virkapuhelimestaan 25.1, jolloin vaadin häntä lähettämään asiakirjat. Arppe kieltäytyi. Kysyin perusteluja. "No me vaan emme lähetä.". Arppe myönsi asiakirjojen olevan julkisia, mutta hoki "mepä emme niitä lähetä". Vaadin joko paperit tai päätöksen, ettei papereita lähetetä. Arppe iski luurin korvaan.

Miksi Arppe oli näin törppö? En tiedä. Sen tiedän, että hänen johtamansa huumejutun tutkinnassa on syytä epäillä vilppiä, ja kahta oikeudessa todistajina kuultua poliisimiestä väärästä valasta. Olin jo kertaalleen julkaissut artikkelin, jossa selostin esitutkinnan eräitä kummallisuuksia (1). Ehkä Arppe oli lukenut sen, eikä ollut pitänyt lukemastaan.

Ilmoitin kansliaan Arppen määräysten olevan lainvastaisia, ja edellytin papereiden lähettämistä. Eivät tulleet. 28.1 keskustelin uudelleen toimistosihteeri HT:n kanssa, joka totesi, että hän tekee parhaansa, mutta ei voi toimia vastoin Arppen määräystä. Soitin poliisipäällikön sijaisena olleelle ylikomisario Jari Virtaselle, joka ilmoitti, ettei tee mitään.

Posti toi toimistosihteeri HT:n uuden, 28.1 päivätyn kirjelapun: "Ilmoitan sinulle, että Susanna Arppe on työssä vasta ensi viikolla, joten lähetin sähköpostia hänelle tänään. (...) Olen pahoillani, että asiasta tuli näin hankala".

Kun puhe ei auta, ja lyödä ei saa, niin mitä voi tehdä? Tein sen ainoan mikä tehtävissä oli, lähetin Turkuun tutkintapyynnön Arppesta. Tutkintapyyntöni liitteenä oli muun ohessa HT:n kirje, joka osoitti Arppen kieltäneen asiakirjojen lähettämisen.

Tutkintapyyntöni meni postissa ristiin ylikomisario Jari Virtasen kirjeen kanssa. Hän oli harkinnut asiaa tarkemmin, ja postitti paperit, jotka sain 2.2. Niiden perille tulon Virtanen varmisti kohteliaasti sähköpostilla ja keskusteluunsa Arppen kanssa viitaten kertoi 3.2.2010: "Käsittääkseni kyse oli lähinnä väärinkäsityksestä ja epätietoisuudesta että voidaanko asiakirjanippua pilkkoa osiin".

Epäilemättä Arppe oli tällaisen selityksen esimiehelleen tarjoillut, ja yhtä epäilemättä se on pötyä. On rutiinia tilata esitutkintapöytäkirjasta osia. Miksi maksaa sadasta sivusta, jos kymmenen riittää?

Paperit lopulta saatuani olisin voinut perua tutkintapyyntöni. En perunut, koska halusin nähdä millaisen tarinan valtakunnansyyttäjänvirasto asiasta sepittää.

Syyttäjä huijaa

Poliisista tehtyjä rikosilmoituksia seuloo VKSV:ssä kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto. Hän perusteli 17.3.2010 päivättyä "asiassa ei ole syytä epäillä rikosta" - ratkaisunsa näin: "Arppelta on pyydetty selvitys asiasta ja hän on kiistänyt sen, että olisi kieltänyt antamasta kyseistä Niskasaaren pyytämää kuulustelukertomusta. Arppen mukaan on ollut vaikeaa toimittaa Niskasaarelle hänen pyytämäänsä kuulustelukertomusta, koska hänelle ei ole löytynyt yhteystietoja." (2).

Ei ole kuin kaksi mahdollisuutta:

- Haapalehto ei ollut vaivautunut edes lukemaan tutkintapyyntöä ja sen mukana toimitettua todistusaineistoa tai

- Haapalehto valehteli.

Haapalehdon päätöksen saatuani tilasin valtakunnansyyttäjänviraston kirjaamosta asian esitutkintapöytäkirjan. Kirjaamo ilmoitti, ettei virastossa ole asiasta, Haapalehdon päätöksen lisäksi, mitään muita asiakirjoja, kuin komisario Susanna Arppen VKSV:lle antama selvitys. Siitä sain kopion.

Arppe oli tarjoillut VKSV:lle mm. tällaista: "[Toimistosihteeri HT] kertoi, ettei hän ollut huomannut ottaa mitään yhteystietoja pyynnön tehneeltä henkilöltä, mutta tämä oli luvannut soittaa vielä takaisin". (...) "Parin päivän kuluttua (ehkä 27.1) tapasin [HT:n] ohimennen käytävällä, jolloin hän (...) kyseli mitä Niskasaaren pyynnölle tehdään. Sanoin, että luonnollisesti emme pyyntöä voi kokonaisuudessaan täyttää, mutta toimitetaan hänelle esitutkintapöytäkirja, josta hän sitten saa sen materiaalin, joka meiltä toimitettavissa on". (3)

Rikoskomisario Susanna Arppe valehteli. Sen todistavat HT:n 20.1 ja 28.1.2010 kirjeet, ylikomisario Jari Virtasen kirje ja sähköpostiviesti. Arppe oli niin halpamainen, että hän ensin pakotti alaisensa rikkomaan lakia, ja yritti sitten vierittää oman rikoksensa toimistosihteerin niskoille, tämän huolimattomuudeksi.

Arppen noin 1 ½ liuskan mittaisessa selityksessä ei ole yhtään ainoaa paikkansa pitävää kohtaa. Se on merkittävä suoritus henkilöltä, joka työkseen johtaa rikosten esitutkintaa.

Syyttäjä Heli Haapalehto oli kopioinut Arppen valheet sellaisenaan päätökseensä. Aivan ilmeisesti hän oli ratkaissut asian tutkintapyyntöäni lukematta, sen todistusaineistoa näkemättä.

Tutkintapyyntö katosi

Varmistuakseni, että Haapalehdon toiminta oli juuri niin törkeää kuin näytti, minun oli saatava käsiini tutkintapyyntöni liitteineen ja tarkistaa mitä viranomaiset olivat asian suhteen tehneet. Mutta missä se oli, kun se kerran ei ollut VKSV:ssä? Soitin Varsinais-Suomen poliisilaitokselta. Ilmeni, että tutkintapyyntöni oli lähetetty Pirkanmaan poliisilaitokselle. Tilasin kopion sieltä. Sain poliisin kehnosti kyhäämän tutkintailmoituksen ja Arppen selityksen. Ei sivuakaan tutkintapyynnöstäni, eikä sen liitteistä, todisteista.( 4)

Oliko tutkintapyyntöni ja sen mukana lähetetyt kirjalliset todisteet pantu paperisilppuriin? Se oli reaalinen mahdollisuus. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on kannustanut poliisia tuhoamaan poliisia ja syyttäjiä koskevia rikosilmoituksia ja todisteita, mikä arvattavasti helpottaa rikosten painamista villaisella (5).

Kun puhe ei auta ja lyödä ei saa, niin mitä tehdä? Lähetin VKSV:lle tutkintapyynnön, jossa uudistin Arppeen kohdistuvan ilmoituksen, peräsin millä aineistolla Haapalehto oli Arppen asian ratkaissut, sekä mihin oli kadonnut 31.1.2010 tutkintapyyntöni ja sen mukana toimitetut todisteet. Se oli siis uusi tutkintapyyntö (6).

Tähän vastasi apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske 29.4.2010. Nyt, pakon edessä VKSV oli löytänyt tutkintapyyntöni, ja sen liitteet, mistä todisteeksi niistä lähetettiin kopiot. Ei selvinnyt missä niitä oli piiloteltu - niissä ei ole minkään viranomaisen leimaa - mutta varmistui ettei Haapalehto ollut viitsinyt lukea tutkintapyyntöäni (7).

VKSV:ssä työskentelevä rikosylikonstaapeli Anne Kiviniemi oli lähettänyt 12.3.2010 Susanna Arppelle sähköpostiviestin. Hän selostaa poliisin kirjaamaa tutkintailmoitusta ja jatkaa: "... Heli Haapalehto pyytää alustavaa selvitystä sähköpostitse sen selvittämiseksi, onko asiassa jotakuta syytä epäillä rikoksesta ja näin aloittaa varsinainen esitutkinta" (8).

Syyttäjävirasto siis kysyy rikoksesta ilmiannetulta poliisilta, onko häntä syytä epäillä rikoksesta. Tämä ei ole poliisirikoksissa poikkeuksellista, vaan tavanomaista. Se on poliisien erityinen etuoikeus, jota heille ei kuitenkaan ole antanut lainsäätäjä, vaan VKSV.

Arppe vastasi, kuten edellä selostettu ja Haapalehto kopioi hänen valheensa omaksi ratkaisukseen samoin tein, 17.3. 2010. Tutkintapyyntöni johdosta Haapalehto oli antanut Kalskeelle oman selvityksensä. Haapalehto tunnusti: "Olen perustanut oman päätökseni Arppen antamaan alustavaan selvitykseen asiasta, joka on ollut loogisesti etenevä eikä minulla ole ollut mitään syytä epäillä, etteikö Arppen kertomus tapahtumista pitäisi paikkansa" (9).

Arppe väittää, että toimittaja tilaa asiakirjoja, muttei älyä antaa osoitettaan, eikä toimistosihteeri ymmärrä sitä kysyä, ja tätä Haapalehto pitää loogisena kertomuksena. Millainenhan mahtaisi olla kertomus, jonka jopa syyttäjä Haapalehto huomaa epäloogiseksi?

Valtionsyyttäjä Jorma Äijälän esittelemässä päätöksessä Jorma Kalske joutui tunnustamaan, ettei Arppen selitys puuttuvasta osoitteesta "vaikuta hyväksyttävältä syyltä, koska Niskasaarelle oli toimitettu hänen antamaansa osoitteeseen kirjeitä joissa oli ilmoitettu, ettei kuulustelupöytäkirjoja toimiteta hänelle". Kalske ei myöskään kiistänyt asiakirjojen julkisuutta. Tästä Kalske ja Äijälä vetivät johtopäätöksen: "Asiassa ei ole ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden johdosta Arppe olisi käyttänyt väärin harkintavaltaansa tai menetellyt muutoin virheellisesti siten, että hänen tekoaan olisi pidettävä vähäistä vakavampana".

Kalske ja Äijälä yrittivät pelastaa myös Haapalehdon maineen: "Haapalehto on katsonut, että kysymyksessä on ollut lähinnä väärinkäsitys ja epätietoisuus siitä, voitiinko asiakirjanippua pilkkoa..."

Kalske ja Äijälä valehtelevat. Haapalehdon 17.3.2010 päätöksessä ei ole tuollaisesta perustetta. Jos olisi, peruste olisi typerä.

Miksi laillinen tie ei kelpaa?

Komisario kieltää toistuvasti, tahallaan ja perusteetta julkisen asiakirjan luovuttamisen, pakottaa myös alaisensa rikkomaan lakia asiakirjain julkisuudesta, kiinni jäätyään valehtelee kuin humalainen hevoskauppias, eikä valtakunnansyyttäjänvirasto näe asiassa mitään moitittavaa.

Syyttäjä lavastaa tapahtuneeseen syylliseksi toimittajan, joka on niin hölmö että tilaa asiakirjoja, mutta ei anna osoitetta mihin ne voisi lähettää. Syyttäjän jäätyä kiinni valehtelusta valtionsyyttäjät sepittävät, jälkikäteen, hänelle uudet perustelut.

Heli Haapalehto olisi voinut tehdä myös laillisen ja tosiasioita vastaavan päätöksen, mutta olla silti käynnistämättä esitutkintaa. Hän olisi voinut todeta komisario Arppen rikkoneen lakia kieltäessään asiakirjojen lähettämisen, mutta rikoksen vahinkojen jääneen vähäiseksi, koska ylikomisario Virtanen pelasti väliintulollaan tilanteen. Kun asiakirjat siis kuitenkin toimitettiin, rikos jäi vähäiseksi eikä esitutkintaa ole tarpeen suorittaa.

Haapalehdon pilattua mahdollisuutensa Kalske ja Äijälä olisivat voineet korjata asian Arppen osalta kuten edellä kerron. He olisivat voineet todeta Haapalehdon tehneen päätöksensä puutteellisin aineistoin ja perustein, mutta virheen jääneen lopulta vähäiseksi.

Tämä olisi ollut kansalaisen kannalta kelpo päätös. Olisi myönnetty, että poliisin toimi väärin. Ei tässä asiassa enempää olisi tarvittu. Miksi se ei Haapalehdolle, Kalskeelle ja Äijälälle kelvannut? Siksi, ettei valtakunnansyyttäjänvirasto myönnä poliisin virkarikoksia olevan olemassakaan.

VKSV:n uudet sepitykset

Sattuneista syistä asian käsittely ei päättynyt tähän. Tammikuussa antamassaan uudessa selityksessä Heli Haapalehto väittää, että hänen (17.3.2010) ratkaisussaan Arppen toiminnasta olisi ollut kysymys tuottamuksellisuuden ja sen vähäisyyden arvioinnista. (10) Ei ollut. Olisi pitänyt olla, mutta ei ollut. Haapalehdon päätöksessä ei lainkaan pohdita Arppen toimintaa tuottamuksellinen - tahallinen -akselilla. Päätöksessä ei edes ole sanaa tuottamuksellinen. Päätöksessä katsotaan asiakirjat salanneen Arppen toimineen moitteettomasti.

Tämän pohjalta apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen Raija Toiviainen antoi, valtionsyyttäjä Mika Illmanin esittelystä viraston selvityksen. Lukuisten muiden virheiden lisäksi Toiviainen väittää: "... koska Haapalehto oli arvioinut Arppen menettelyä ensisijaisesti tuottamukselliseksi, asiassa ei ollut syytä epäillä virkarikosta Arppen kohdalla".

Joko Toiviainen ja esittelijä Mika Illman ovat laatineet selityksensä lukematta tapauksen asiakirjoja, tai sitten he valehtelevat.

Yhteenveto

Viisi (5) valtakunnansyyttäjänviraston syyttäjää, kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, valtionsyyttäjät Jorma Äijälä, Raija Toiviainen ja Mika Illman oli valmis valehtelemaan, peittääkseen rikoskomisario Susanna Arppeen rikoksen, josta, jos se olisi tuomioistuimeen päätynyt, seuraus olisi ollut 10 päiväsakkoa tai varoitus.

Tästä kansalainen osannee päätellä kuinka vikkelästi ja laveasti valtionsyyttäjät valehtelevat silloin, kun poliisia on syytä epäillä vakavasta virkarikoksesta.

LÄHDEVIITTEET:

1) http://www.mikkoniskasaari.fi/node/80

2) VKSV / Heli Haapalehto 17.3.2010 päätös 10/20, asiannro R 10/71.

3) Susanna Arppen selitys VKSV:lle v. 2010. Päiväämätön.

4) Pirkanmaan poliisilaitos, 8330/R/5220/10.

5) Esimerkki: rikoskomisario Petri Juvonen, Helsinki, hävitti rikosilmoituksen ja kaikki sen mukana todisteeksi toimitetut asiakirjat. Juvosen väärentämä etpk 6070/S/305844/05. Jorma Kalskeen päätös Juvosen rikoksesta, esittelijä Ritva Sahavirta 6.9.2005: Poliisilla on oikeus hävittää rikosilmoitus ja todisteet, ja näin väärentää esitutkintapöytäkirja. Kas. http://www.mikkoniskasaari.fi/node/92

6) Mikko Niskasaaren tutkintapyyntö 8.4.2010 VKSV:lle. Liitteinä mm. kaikki Varsinais-Suomen poliisilaitoksen lähettämät kirjeet.

7) VKSV / Jorma Kalske 29.4.2010 päätös, dnro 161/21/10.

8) Anne Kiviniemen sähköposti Susanna Arppelle, VKSV:n päätöksen dnro 161/21/10 liite.

9) Heli Haapalehdon selitys VKSV:lle 23.4.2010, VKSV:n päätöksen dnro 161/21/10 liite.

10) Heli Haapalehdon selvitys VKSV:lle 27.1.2011.

11) VKSV / Raija Toiviainen 28.2.2011, dnro 100/62/10.