Luvaton pistooli on niin vähäinen rikos, ettei siitä kannata nostaa syytettä, päätti Länsi-Uudenmaan apulaissyyttäjä Saila Tuomala lokakuussa.
Aseen omistanutta miestä vastaan oli tosin nostettu syyte jo tammikuussa, mutta syyttäjän vaihduttua, uusi syyttäjä peruutti syytteen. Kyseessä oli perinteikkään J.P.Sauer & Sohn -asetehtaan valmistama Model 1913, kaliiberi 7,65 br. Kooltaan luokkaa taskupistooli.
Ase oli kiistatta ollut miehen hallussa, ja yhtä kiistatta se oli luvaton. Miehen oman kertoman mukaan ase oli hänen isoisänsä peruja, mikä saattaa hyvinkin olla totta. Tällaisen perikunta-aseen katsominen läpi sormiensa ei periaatteessa loukanne yleistä oikeudenmukaisuuden tajua - edellyttäen, että kaikki saavat saman kohtelun. Asia tunnetusti on päinvastoin, vähäisimmätkin aserikkeet viedään käräjille. Myös Espoossa. Tämän taskupistoolin vaiheet ovat muutoinkin olleet perin merkilliset heti sen jälkeen, kun ase toimitettiin viranomaisille.
Espoo ei tunne armoasetta
Ase oli miehen tavaroissa, jotka hän oli jättänyt entisen liikekumppaninsa ja naisystävänsä asunnolle vuonna 1998, kun välit katkesivat. Liikekumppanuus vaihtui monivaiheiseen rikostutkintaan, jonka päätteeksi mies lopulta vuonna 2010 tuomittiin kavalluksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen, hänen tyhjennettyään yhteistä yhtiötä. Mies tuomittiin myös maksamaan naiselle korvauksia. Rikosepäilyjä oli paljon useampiakin, mutta Espoon poliisi viivytti tutkintaa tehokkaasti, joten useat teot ehtivät vanhentua.
Mies pyysi tavaroitaan takaisin vuodenvaihteessa 2010/2011. Tuomittujen korvausten vuoksi mies oli ulosotossa, ja nainen kysyi neuvoa ulosottovirastosta. Hän sai ohjeen tarkastaa mitä tavaroita laatikoissa on, ja ilmoittaa ulosottovirastolle, jos niistä löytyy mitään arvokasta. Nainen teki työtä käskettyä ja löysi pistoolin. Hän kysyi ulosottovirastosta, mitä tehdä pistoolille, joka todennäköisesti oli laiton. Voudin edustaja käski hänen luovuttaa sen miehelle, ja kielsi ilmoittamasta aseesta poliisille.
Nainen oli ohjeesta perin hämmästynyt. Onnekseen hän kysyi ja sai tutulta aseharrastajalta paremmat neuvot. Vielä samana päivänä, 14.1.2011 hän toimitti pistoolin Espoon poliisiasemalle, ja luovutti sen lupayksikköön, ylikonstaapeli Jukka Sarokselle. Vasta kotona nainen luki tarkemmin Sarokselta saamansa todistuksen aseen luovuttamisesta. Siihen oli luovuttajaksi kirjattu mies. 1)
Tästä seuraa, että rikoslain 41 luvun 1 §:n antama niin sanottu armoasesuoja olikin miehellä, ei naisella. "Näin meillä on Espoossa tapana tehdä, Jukka Saros sanoi, kun hänelle asiaa ihmettelin", nainen kertoo. Saros ei halunnut tehdä asiasta lainkaan rikosjuttua.
Siitä kirjattiin rikosilmoitus vasta 19.4.2012. Kaksi viikkoa myöhemmin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Springare määräsi naisen kuulusteluun. Häntä ei kuultu todistajana, vaan epäiltynä syylliseksi ampuma-aserikokseen. Esitutkintapöytäkirjasta ei selviä, vaikuttiko asiaan ylikonstaapeli Jukka Saroksen valmistama väärä luovutustodistus. On kuitenkin selviää, että tutkinnanjohtaja Springare tiesi naisen aseen luovuttajaksi. 2)
Jo yksin armosäädöksen vuoksi hän siis oli syytön, mutta Espoossa laki luettiin toisin. Naisen lavastaminen syylliseksi oli kuitenkin mahdotonta, joten lopulta Espoon poliisi kuuli myös miehen ampuma-aserikoksesta epäiltynä. Mies myönsi aseen omakseen. Kihlakunnansyyttäjä Heidi Nieminen nosti 18.1.2013 miestä vastaan syytteen ampuma-aserikoksesta, ja jutun piti olla esillä lokakuun lopulla.
"Aioin luovuttaa poliisille"
Nieminen lähti muihin töihin, ja tilalle tullut apulaissyyttäjä Saila Tuomala peruutti syytteen. Hän perusteli päätöksensä näin (toimitus on poistanut nimet):
"Syytteen nostamisen jälkeen on ilmennyt seikkoja, joiden perusteella olisin jättänyt syytteen nostamatta vähäisyysperusteella. [Mies] on ollut tietoinen aseen olemassaolosta ja sen sijainnista [naisen] asunnolla, joten se on ollut [miehen] määräysvallassa ja siten hänen hallussaan. [Mies] on kuitenkin uskottavasti selvittänyt, että hän on pyrkinyt saamaan aseen itselleen [naisen] asunnosta poliisille toimittamista varten, mutta [nainen] ei ole suostunut luovuttamaan tavaroita hänelle. Lisäksi kyseessä oleva ase on kuulunut [miehen] isoisälle ja se on [miehen] kertoman perusteella ollut pikemminkin muistoesine kuin tarkoituksella toimintakuntoisena pidetty ase. Katson, että tekoa on sen haitallisuus ja siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä, eikä teosta ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa."
Aseen kuuluminen isoisälle ei ole rikoslain mukainen peruste jättää syyttämättä, mutta vähäisyys-peruste periaatteessa on. Ongelmaksi tosin tulee, miksi kaikkia luvattomien perikunta-aseiden omistajia ei kohdella samoin.
Oudoksuttava kohta syyttäjän päätöksessä on väite: "[Mies] on kuitenkin uskottavasti selvittänyt, että hän on pyrkinyt saamaan aseen itselleen [naisen] asunnosta poliisille toimittamista varten ---".
Syyttäjän uskoma selvitys on miehen 3.10.2013 käräjäoikeudelle lähettämä kirje, jossa hän ilmoittaa, että olisi toimittanut aseen poliisille "seuraavina päivinä", kun olisi sen naiselta saanut. Tosiasiassa mies olisi voinut milloin tahansa ilmoittaa poliisille, että hänen omistamassaan matka-arkussa, naisen asunnolla, on luvaton pistooli, voitte hakea sen pois. Syyttäjä ei pohtinut, mitä todistaa se, ettei mies ollut näin tehnyt.
Syyttäjän hyväuskoisuus on hämmästyttävä, mutta samoihin perusteisiin, "olisin itsekin luovuttanut sen poliisille", "isoisän ase" ja "vähäinen teko" voinee jatkossa vedota jokainen, jolla tulee vaikeuksia perikunta-aseiden kanssa.
LÄHTEITÄ:
1) "Todistus ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten luovuttamisesta" 14.01.2011, 8180/ P 519 /2011.
2) Etpk 8180/R/13821/12
3) Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirasto R 12/5836
Julkaistu: ASE-lehti 1/2014