Auerin seksuaalirikostuomio on purettava

Ulvilan surman puiminen Anneli Auerin osalta toivon mukaan päättyy Vaasan HO:n selkeään tuomioon. Nyt on aika pestä poliisien ja syyttäjien likapyykki. Se alkaa purkamalla Auerin ilmeisen väärä seksuaalirikostuomio.

 

Anneli Aueria on nyt syytetty murhasta neljässä oikeudenkäynnissä, kahdesti käräjäoikeudessa, kahdesti hovioikeudessa, tuomiot ovat 2-2 ja ammattituomareiden äänet 7-5 vapauttavan tuomion puolesta. Joko tämä riittäisi?

Itse asiassa juttu on ollut oikeudessa viidesti. Viides kierros oli korkeimman oikeuden kunniaton päätös palauttaa juttu käräjäoikeuteen, sen jälkeen kun Vaasan hovioikeus oli hylännyt syytteen ensimmäisen kerran. 1) Syyttäjät kantoivat KKO:een uskomattoman määrän uskomatonta roskaa, jolla he onnistuivat palautuksen saamaan. Murha-jutun osalta roska on nyt viimeistä pilkkua myöten kumossa. KKO:n valitusluvan allekirjoittaneilla tuomareilla olisi hyvä syy kokea tulleensa huijatuiksi. Vielä parempi, jos omatunto kolkuttelisi.

Vaasan HO:n tuomio oli 2-1 äänestyspäätös, niin olivat myös aiemmat langettavat käräjäoikeuksien tuomiot. Vain Vaasan HO:n ensimmäinen vapauttava tuomio oli yksimielinen.

Eriävine mielipiteineen 120-sivuinen tuomio on erittäin huolellisesti perusteltu. 2) Sen luettuaan pitäisi jokaiselle olla selvää, miksi Auerin joutuminen epäillyksi oli ymmärrettävää; yhtä selvää pitäisi olla miksi syyttäjien näyttö ei riitä. Se ei riittänyt edes Satakunnan käräjäoikeuden asiaa ensimmäisen kerran käsitellessä. 3)

Kun näyttö ei riitä, tuomitaan syytetyn eduksi. Ketään ei pidä tuomita vajavaisin näytöin vain siksi, että saadaan selvitystilastoja kauniimmiksi, tai siksi että jollakulla poliisilla / syyttäjällä on syvä sisäinen vakaumus syyllisestä. Jos ja tässä tapauksessa kun esitutkinnassa HO:n mukaan on puutteita, niitä ei voi laskea myöhemmin syytetyn vahingoksi, opastaa Vaasan hovioikeus poliisi- ja syyttäjäkuntaa oikeusvaltion perusperiaatteiden äärelle.

HO myös osoittaa esitutkinnassa puutteita suuntaan sekä toiseen.

 

Häke-nauha

Otan esimerkiksi hovioikeuden toisaalta-toisaalta -puntaroinnista kuuluisa hätäkeskusnauha, Anneli Auerin soitto hätäkeskukseen.

HO:n mukaan "juuri hätäkeskuspuhelutallenteelta ilmenee seikkoja, jotka kaikkein voimakkaimmin tukevat Anneli Aueria vastaan ajettua syytettä (---)". Tällaisina seikkoina HO mainitsee muun muassa "Anneli Auerin hätäkeskuspuhelun aikainen käyttäytyminen. Vaikka Anneli Auer onkin kuulostanut hätäkeskuspuhelun aikana hätääntyneeltä, hän on vaikuttanut olleen merkillepantavan tietoinen yhtäältä siitä, että ulkopuolisen tekijän yksin- ja nimenomaisena tarkoituksena on ollut juuri Jukka Lahden surmaaminen, ja toisaalta siitä, että ulkopuolisesta tekijästä ei ole aiheutunut suurempaa uhkaa Anneli Auerille itselleen tai talossa olleille lapsille. Toiseksi hätäkeskuspuhelutallenteelta ei ole kuultavissa sellaisia ääniä, jotka voitaisiin luotettavasti yhdistää johonkin talossa olleeseen ulkopuoliseen henkilöön. Kolmanneksi se, että Anneli Auer on ollut poissa puhelimesta juuri sillä hetkellä, kun Jukka Lahden ääntely puhelun taustalla on lakannut, ja että tallenteelta on tätä ennen kuulunut ”(u)-o-l-e”-huudahdus, viittaavat Anneli Auerin syyllisyyteen."

Toisaalta samalta häke-nauhalta "ilmenevä puhuu myös syytettä vastaan. Anneli Auer on hätäkeskuspuhelun aikana useaan otteeseen pyytänyt hätäkeskuspäivystäjää kiirehtimään avun toimittamisessa tapahtumapaikalle. Anneli Auer ei ole voinut tietää, kuinka nopeasti poliisipartiolla on hälytyksen saatuaan ollut edellytykset saapua kohteeseen. Tapahtumapaikka on sijainnut Ulvilan kaupungin taajama-alueella, suhteellisen lähellä Porin kaupungin asutuskeskittymiä. Anneli Auerin mainitunlainen menettely olisi siten selvästi lisännyt kiinnijäämisen riskiä, mikäli hänellä olisi vielä hätäkeskuspuhelun päättymisen jälkeen ollut rikospaikan lavastamiseen liittyviä toimia suoritettavanaan."

Rikospaikan ja häke-puhelun lavastaminen olivat syyttäjien lempiteemoja, jotka paisuivat kierros kierrokselta, kunnes he päätyivät täysin absurdeihin tarinoihin. HO totesi olevan aivan selvää, ettei häke-puhelua oltu manipuloitu, että puheet murhassa käytetyistä "kilvistä", kepeistä ja pyyhkeistä rakennetuista veriroiskesuojista ja ylipäänsä kaikki puheet lavastuksesta eivät ole tästä todellisuudesta.

 

Poliisin virhe vai lavastus?

Syksyllä 2009 Satakunnan poliisilaitos ryntäsi uutisoimaan Anneli Auerin tunnustaneen veriteon. Syyttäjät ovat roikkuneet tunnustus-tarinassaan kiinni, vaikka heti asiakirjojen tultua julkisiksi paljastui, että poliisi oli törkeästi huijannut Aueria saadakseen tunnustuksen, joka muutoinkin oli kovin outo. "Hovioikeus toteaa, että poliisin Anneli Auerille kuulusteluissa ilmoittamat seikat ovat olleet virheellisiä tai harhaanjohtavia seuraavista syistä" ja sitten tuomiossaan luetellaan seitsemän poliisin valhetta. Perättömien tunnustusten ja väärien syytteiden estämiseksi esitutkintalaki nimenomaan ja yksiselitteisesti kieltää epäillyn johdattelemisen valehtelemalla.

Paljon palstatilaa mediassa saivat poliisin vuosia murhan jälkeen tekemät rikospaikan rekonstruktiot. Erityisen isolla julkaistiin kuvat, joiden mukaan Auer ei ollut voinut koskettaa Jukka Lahtea pesuhuoneen puolelta, oviraosta, kuten hän kertoo tehneensä. Tämä liittyi siihen, mistä hänen paidan hihaansa oli tullut Jukka Lahden verta. HO selostaa rikospaikan alkuperäistä teknistä tutkintaa - jonka keskeisiä osia Porin poliisi myöhemmin pyrki salaamaan - ja päätyy tylyyn johtopäätökseen: "--- rekonstruktiossa 2.12.2011 on ollut virhe".

HO:n kokonaisarvio erilaisista rekonstruktioista oli poliisille ja syyttäjille nolo:

"Rekonstruktiot eivät lähtökohdiltaan ole edellä todetulla tavalla täysin vastanneet tapahtumapaikalla muun asiassa esitetyn todistelun perusteella vallinneita olosuhteita. Rekonstruktioita rasittavien virheiden vuoksi niiden perusteella voidaan tehdä enintään suuntaa-antavia johtopäätöksiä. Sitä mahdollisuutta, että Jukka Lahden on Anneli Auerin asemesta surmannut ulkopuolinen tekijä, ei rekonstruktioista saatavissa olevan selvityksen perusteella voida sulkea pois. Rekonstruktioiden perusteella ei voida myöskään katsoa näytetyksi, että Anneli Auer olisi lavastanut teon ulkopuoliseen viittaavaksi."

Rekonstruktioiden virheitä voidaan kutsua kauniisti virheiksi, kuten HO tekee. Niitä voidaan myös kutsua tai ainakin vahvoin perustein epäillä lavastuksiksi. Lavastus-epäilystä tukee seksuaalirikostarinan sepittäminen vuonna 2011, herättämään henkiin murhaepäilys joka juuri oli romahtanut Vaasan HO:ssa.

Olen kautta vuosien välttänyt huolellisesti ottamasta kantaa siihen, tappoiko Auer miehensä vai ei. Minä en tiedä, ja pidän alamittaisena väittää varmaksi sellaista, mitä ei tiedä. Minulle riittää se ilmeinen tosiasia, ettei murhanäyttö alkuunkaan riitä, ja kun se ei riitä, epäilty on syytön.

Toisin on seksuaalirikosjutun laita. Sain vuonna 2013 sen koko koko aineiston, enkä epäröi todeta tarinan olevan läpikotaisin pötyä.

 

Pienten lasten tarina kaatui kokonaan

Uusi aineisto, jolla syyttäjät vuonna 2011 hakivat valituslupaa ja saivat KKO:n palauttamaan jutun, oli Auerin nuorimpien lasten kesällä ja alkusyksystä 2011 tuottamat kertomukset ensin äidin väkivaltaisuudesta ja sitten seksuaalirikoksista. Ne tarjoiltiin juuri tässä järjestyksessä.

Murhajutun II-kierroksella kuultiin todistajina Auerin vanhinta tytärtä ja olisi haluttu kuulla myös tämän kaksi vuotta nuorempaa veljeä, joka prosessin aikana ehti täyttää 15 vuotta. Poika käytti oikeuttaan kieltäytyä todistamasta, mutta oikeudenkäynnin todistusaineistoon otettiin hänen oikeuspsykologiset kuulemisensa vuodelta 2011. Poika oli murhan aikaan 7-vuotias. Vuosi rikoksen jälkeen (2007) hän kertoi olleensa surman aikaan sängyssä, kuulleensa samanlaisia ääniä samaan tapaan kuin äiti ja sisko kertoivat. Tuo hänen kertomansa täsmäsi myös tekniseen tutkintaan.

Vuonna 2011 poika kertoi äidin ja isosiskon - joka murhan aikaan oli 9-vuotias - tappaneen yksissä tuumin Jukka Lahden. He olivat jopa harjoitelleet sitä etukäteen. Murhayönä äiti meni ulos rikkomaan makuuhuoneen ulko-oven ikkunaa, ja poika kuuli (sic!) kuinka sisko otti veitsen ja meni lyömään sillä isää. Sen jälkeen äiti ja tytär leikkivät nauhurilla, eli tekaisivat hätäkeskusnauhaan taustaäänen. Murhaa varten äiti ja tytär olivat valmistaneet ruskeista pyyhkeistä kilvet, joilla he suojautuivat isästä lentävältä vereltä.

"Ruskea pyyhe" tulee siitä, että rikospaikalta löytyi ruskeita kuituja, joille ei Auerin ja Lahden tekstiilivarastoista löytynyt lähdettä. Ei tutkinnassa löytynyt kyllä kilpiäkään.

Tällaiseen tarinaan syyttäjät uskoivat. Tai ainakin näyttelivät uskovansa. Epäilen vahvasti jälkimmäistä, sillä mielestäni tällaiseen, jo lähtökohtaisesti hulluun, ja yli neljä vuotta surma jälkeen esitettyyn tarinaan ei kukaan aikuinen voi vakavissaan uskoa. Väitän syyttäjien "uskoneen", koska heille kelpasi ihan mikä tahansa, kunhan sillä voisi perustella Auerin syyllisyyttä.

Tarinaan ei uskonut lainkaan myöskään Vaasan HO. Se käy tunnollisesti läpi pojan kertomuksen ja osoittaa miksei se voi olla totta. Paitsi, että on jo lähtökohtaisesti epäuskottavan rajoilla, jotta 9-vuotias tappaisi veitsellä isänsä, yhdessä äitinsä kanssa, pojan kertomus ei lainkaan sopinut tekniseen tutkintaan. Se ei sopinut tunnettuihin tosiseikkoihin. Se oli yksinkertaisesti mahdoton.

Oikeudenkäynnissä katsottiin myös nuorimpien lasten, murhahetkellä alle 3 ja noin 4-vuotiaiden lasten oikeuspsykologiset haastattelut. Ne ovat pitkälle pojan kertomuksen toisintoa, eikä HO pitänyt myöskään niitä uskottavina.

Sen sijaan HO piti uskottavana Auerin vanhimman tytön todistusta, jonka hän esitti myös salissa. Siinä on ristiriitaisuuksia ja vajavaisuuksia, mutta eipä kai 9-vuotiaalta voi odottaa kylmän kliinistä selostusta tuollaisesta yöstä. Oleellista on. että HO piti kertomusta aitona ja tytön itsenäisiin havaintoihin perustuvana. Se on myös pysynyt samana, vaikka poliisi syksyllä 2009 hyvin härskisti painosti tyttöä muuttamaan kertomustaan.

 

Seksuaalirikostarina on kumossa

Juuri tuo sama, Vaasan HO:n nyt hylkäämä murhafantasia käynnisti seksuaalirikosjutun tutkinnan. Sen johdosta Auer istuu 7,5 ja "sattumasyyllinen" Jens Kukka 10 vuoden tuomiota.

Kun Anneli Auer v. 2009 pidätettiin, vangittiin ja käräjäoikeudessa myös tuomittiin murhasta, lapset annettiin hoitoon Auerin veljelle ja tämän vaimolle. Nämä riitautuivat aika pian vanhimman lapsen kanssa, joka muutti muualle. Sijaisvanhemmat saavat toimestaan 9 000 euroa kuukaudessa puhtaana käteen, he kertoivat Satakunnan käräjäoikeudessa vuonna 2012.

Touko-kesäkuun vaihteessa 2011 nuorimmat lapset olivat olleet jo melkein kaksi vuotta erossa äidistään, joka ensin oli tuomittu heidän isänsä murhasta, mutta sitten hän olikin yhtä äkkiä syytön. Siinä on lapselle ihmettelemistä; onhan siinä liikaa monille aikuisillekin (lukekaapa ns. sosiaalisen median kommentteja Vaasan HO:n tuomiosta).

He olivat sopeutuneet hyvin sijaisvanhempien luokse, ja nyt oli edessä muutto äidin luo. Joka siis oli tappanut isän eikun siis ei ollut... Vaasan HO arvioi pojan, samoin kuin nuorempien sisarusten tarinan syntyä nätisti:

"Hänen 12-vuotiaana ilmaisema käsityksensä äitinsä ja vanhimman sisarensa yhdessä toteuttamasta surmatyöstä on tullut ilmi melko pian sen jälkeen, kun Vaasan hovioikeus oli tuomiollaan 1.7.2011 nro 811 hylännyt Anneli Aueria vastaan ajetun syytteen Jukka Lahden murhasta tai taposta. On ymmärrettävää, että [pojalla] on ollut tarve selittää itselleen isänsä kuolema ja siihen johtaneet tapahtumat. Anneli Auerin tuomitseminen Jukka Lahden murhasta käräjäoikeudessa vuonna 2010 sekä siihen liittynyt julkisuus ovat voineet myös osaltaan vaikuttaa siihen, millä tavalla [poika] on toisaalta suhtautunut äitiinsä ja toisaalta pyrkinyt ymmärtämään isänsä kuolemaan johtaneita tapahtumia. Toisaalta [poika] on hovioikeuden vapauttavan tuomion jälkeen voinut pelätä sitä, millaisiksi hänen hyvät asumisolosuhteensa sijaisvanhempien luona muuttuvat, jos hän muuttaa Anneli Auerin luokse."

Kirjoitin samoin helmikuussa 2013, ja valtakunnansyyttäjänviraston kostotoimet sen johdosta ovat edelleen käynnissä. 4) Odotan mielenkiinnolla, kuinka valtionsyyttäjä Jorma Äijälä kostaa Vaasan HO:n oikeusneuvoksille.

Ensin lapset tuottivat tarinan äidin ja siskon yhdessä tekemästä murhasta, ja kun se sai hyvä vastaanoton, he alkoivat tuottaa myös myös tarinaa seksuaalirikoksista. Tarina on täynnä päättömyyksiä, siellä on ilmiselviä otteita pornosta, jopa joka kotiin kannetusta mainoslehdestä, joka kahvikuppien ja pitsiliinojen lisäksi kauppasi dildoja. Puolustus jäljitti erään tarinanpätkän täsmälleen tuohon. Joka haluaa lukea tästä enemmän, löytää sitä täältä: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/162

Tuomarit joutuivat hylkäämään tarinoista suuria kokonaisuuksia. Seksuaalirikosten uhreja oli alkuperäisen syytteen mukaan 7, mutta kolmen osalta ne hylättiin käräjäoikeudessa, eivätkä syyttäjät kehdanneet valittaa siitä hoviin. Myös jäljelle jääneistä neljästä uhrista yksi kiisti jyrkästi koko tarinan.

Tarinassa oli myös niin jättimäistä väkivaltaa - kuten nelivuotiaan tytön paiskomista pitkin seiniä - että vammoista olisi pitänyt löytyä merkkejä. Kokovartalon magneettikuvauksella ei löydetty jälkeäkään. Näitä tarinoita tuomarit joutuivat siirtämään "ei uskottavaa" -mappiin.

Yhdellä lapsista oli laajentuma peräsuolessa. Syyttäjät selittivät sen johtuvat anaaliyhdynnästä. Alan pätevin asiantuntija maassa kertoi sen olevan mahdotonta, mutta sen sijaan tyypillistä ummetuksesta kärsivälle. Tällä lapsella oli taipumusta ummetukseen, oli yhä tutkimusaikaan, yli kaksi vuotta väitetyn rikoksen jälkeen. Tuomarit uskoivat syyttäjien sepitelmää.

Kaiken huipuksi, yhden tytön, väitettyyn tekoaikaan n. 5 vuotiaan olisi pitänyt olla aikuisen miehen kanssa emätinyhdynnässä ainakin kahdesti, ja vanhemman tytön jatkuvalla syötöllä. Vielä yli kaksi vuotta väitettyjen tekojen jälkeen molemmat tytöt olivat lääkärinlausunnon mukaan neitsyitä. Tuomarit kuitenkin päättivät uskoa, että immenkalvot kasvavat takaisin. Se on jyrkästi vastoin oikeuslääketieteen paradigmaa, joten esitutkinnassa ja oikeudessa ei kuultu yhtään oikeuslääkäriä.

Mistään väitetystä seksuaalirikoksesta ei ollut minkäänlaista kliinistä tai teknistä näyttöä, mutta niitä vastaan oli paljon selkeää, kliinistä näyttöä.

Tuomarit joutuivat siis hylkäämään valtavan osan tarinoista. Nyt Vaasan HO hylkäsi koko tarinan kantatarinan. Paljonko siitä on enää jäljellä?

En ole havainnut mitään logiikkaa siinä, millä perusteella seksuaalirikosjutun tuomarit valitsivat lasten kertomuksista sen minkä uskoivat, sen minkä hylkäsivät. Ainoa havaittava johtoajatus on, että Auer ja entinen miesystävä on tuomittava.

 

Likapyykki on pestävä loppuun

Mitä ilmeisimmin kävi niin, että epävarmuudessaan, hädissään lapset sepittivät tarinan joka karkasi aivan mahdottomaksi. Mitä ilmeisimmin syyttäjät tarrasivat siihen innolla, koska leimaamalla Auerin seksuaalirikolliseksi he hankkisivat tälle myös murhatuomion. Alleviivaan, että epäilen seksuaalirikosjutun syyttäjien syyttäneen nimenomaan vastoin parempaa tietoa. Heistä toisella, kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehdolla on siitä aiempaa kokemusta, Bobom-jutusta.

Kuten aiemmin totesin, minä en tiedä tappoiko Anneli Auer miehensä vai ei. Sen minä tiedän, että maa jossa poliisit ja syyttäjät rankaisematta lavastavat syyttömiä syyllisiksi johonkin, vaikkapa seksuaalirikollisiksi, saadakseen heidät tuomituksi murhasta, ei ole oikeusvaltio.

Siksi Auerin ja Jens Kukan seksuaalirikostuomiot, joilta puuttuu kaikki uskottavuus on purettava, ja poliisien sekä erityisesti syyttäjien toiminta tässä lavastuksessa on pantava tutkintaan. Meillä on varaa siihen, että joku mahdollisesti rikoksen, pahankin rikoksen tehnyt kansalainen luistaa vastuusta, mutta tällaisiin syyttäjiin meillä ei ole varaa.

LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:

1) Korkeimman oikeuden päätös 19.10.2012 nro 2077

2) Vaasan hoviokeus 19.2.2015 asianumero R 14/232. Tuomio on luettavissa HO:n sivuilta, tosin enimmät nimet poistettuina, mikä jossain määrin haittaa luetun ymmärtämistä: http://www.oikeus.fi/hovioikeudet/vaasanhovioikeus/sv/index/hovioikeusra.... 3) Satakunnan käräjäoikeuden tuomio 12.11.2010 nro 2845

4) http://www.mikkoniskasaari.fi/node/167 ja  http://www.mikkoniskasaari.fi/node/162