MOT huijaa

Oikeastaan otsikko kuuluisi olla "Yle huijaa", mutta MOT saa kunnian, koska se on Ylen niin sanotuista asiaohjelmista häikäilemättömin ja epäluotettavin.  Ylen törmäilyt ovat ajankohtaisia, koska yhtiö haluaa koko kansan verollepantavaksi, toimintansa rahoittamiseksi. 
Ylen MOT-ohjelma salaa, peittelee ja vääristelee. Sen aseita ovat puolitotuudet, jopa tekaistut väitteet ja "todisteet". Tosin joskus MOT tuottaa myös hyvää, tutkivaa journalismia.
 
MOT mustamaalaa ihmisiä häikäilemättä, mutta itseensä kohdistuvaa kritiikkiä se  ei siedä lainkaan. MOT :n toimitus käyttää poikkeuksellisen intensiivisesti sekä hyvä-veli-verkostojaan  - korruptiivisia suhteiaan - että suoraa painostusta ja uhkailua estääkseen ohjelman kritisoinnin. Se lienee Suomessa ainoa tv-ohjelma, jonka toimittajat rehentelevät sillä, että ovat onnistuneet tukahduttamaan ohjelmiensa arvostelun. Tässä suhteessa se on suomalaisessa mediassa ainutlaatuinen.
 
Aineistoa MOT:n vedätyksistä.