Raija Toiviainen kiittää omaa oikeudentuntoaan. Tarkemmin tutkien hänen oikeudentuntonsa laatu osoittautuu aika erikoiseksi.
"Hyvän valtakunnansyyttäjän tärkein ominaisuus on oikeudentunto. Koska valtakunnansyyttäjä käyttää merkittävää julkista valtaa, koen, että tässä tehtävässä tulee olla korostunut oikeudentunto", lausuu Juristikirjeen haastattelussa valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, joka ilmoittaa gurukseen Nelson Mandelan. 1)
"Rikosasioiden käsittelyssä tulee määrätietoisesti toimia niin, että oikeudenmukainen ratkaisu saavutetaan ja asianosaisten oikeusturva ja yleisen edun vaatimukset huomioidaan. –- Oikeudentuntoon kuuluu ilman muuta myös korkea eettinen toimintatapa. Toimintatapa vaikuttaa vahvasti siihen, miten suurta luottamusta syyttäjäntoimintaa kohtaan tunnetaan", Toiviainen jatkaa.
Raija Toiviainen aloitti elokuun alussa valtakunnansyyttäjänä, edeltäjänsä Matti Nissisen tienattua nepotismilla itselleen potkut.
Elokuussa Toiviainen puhui mielenkiintoisia myös Suomen Kuvalehdessä, joka oli selvitellyt poliisijohtajien takkuista tietä syytteeseen poliisin tietolähdejutussa. Tuolloin viimeisenä joukosta syytteen sai Keskusrikospoliisin (KRP) päällikkö Robin Lardot, virkavelvollisuuksiensa rikkomisesta. Aiemmin jutussa oli asetettu syytteeseen, samalla rikosnimikkeellä, poliisihallituksen laillisuusvalvonnan esimies Pertti Sihvonen, Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio, saman laitoksen entinen päällikkö Jukka Riikonen, sekä eläköitynyt poliisiylijohtaja Mikko Paatero.
Juttu kytkeytyy ex-huumepoliisi Jari Aarnion ympärille rakentuvaan rikosjuttuun, se on seuraus siitä. Syytteiden mukaan Helsingin poliisilaitoksen huumausainerikosyksikössä olisi laiminlyöty tietolähteiden kirjaaminen ja rekisteröiminen. Näihin laiminlyönteihin esimiehet eivät puuttuneet "viipymättä", kuten laki edellyttää.
Jutun tutkinta oli huomattavan hidasta, se kesti lähes viisi vuotta, ja erityisen hidasta se oli KRP:n Robin Lardotin osalta. Suomen Kuvalehti epäili, että tutkinnanjohtajasyyttäjä Jukka Haavisto olisi hidastellut Robin Lardotiin kohdistuneiden rikosepäilyjen tutkintaa. Haavisto oli Aarnio-vyyhden tutkinnanjohtaja, ja tutkintaa suoritti KRP.
Haaviston vastaukset lehdelle olivat hänelle ominaista kiemurtelua. Haavistoon kohdistuvia epäilyksiä tukee se, että Haaviston syyttäjänuran yhteiskunnallisesti merkittävin suoritus on ollut poliisirikosten systemaattinen hautaaminen. Aarnio-juttu on poikkeus, mutta Haaviston tausta ei lisää luottamusta myöskään sen tutkinnan objektiivisuuteen.
Tietolähdejutun tutkinnan vetkuttelua kommentoi lehdelle myös valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen:
"Minun tiedossani ei hyvänen aika ole lainkaan sellaista, että jotakuta henkilöä – oli se kuka tahansa – varjellaan jonkun aseman tai jonkun muun seikan takia – että ei tehtäisi niin kuin laki edellyttää". 2)
Vaikka kommentti on esitetty tuohon nimenomaiseen juttuun, se vaikuttaa muotoilultaan yleispätevältä, siltä ettei Raija Toiviainen ole koskaan kuullutkaan, että jotakuta henkilöä varjellaan hänen asemansa vuoksi.
Minäpä olen.
Syyttäjät suosivat todisteiden väärentämistä
Helsinkiläinen rikoskomisario Petri Juvonen väärensi esitutkintapöytäkirjan työntämällä paperisilppuriin 35-sivuisen rikosilmoituksen ja sen mukana toimitetut 39 kirjallista todistetta ja kaksi muuta poliisille toimitettua kirjelmää.
Kahden espoolaisen syyttäjän epäiltyjä rikoksia koskevassa ilmoituksessani yksilöin ja nimesin todisteeksi lisäksi 45 eri asiakirjaa, jotka vaadin poliisia hankkimaan viran puolesta. Olisihan kohtuullista, että poliisi edes joskus tekisi myös poliisi- ja syyttäjärikoksissa palkkansa eteen edes jotain, eikä kaikki työ aina jäisi näiden uhrien tehtäväksi.
Yksin tuossa ilmoituksessani oli siis mukana tai nimettynä 84 yksilöityä kirjallista todistetta rikosepäilyn tueksi.
Komisario Petri Juvonen ei tehnyt esitutkintapöytäkirjaan lain ehdottomasti vaatimaa merkintää pois jättämistään yli 300 asiakirjasivusta. Sen sijaan hän valehteli "Niskasaari oli esittänyt useita väitteitä syyttäjien tekemistä rikoksista, mutta rikosten tunnusmerkistön mukaisuudesta ei esitetty tarkennusta". 3)
Esitutkintapöytäkirjan väärentämisen turvin Juvonen päätti, ettei esitutkintaa syyttäjien virkatoimista suoriteta.
Jätin Petri Juvosen tekemästä väärennöksestä ja virka-asemansa väärinkäyttämisestä useammankin rikosilmoituksen. Ensimmäisessä puolustuslinjassa sen tutkinnan esti, kukapa muu kuin kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto väittäen:
"Säännöksistä ilmenee, että poliisilla on harkintavalta siitä mitä se liittää esitutkintapöytäkirjaan. Tässä tapauksessa erimielisyyttä on ilmoittaja Niskavaaran toimittamasta aineistosta, joka hänellä itsellään oli. Täten erimielisyys ei aiheuttanut, ettei Niskasaarella olisi ollut asiakirjaan liittyvää tietoa". 4)
Ensimmäisessä siteeratussa virkkeessä Haavisto valehtelee, kuten jäljempänä osoitan, ja kaksi seuraavaa, joihin hän ei viitsinyt kirjoittaa edes ilmoittajan nimeä oikein, ovat outoa, mihinkään liittymätöntä haahuilua, kuin puppulausegeneraattorista peräisin. 5)
Seuraavan puolustuslinjan Juvosen ja hänen väärennöksensä ympärille muodostivat apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, esittelijänään valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta:
"Juvonen on ratkaisussaan katsonut, että Niskasaari on esittänyt 7.10.2005 kirjoituksessaan useita väitteitä syyttäjien tekemistä rikoksista, mutta rikosten tunnusmerkistönmukaisuudesta ei ole esitetty pyynnöistä huolimatta tarkennusta". 6)
Jorma Kalske ja Ritva Sahavirta teeskentelivät, kuin he eivät lainkaan tietäisi Juvosen hävittäneen rikosilmoituksen ja yli 300 sivua todisteita "rikosten tunnusmerkistönmukaisuudesta".
Sittemmin eläköitynyt Jorma Kalske päätti Jari Aarnion kohdistuvan esitutkinnan käynnistämisestä, ja sen tutkinnanjohtajana toimi siis Jukka Haavisto. Voimme todeta, että molemmat Aarnio-jutun tutkinnassa keskeiset syyttäjät kannattavat, suosivat ja edistävät todisteiden väärentämistä. Juvosen rikoksen peittely ei ollut kummallakaan satunnainen teko, vaan poliisirikosten hautaaminen on miesten syyttäjänuran suuri linja. Se tietysti on omiaan herättämään kysymyksen, onko Aarnio-tutkinnassa väärennetty todistusaineistoa, tai harjoitettu muuta vilppiä.
Väärennöksen kolmantena puolustuslinjana toimivat valtionsyyttäjät Raija Toiviainen ja Ari-Pekka Koivisto, jälkimmäinen esittelijänä:
"Juvosella on ollut harkintavalta päättää, mitä aineistoa hän tutkinnanjohtajana liittää esitutkintaan. Niskasaaren ilmiantamat puutteet aineiston kirjaamisessa tai esitutkintapöytäkirjaan liittämisessä eivät ole sellaisia, että minun olisi syytä epäillä Juvosta virkarikoksesta tai väärennyksestä". 7)
Poikkeuksellisesti Toiviaisen jälkimmäinen virke melkeinpä pitää paikkansa. Se, että Juvonen jätti, lain nimenomaisesta määräyksestä mitään piittaamatta merkitsemättä tuhoamansa asiakirjat, ei tosiaankaan antanut omaa oikeudentuntoaan kiittelevälle Toiviaiselle aihetta mihinkään.
Yksikään syyttäjien päätöksistä ei perustu lakiin.
Syyttäjät valehtelivat lain sisällöstä
Komisario Petri Juvosen tekoa, yli 300 todistesivun syöttämistä paperisilppuriin voidaan arvioida – virkarikosten lisäksi – kahden eri rikoslain kohdan perusteella.
Todistusaineiston vääristeleminen:
"Joka saadakseen syyttömän tuomituksi rangaistukseen tai muuten toista vahingoittaakseen kätkee, hävittää, turmelee, muuntaa tai muuten vääristää tuomioistuimessa tai rikosasian esitutkinnassa todisteena tarpeellisen esineen, asiakirjan tai muun todisteen, jolla hänen tietensä on merkitystä asiassa, on tuomittava todistusaineiston vääristelemisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." (Rikoslain 15 luvun 7 §)
Väärentäminen:
"Joka valmistaa väärän asiakirjan tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi harhauttavana todisteena taikka käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena, on tuomittava väärennyksestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." (Rikoslain 33 luvun 1 §).
Molemmissa rikoksissa on myös törkeä tekomuoto,
En käy tässä pohtimaan, kummasta rikoksesta lähinnä oli kysymys, koska se ei ole tämän kirjoituksen ydin. Aikoinaan lähdin siitä, että Juvosta on syytä epäillä väärennöksestä.
Syyttäjälaumasta yksikään ei edes yrittänyt perustella, miksi Juvosen teko ei täyttäisi väärentämisen tunnusmerkistöä. Lauma keskittyi väittämään, että Juvosella oli oikeus tehdä mitä lystää. Syyttäjät väittivät, tässä Raija Toiviaisen muotoilemana, että "Juvosella on ollut harkintavalta päättää, mitä aineistoa hän tutkinnanjohtajana liittää esitutkintaan."
Tuolloin voimassa olleessa esitutkintalaissa ei ole tällaista säädöstä.
Sellaista ei ole myöskään nykyisessä, v. 2014 voimaan tulleessa esitutkintalaissa.
Raija Toiviainen siis valehteli lain sisällöstä, samoin kuin valehtelivat Jukka Haavisto, Jorma Kalske, Ritva Sahavirta ja Ari-Pekka Koivisto.
Kiinnitän huomiota Toiviaisen tarkkaan sanamuotoon. Hän väitti tutkinnanjohtajalla olevan harkintavalta, ei vain harkintavaltaa. Yhden a-kirjaimen puuttuminen ei ole sattumaa, se on harkittua, se määrää väitteen sisällön.
Raija Toiviainen et al väittivät tutkinnanjohtajan voivan vapaasti päättää, mitä esitutkintapöytäkirjaan otetaan. Kun syyttäjien väite viedään loogiseen lopputulemaansa, he tosiasiassa väittivät esitutkintapöytäkirjan olevan tutkinnanjohtajan oma kirjallinen tuote, jonka sisällön hän saa vapaasti muokata haluamakseen.
Syyttäjälauman väite johtaa siis täysin absurdiin lopputulemaan.
Laki kieltää väärentämisen Juvosen mallilla
Paitsi ettei laissa ole syyttäjien väittämää säädöstä, se useassa kohdin rajoittaa tutkinnanjohtajan harkintavaltaa. Tuolloin voimassa ollut esitutkintalaki rajoitti sitä merkittävästi jo yksin tällä (korostus tässä):
"Esitutkintapöytäkirjaan on otettava kuulustelupöytäkirjat ja selostukset tutkintatoimenpiteistä sekä liitettävä tutkinnassa kertyneet asiakirjat ja tallenteet, mikäli niillä voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa". (ETL 40 § 2 momentti)
Syyttäjistä yksikään ei edes yrittänyt perustella, miksi rikosilmoituksella, jolla koko prosessi käynnistettiin, ei voitu olettaa olleen asiassa merkitystä. Yksikään ei edes yrittänyt perustella, miksei Juvosen tuhoamilla 39 kirjallisella todisteella voitu olettaa olleen asiassa merkitystä. Juuri se Raija Toiviaisen et al kuitenkin pitäisi perustella, jotta ratkaisunsa vastaisi normaalikansalaisen oikeudentuntoa.
Tai olisi edes juridisesti kelvollinen.
Ei yksikään pätevä juristi kehtaisi väittää rikosilmoituksen olevan rikosasiassa niin vähäpätöinen, ettei sillä voida olettaa olevan merkitystä.
Saman pykälän seuraava momentti ei jätä tutkinnanjohtajalle lainkaan harkintavaltaa:
"Esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan". (ETL 40 § 3 momentti). 8)
Sanamuoto on ehdoton: "on tehtävä merkintä". Määräyksen ehdottomuutta korostaa sen historia. Säädös ei aikoinaan sisältynyt hallituksen esitykseen, vaan sen lisäsi lakiin eduskunta. 9)
Eduskunnan lakivaliokunnan mietinnössä todettiin:
"Esitutkinnassa kertyy usein aineistoa, jota ei sittemmin oikeudenkäynnissä tai syyteharkinnassa tarvita. Tällaista aineistoa koskevaa säännöstöä ei ole. Käytännössä menettelytavat ovat olleet kirjavia, mikä on aiheuttanut asianosaisten eriarvoisuutta oikeudenkäynnissä. Tilanteen korjaamiseksi valiokunta ehdottaa lisättäväksi pykälään uuden 2 momentin, jonka mukaan esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan." 10)
Tämän mukaisesti valiokunta muotoili lain 40 pykälään tuon uuden momentin, ja sen eduskunta hyväksyi. On siten kiistatta lainsäätäjän tahto, että esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan. Tällä muutoksella pyrittiin estämään juuri juvoset.
Tutkinnanjohtajan harkintavaltaa rajoittaa jyrkästi myös esitutkintalain perusperiaate:
"Esitutkinnassa on selvitettävä ja otettava huomioon yhtä hyvin epäiltyä vastaan kuin hänen puolestaan vaikuttavat seikat ja todisteet". (Vanhan esitutkintalain 7 §). 11)
Miten tämä toteutuu, kun tutkinnanjohtaja on tuhonnut rikosilmoituksen ja sitä tukevan todistusaineiston ja vieläpä salannut tekonsa? Jokainen tietää vastauksen, myös syyttäjälauma.
Ei voida vaatia, saati velvoittaa kansalaista uskomaan, että Raija Toiviainen et al olisivat niin ala-arvoisia juristeja, kuin heidän päätöksistään voisi päätellä. He ovat tehneet lainvastaiset, lakia pilkkanaan pitävät päätöksensä vakain tuumin ja harkiten, niiden laittomuudesta täysin tietoisina.
Näin toimii poliisien ja syyttäjien toisilleen takaama syytesuoja, joka ei perustu lakiin, vaan rikokseen.
Poliisien ja syyttäjien cosa nostra
Tammikuussa 2017, kun Petri Juvosen väärennös ja virkarikos olivat rikoksina turvallisesti vanhentuneet, myös törkeiksi arvioituina, eikä häntä siis voitaisi enää panna niistä edesvastuuseen, hän itse jätti rikosilmoituksen väittäen minun syyllistyneen kunniansa törkeään loukkaamiseen, koska olen julkisesti kertonut hänen väärennöksestään. Juvosen mielestä hän ei ole syyllistynyt rikokseen, koska syyttäjä on katsonut, ettei hän ole väärentänyt asiakirjaa.
Syyttäjien päätös estää Juvosen rikoksen tutkinta oli hänen ainoa perustelunsa, miksi tekonsa ei olisi ollut väärentämistä. Itse rikollisesta teostaan, siitä että hän hävitti rikosilmoituksen ja sen mukana tulleet 39 kirjallista todistetta, Juvonen häveliäästi "unohti" mainita.
Jos väärennöksestä olisi tehty esitutkinta ja jos Juvonen olisi asetettu syytteeseen, ja jos sen jälkeen tuomioistuin olisi lainvoimaisella tuomiollaan todennut Juvosen syyttömäksi, hän olisi vahvoilla, jos joku sen jälkeen nimittäisi häntä väärentäjäksi.
Monta jossia joista yksikään ei toteutunut.
Juvonen siis väittää, että syyttäjien päätös estää rikoksen tutkinta poistaa rikoksen. Juvonen rinnastaa syyttäjät tuomioistuimeen. Hän tulee väittäneeksi syyttäjien päätöksellä olevan sama arvo ja sitovuus, kuin tuomioistuimen päätöksellä. Mihin lakiin tämä perustuu?
Samaan kuin syyttäjien väite tutkinnanjohtajan ehdottomasta harkintavallasta: ei mihinkään.
Rikoskomisario Petri Juvonen on Helsingin poliisilaitoksen tutkinnanjohtajia. Hänen virkavelvollisuutensa on tuntea esitutkintalaki. Siksi Juvosen on täytynyt tietää syyttäjien päätöksistä yllä esitellyt faktat. Hänen täytyy tietää ja myös ymmärtää syyttäjien päätökset lainvastaisiksi; hänen täytyy tietää syyttäjien valehdelleen päätöksissään.
Juvonen ei tyytynyt tekemään väärää ilmiantoa ratsastamalla syyttäjien lainvastaisilla päätöksillä, hän myös valehteli asianomistajakuulustelussaan kuin turkkilainen huorakauppias. Juvonen muun muassa väitti minun luoneen tekaistulla nimellä Facebookkin erehdyttävästi Metro -lehden sivustoa muistuttavan sivun, jossa pilkataan Juvosta."Mauri Santala nimimerkki on Niskasaaren valeprofiili", väitti Juvonen, jonka tarinassa juuri feikkisivusto on keskeisessä osassa.
Mihin Juvosen väite perustuu? Juvosen valehteluun.
Koska - ei vaikka, vaan koska - Juvonen oli tehnyt ilmeisen väärän ilmiannon, poliisi innostui siitä suuresti. Juvosen asian edistäminen uskottiin Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle. Tutkinnanjohtajana toimii rikoskomisario Timo Pirinen, ja "tutkijaa" näyttelee vanhempi rikoskonstaapeli Juha-Pekka Kosonen.
Kuulustelussani 4.9.2017 poliisin strategia tiivistyi tähän kysymykseen: "Miksi väitätte Juvosen väärentäneen esitutkintapöytäkirjan, vaikka ilmoituksenne ei ole edennyt edes syyteharkintaan?"
Kuten Juvosen, myös tutkinnanjohtaja Timo Pirisen virkavelvollisuus on tuntea esitutkintalain sisältö. Näin ollen Pirisen on pakko tietää, ja myös ymmärtää syyttäjien päätösten perustuvan valehteluun.
Poliisin suuri kuningasidea siis on: Merkityksellistä ei ole poliisin teon suhde rikoslakiin, vaan syyttäjien päätös estää poliisin rikoksen tutkinta. Poliisin tekoa ei arvioida rikoslain, vaan rikoskumppaneiden, syyttäjien, satujen ja tarinoiden perusteella.
Poliisien ja syyttäjien keskinäinen syytesuoja toimii juuri kuten se Juvosen tapauksessa toimi. Syyttäjät estävät poliisin rikosten tutkinnan, siinä usein virka-asemaansa väärinkäyttäen, minkä rikoksen tutkinnan estävät poliisit.
Virkarikokset suljetussa kierrossa.
Nyt tavoitellaan seuraavaa askelta. Koska rikoksen tutkinta on estetty, sen kutsuminen rikokseksi yritetään kriminalisoida syyttämällä virkavallan rikoksista kertovia törkeästä kunnianloukkauksesta.
Siksi operaatio ”Juvosen kunnia” on koko poliisi- ja syyttäjämafian cosa nostra. ”Yhteinen asiamme”.
Täydellisessä pahuudessaan tämä poliisien ja syyttäjien juoni on suorastaan kaunis.
Kaikki – paitsi eräät huomattavan originellit äärioikeistolaiset ja -vasemmistolaiset – tietävät, ettei Venäjä ole uskottava oikeusvaltiona. Sillä riekkuessa kannattaa kuitenkin muistaa, miten korruptoitunut on oma poliisimme ja syyttäjälaitoksemme.
Valehtelu on VKSV:n erityisessä suojeluksessa
Valehtelu esitutkinnassa asianomistajan asemassa on rikos. Vaadin Itä-Uudenmaan poliisilaitosta tilaamaan Facebookilta tiedon siitä, kuka on perustanut "Metro" -feikkisivuston. Koska tieto perustajasta osoittaisi Juvosen valehdelleen ja siten syyllistyneen rikokseen myös siltä osin, Timo Pirinen kieltäytyi tietoa pyytämästä. Pirinen on monin tavoin osoittanut toimivansa "tutkinnassa" Juvosen asiamiehenä.
Olen vaatinut syyttäjää määräämään lisätutkinnan, mukaan lukien Facebook-sivun luojan ja sitä myöten Juvosen valehtelun selvittäminen.
Odotan vastausta. Odotan, mutta en pidätä hengitystäni.
Kuten todisteiden väärentäminen, valehtelu todistajan ja asianomistajan asemassa on rikos, joka nauttii valtakunnansyyttäjänviraston erityistä suojelua. Kunhan valehtelun kohde on oikea. Minä olen ollut oikea kohde vuodesta 2002, sen jälkeen kun ensimmäisen kerran julkistin, kuinka poliisien ja syyttäjien keskinäinen syytesuoja toimii.
Operaatio "Juvosen kunnia" tunnetaan oikein hyvin Raija Toiviaisen johtamassa valtakunnansyyttäjänvirastossa.
Raija Toiviaisen oikeudentunto kesti hyvin valehtelun lain sisällöstä, se kesti vaivatta poliisin tekemän väärennöksen lakaisemisen maton alle, se kestää Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen tehtäväksi annetun syyttömän lavastamisen syylliseksi.
En arvosta sellaista ”oikeudentuntoa”.
Nelson Mandelan oikeudentunto oli syvä. Hän pyhitti elämänsä taistelulle tällaista sortoa vastaan.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) Alma Talent Pro, Juristikirja 26.9.2018
https://pro.almatalent.fi/article/valtakunnansyyttaja-raija-toiviainen-syyttajat-ovat-vahvoja/7107?utm_source=Juristikirje&utm_medium=email&utm_campaign=Juristikirje
2) Suomen Kuvalehti 23.8.2018 https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/keskusrikospoliisi-tutki-juttua...
3) Väärennetty esitutkintapöytäkirja ja Juvosen päätös, Etpk 6070/S/305844/05.
4) Vantaan kihlakunnan syyttäjänvirasto 29.11.2005, tutkinnanjohtajan päätös olla saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi, päätösnumero 56/05.
5) Kts. http://puppulausegeneraattori.fi/
6) 12) VKSV 6.9.2005, dnro 152/41/04
7) 13) VKSV 25.6.2008, dnro 253/21/07
8) Uusi esitutkintalaki tuli voimaan vuoden 2014 alussa, ja nämä samat säädökset ovat oleellisin osin edelleen voimassa. Nyt ne ovat esitutkintalain 9 luvun 6 pykälässä, pykälän 2 ja 4 momentteina:
(–-) "Esitutkintapöytäkirjaan on otettava kuulustelupöytäkirjat ja selostukset tutkintatoimenpiteistä ja niiden yhteydessä tehdyistä esitutkinnassa selvitettäviä asioita koskevista havainnoista sekä liitettävä tutkinnassa kertyneet asiakirjat, tallenteet ja valokuvat, jos niillä voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa ja jos laissa ei toisin säädetä. Esitutkintapöytäkirjaan on kirjattava ylimääräisen tiedon käyttäminen rikoksen selvittämisessä." (–-)
"Esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan, jollei laissa toisin säädetä."
9) HE 14/1986
10) Lakivaliokunnan mietintö 9/1986 https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Documents/lavm_9+1986.pdf
11) Nykyisessä, vuoden 20914 alusta voimaan tulleessa esitutkintalaissa on sisällöltään sama säädös, lain 4 luvun 1 §: "Esitutkinnassa on selvitettävä ja otettava huomioon sekä rikoksesta epäiltyä vastaan että hänen puolestaan vaikuttavat seikat ja todisteet."