Poliisien ja syyttäjien tärkein tehtävä on estää poliisien ja syyttäjien virkarikosten tutkinta. Sen vahvisti tällä kertaa esitys poliisin haalarikameroista.
Poliisihallitus on kiinnostunut haalarikameroista, joiden käyttöä sen asettama työryhmä on selvitellyt. Haalarikameroita ovat kokeilleet Helsingin poliisilaitoksen virkapukuiset, ja poliisin mukaan kokemukset ovat hyviä.
”Helsingin koekäytön aikana on huomattu, että käytös siistiytyy, kun nähdään, että tilanne kuvataan”, kertoi työryhmän puheenjohtaja, ylikomisario Sami Hätönen. 1)
Poliisihaalariin kiinnitetyt kamerat saattaisivat myös lopettaa poliisin ylimääräisen väkivallan esimerkiksi kiinniottotilanteissa, samoin sana-vastaan-sana -väittelyt niiden selvittelyssä. Mutta sitten tuli mutta.
Suomen Poliisijärjestöjen liitto vaati oitis poliiseille oikeuden hävittää nauhoitukset, jotka todistavat heidän itsensä syyllistyneen rikoksiin. Tätä perustellaan itsekrimointisuojalla. Poliisien järjestöpäällikkö Mika Nygårdilla oli muutoinkin kiehtovat perustelut:
”Poliisit katsovat, että heidän henkilökohtaiset havaintonsa tapahtumista ovat viime kädessä tarkempia ja kokonaisvaltaisempia kuin kameraan tallentuva kuva ja ääni.”
”Kentällä poliisit joutuvat tekemään päätöksensä yön pimeydessä sekunneissa. Kamerakin saattaa luoda väärän mielikuvan tilanteesta, jota sitten puidaan käräjillä monta vuotta. Kameran linssi näyttää silmää suppeamman alan, ja äänikin saattaa tallentua kohinalla”,
Selkokielellä sanottuna: kamerakuva on poliisin mielestä luotettava todiste kun se todistaa kansalaista vastaan, ja täysin epäluotettava kun se todistaa poliisia vastaan.
Tämä on poliisin yleinen metodi. Esimerkiksi ampumaharrastajat tuntevat hyvin poliisin näkemyksen, jonka mukaan mikä tahansa lääkärin tokaisu on pätevä näyttö, jos se on aseluvan haltijaa vastaan, mutta perusteellinenkin lääkärinlausunto on merkityksetön jos se toimii luvanhaltijan puolesta.
Väkivalta julkiseksi
Poikkeuksellisesti poliisijohdossa suhtaudutaan alaisten salailuvaatimuksiin kriittisesti. Sisäministeriön poliisiosaston johtaja Kauko Aaltomaa ei ymmärrä, miten itsekriminointisuoja ylipäätään liittyy asiaan: ”En ymmärrä, miten voisi olla mahdollista, että poliisi kerää materiaalia ja sitten poistaa siitä itseään koskevaa materiaalia.” 2)
Itsekriminointisuoja on tärkeä asia, mutta on todellakin vaikea ymmärtää miten se liittyy tähän. Kameroilla on jälkikäteen merkitystä, jos tapahtumat johtavat rikosepäilyyn ja sen esitutkintaan. Esitutkinnan keskeinen periaate on ottaa huomioon yhtä hyvin rikosepäilyä tukevat, kuin sitä vastaan puhuvat seikat. Tämä on kaiken tutkimuksen peruslähtökohta. Ellei periaatetta noudateta, ei kyseessä ole tutkimus, vaan inkvisition istunto. Jos poliisilla olisi oikeus hävittää todistusaineistoa, joka osoittaa poliisin aiheuttaneen kahakan, tai käyttäneen liikaa voimakeinoja, ei esitutkinnalla olisi mitään uskottavuutta.
Tämä ei ole pieni asia.
Vuonna 2015 alioikeuksissa annettiin 394 tuomiota rikosjutuissa, joissa syytteenä oli virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, virkamiehen vastustaminen, haitanteko virkamiehelle ja niskoittelu poliisi vastaan. Yli puolet jutuista koski virkamiehen väkivaltaista vastustamista ja niissä annettiin kaikkiaan 221 vankeustuomiota.
Näissä jutuissa on paljon tapauksia, joissa kaksi tai useampi poliisi todistaa yksin ollutta kansalaista vastaan. Tuomareiden suuri heikkous on uskoa automaattisesti poliiseja, myös silloin kun paikalla on ollut muita, ja jotka todistavat toisin kuin poliisit.
On perusteltua epäillä näissä jutuissa joutuvan joka vuosi tuomituksi useampia kansalaisia, jotka tosiasiassa ovat poliisin väki- ja mielivallan uhreja. Poliisi uhkailee syytteillä varsin herkästi, eikä partiokaverin kanssa ole mitään vaikeutta lavastaa rikos.
Erinomaisen edustava on Mäntsälän tapaus, jossa poliisit hakkasivat miehen kuin maailman luonnollisimpana asiana.
Poliisit hakkasivat vartijan
Ensimmäiseksi poliisi veti miestä turpiin.
Näin käynnistyi Helsingin poliisilaitoksen huumepoliisien ja Karhuryhmän kiinniotto-operaatio Mäntsälän metsissä. Mies oli ajanut autonsa sivutien kääntöpaikalle ja lähtenyt metsään ulkoiluttamaan koiraansa, kuten hän kertoi tehneensä jo pitempään ja säännöllisesti.
Puolen tunnin reippailun jälkeen mies ja koira palasivat autoon. Ennen kuin mies ehti lähteä liikkeelle, hänen eteensä syöksyi auto, josta hänen havaintojensa mukaan hyökkäsi kaksi tai kolme tummiin pukeutunutta miestä. Miehet ryntäsivät kuljettajan ovelle, vetäisivät oven auki ja toinen iski miestä nyrkillä kasvoihin. Hyökkääjät alkoivat repimään miestä ulos autosta.
”Miehet kaatoivat minut maahan vatsalleni. He eivät saaneet käsiäni heti hallintaan. Olin vatsallani maassa kun tunsin, että joku potkaisi minua vartaloon. Potkuja tuli useita. Pidin käsiäni kasvojeni ja pääni suojana. Yritin suojella itsenäni,” uhri kertoi myöhemmin poliisikuulustelussa.
Maassa makaavaa miestä lyötiin myös teleskooppipampulla ja ammuttiin etälamauttimella. Lopulta hyökkääjät saivat miehelle käsiraudat.
Hyökkääjillä ei ollut mitään tunnuksia, ei autossa, puvuissaan eivätkä he esittäneet virkamerkkiään repäistessään auton oven auki. He vain suoraltaan vetäisivät miestä turpiin.
Hyökkääjien juostessa uhrin autolle tämä kuuli heidän huutavan että he ovat poliiseja. ”Olin varma, että nuo miehet eivät ole poliiseja” kertoi mies tunnoistaan, kun makasi maassa hakattavana. Hän epäili joutuneensa ryöstön kohteeksi.
He kuitenkin olivat Helsingin poliisilaitoksen poliiseja. Metsästä oli aiemmin löytynyt kaksi huumekätköä, paikka oli Helsingin poliisilaitoksen seurannassa. Kääntöpaikkaa vartioi piilokamera, kätköillä oli hälyttimet.
Samaan aikaan kun miehen auto näkyi kameran lähettämässä kuvassa, kätköpaikoilta tuli hälytys. Mahdollisesti koiran juoksentelu oli ne laukaissut, tai sitten jänis tai joku muun metsän eläin.
Hälytyksen vuoksi Helsingin huumeyksikön johto antoi Mäntsälässä pyörineille poliisipartioille tehtäväksi ottaa mies kiinni. Ensimmäiseksi paikalle ehti valmiusryhmä Karhun partio.
Vanhempi konstaapeli Sauli Mikkola hyökkäsi autolle, repäisi oven auki ja kertomansa mukaan tarrasi heti tätä päästä kiinni ja yritti vetää autosta. Mikkola iski miestä kasvoihin tai, oman selityksensä mukaan ”työnsin miestä voimakkaasti kämmenellä naamasta silmien kohdalta hieroen”.
Mikkola repi miehen autosta ja Karhu-partion johtaja, vanhempi konstaapeli Pasi Kanniainen ampui tätä etälamauttimella. Mikkola väänsi miestä maahan, Kanniainen ampui uudelleen. Hässäkkään sekaan miestä runtelemaan ryntäsi myös kaksi huumepoliisia, joista rikoskonstaapeli Juha Kuru hakkasi miestä teleskooppipampulla. Rikoskonstaapeli Janne Ylinenpää osallistui muuten miehen retuuttamiseen.
Poliisien saatua uhrinsa rautoihin poliiseille selvisi tämän olevan Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen vartija-vahtimestari. Huumekätköillä käynyt poliisi palasi kertoen kätköjen olevan koskemattomia. Poliisit olivat hakanneet täysin viattoman miehen, ja aivan aiheetta.
Vartija loukkaantui pahoinpitelyssä ja joutui käymään pitkään fysioterapiassa. Lääkärin antamassa todistuksessa todetaan jopa miehen hengen olleen vaarassa.
Tapauksessa on tärkeintä se, että poliisit hakkasivat vartijan aivan rutiininomaisesti. Poikkeuksellista siinä on vain se, ettei syyttäjä uskaltanut jättää esitutkintaa tekemättä, mihin saattoi vaikuttaa erään toimittajan tiivis soittelu asian perään.
Esitutkinnan ansiosta tiedämme varsin tarkkaan, mitä tapahtui, sillä osapuolten kertomukset eivät missään oleellisessa kohdassa poikkea toisistaan merkittävästi. Ero on vain johtopäätöksissä. Poliisien mielestä se oli ihan oikein hakattu. Vain uhri oli väärä. Tai ”uhri”, kuten hänen kohdallaan esitutkintapöytäkirjaan on ivaillen merkitty.
Jokainen, varsinkin jokainen esitutkintapöytäkirjan lukenut näkee, kuinka arvokas olisi tässä tapauksessa ollut haalarikameroiden todistus. Samalla tämä on malliesimerkki tapauksesta, jossa kaikki poliisit olisivat varmuudella tyhjentäneet kameransa. Mäntäsälän tapaus onkin vankka peruste, miksi kameroiden näpelöintiä ei tule sallia.
Mäntsälän tapaus kertoo myös, miksi valtakunnansyyttäjänviraston linjana on estää poliisien ja syyttäjien rikosten tutkinnan kokonaan. Mäntsälän tapaus antoi vahvan näytön siitä, että kiinniottotilanteissa poliisit hakkaavat ihmisiä aivan estottomasti. Ilman esitutkintaa tämä tieto olisi jäänyt piiloon.
Uhria uhkaillaan ja teko yritetään haudata
Kun poliisi töppää, niin kansalainen kärsii. Saadun tiedon mukaan Helsingin poliisilaitoksen suunnalta uhkailtiin vartijaa syytteellä poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta. Uhkailu ei tehonnut. Asianajaja Heikki Salo puristi poliisilaitokselta päämiehelleen kohtalaiset korvaukset.
Tapauksesta kirjattiin poliisissa S- eli sekalaisilmoitus, kuten poliisilla on tapana kirjata poliisien ja syyttäjien rikoksia koskevat ilmoitukset. 3)
Tutkinnanjohtajaksi tuli espoolainen kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen. Mäkinen on valtakunnansyyttäjänviraston luottosyyttäjiä aina, kun poliisien rikokset pitää haudata, ja ainahan ne pitää haudata. En tunne yhtään tapausta jossa Mäkinen olisi sallinut suorittaa esitutkinnan poliisien rikoksista, saati tapausta jossa Mäkinen olisi nostanut syytteen poliisia vastaan. En voi tietää onko sellaisia, mutta vastaan ei ole tullut. Tiedossani on vain tapauksia, joissa Mäkinen on estänyt poliisin aivan ilmeisten, ja toisinaan hyvinkin törkeiden rikosten tutkinnan. Vilppiä kaihtamatta, valheissa säästämättä. 4)
Mäkinen makuutti asiaa pöydällään yli vuoden tekemättä juuri mitään; kuulustelutti sentään asianomistajan. Jostain syystä Mäkinen ei tällä kertaa itse päättänyt estää esitutkintaa, vaan teki esityksen esitutkinnan toimittamatta jättämisestä kihlakunnansyyttäjä Kaisa Hallenberg-Roineelle. Tämä antoi asian maata pöydällään melkein vuoden, ennen kuin päätti käynnistää esitutkinnan. Kun asiasta vihdoin viimein kirjattiin rikosilmoitus, hakkaamisesta oli kulunut 2 vuotta 1 kuukausi ja 11 vuorokautta. 5)
Neljää edellä mainittua poliisia epäiltiin pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta, viimeksi mainitusta myös viidettä poliisia.
Kuulustelussa kaikki poliisit korostivat suurta kokemustaan kiinniotoissa. Kaikki korostivat huumekätkön olleen järjestäytyneen rikollisuuden työtä, ja sellaisen edustajien kiinnioton olevan vaarallista työtä. ”Meidän on myös omilla toimillamme varauduttava siihen, että kätkölle tuleva henkilö tai henkilöt ovat aseistautuneita”, selitti Janne Ylinenpää.
Aivan erityisesti poliisit korostivat vartijan ainutlaatuisen raivokasta vastarintaa.
”Miehen vastarinta oli koko ajan poikkeuksellisen voimakasta”, selitti Panu Kanniainen.
”Poikkeuksellisen kovaa vastarintaa, en ole samankaltaista kohdannut poliisin urallani”, selitti Juha Kuru.
”Vastarinta oli todella voimakasta. Olen tehnyt urani aikana lukuisia kiinniottoja eikä koskaan ole ollut niin voimakasta vastarintaa kuin tässä tilanteessa”, selitti Janne Ylinenpää.
Mitä se vastarinta sitten oli? Poliisien kertoman mukaan se oli näin vimmaista:
Mies tarrasi kaksin käsin kiinni rattiin.
Miehen repiminen autosta kesti noin 15 sekuntia.
Autosta maahan polvilleen revitty mies yritti nousta ylös.
Poliisien selitykset ovat vähän noloja. Useimmat suomalaiset ovat erinäiset kerrat kohdanneet paljon kovempaa vastarintaa. Vaikkapa huolehtiessaan humalaisen naapurinsa lumihangesta sisätiloihin.
Tilanteessa yksi henkilö toimi loogisesti. Vartija. Hän on yksin metsässä, hänen autolleen ryntää yhtäkkiä tuntemattomia ja tunnuksettomia miehiä, jotka ensimmäiseksi iskevät häntä kasvoihin ja alkavat repimään päästä kiinni pitäen ulos autosta. Hän olettaa näiden olevan ryöstäjiä, mikä on ilmeisen looginen oletus. Hän reagoi kuten kuka tahansa: tarraa kiinni rattiin.
Sillä ei ole paljon merkitystä, että poliisit mahdollisesti huutelivat olevansa poliiseja. Poliisin tiedotteet valepoliiseista ovat tänäkin vuonna olleet melkein jokaviikkoisia. Poliisikorttia ei esitetty, ja miesjoukon väkivaltainen riehuminen viestitti uhrille rosvosakin hyökkäyksestä.
Poliisit toimivat poliisilogiikalla. Hakkasivat miehen, kun ei ollut sivullisia näkemässä.
Esitutkinnassa kollegojaan Espoon poliisilaitoksella kuulustelleet konstaapelit Sami Liimatainen ja Vesa Nevala varoivat visusti kysymästä kaikkein ilmeisintä kysymystä, jonka jokainen muu kansalainen osaa esittää: Miksi poliisit eivät vain avanneet auton ovea, näyttäneet virkamerkkiään ja kehottaneet miestä nousemaan autosta?
Miksi poliisit eivät noudattaneet tätä periaatetta, jonka yksi epäillyistä tuli oma-aloitteisesti kertoneeksi: ”Silloin, kun otamme henkilön kiinni, meillä on aina sama sapluuna, eli hoidamme puhumalla kiinniotot”, lausui konstaapeli Juha Kuru, joka hakkasi maassa jo makaavaa vartijaa teleskooppipampulla.
Koska oli ilmeiset syyt epäillä hakkaamiseen osallistuneita poliiseja rikoksista, syyttäjä Kaisa Hallenberg-Roine päätti olla heitä syyttämättä. Koska tapaus oli kaikkineen sellainen, joka ilman muuta olisi pitänyt viedä tuomioistuimen tutkittavaksi, syyttäjä esti oikeuskäsittelyn. Onhan poliisien ja syyttäjien tärkein tehtävä estää poliisien ja syyttäjien virkarikosten tutkinta.
Hallenberg-Roine syyllisti tapauksesta poliisiväkivallan uhrin: ”[Vartijan] vastarinta on yksin hänen kertomansa mukaan ollut koko ajan passiivista. Mikkolan ja Kanniaisen yhteneväisten kertomusten mukaan [vartijan] vastarinta on alusta saakka ollut voimakasta ja aktiivista”.
Joten vartijan hakkaaminen oli syyttäjän mielestä oikein oivallinen teko. 6)
Tähän kohden istuu täydellisesti Poliisijärjestöjen liiton järjestöpäällikkö Mika Nygårdin mielevä selitys: ”Pitää muistaa, että jos poliisi syyllistyy johonkin moitittavaan tekoon, niin onhan siinä kuitenkin partiokaveri ja todennäköisesti muitakin osapuolia paikalla, ja hän saa varmasti sen rangaistuksen, joka hänelle kuuluu”. 7)
Ei saa. Rankaisemattomuuden varmistamiseksi myös jatkossa poliisit vaatia oikeuden hävittää todisteet, jotka osoittavat heihin itseensä.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) Lännen Media 25.4,2017 https://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/haalarikamerat-tulevat-poliisit-hal...
2) Suomen Kuvalehti 11.5.2017 https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/poliisijarjestojen-liitto-vaati...
3) Ilmoitus 8180/S/208507/09
4) Lisää esimerkkejä kis Tapio Mäkisen häikäilemättömyydestä poliisirikosten hautaamisessa http://www.mikkoniskasaari.fi/node/76
5) Rikosilmoitus 6.10.2011, etpk 8180/R/40402/11
6) Päätökset olla syyttämättä, Kanta-Hämeen syyttäjänvirasto 12.12.2012, nroy 12/1923-27.
7) Lännen Median em. artikkeli 25.4.2017