Ehdotus ojentaa journalistipalkinto suomalaiselle oikeusjärjestelmälle olisi hauska Kummelisketsi, mutta tosielämässä se on hyvin huolestuttava oire.
Varsin hämmästyneenä luin helmikuussa Kalevan uutista ”Suomalainen oikeusjärjestelmä yksi Bonnierin journalistipalkinnon ehdokkaista”. Esitys on monella tapaa vinksallaan, mutta pahinta lienee se, että palkintoraadin jäsenillä, jotka koostuvat suurten medioiden päällikkötoimittajista, on näin heikko tieto oikeusjärjestelmämme tilasta, laadusta ja toiminnasta. 1)
On syytä täsmentää, että puhuttaessa oikeusjärjestelmästä, ei ilmeisesti tarkoiteta pelkästään tuomioistuimia, vaan myös poliisia ja syyttäjälaitosta.
Asioiden liian hidasta etenemistä lukuun ottamatta tuomioistuimet suoriutuvat omasta osastaan kohtalaisen hyvin, kunhan aparaatin muut osat tuottavat asioita sen ratkaistavaksi. Rikosprosessin ketjussa tuomioistuimet ovat ylivoimaisesti vahvin ja luotettavin, poliisi selkeästi heikoin lenkki. Syyttäjät ovat laadullisesti samassa heikkousluokassa poliisin kanssa.
Palkintoehdotus nojaa yhteen ainoaan oikeustapaukseen, MV-lehden Ilja Janitskin ja dosentti Johan Bäckmanin lokakuussa 2018 saamiin vankeustuomioihin uhreiksi valittujen kansalaisten pitkäaikaisesta mustamaalaamisesta ja vainoamisesta, sekä muista rikoksista. Tuomiosta on valitettu hovioikeuteen, eikä se ole lainvoimainen.
Bonnierin omilla sivuilla hehkutetaan: ”Suomen laki ja oikeusvaltio asettuivat puolustamaan uhkailun, väärien ilmiantojen ja vihakirjoittelun kohteeksi joutunutta suomalaista mediaa ja toimittajia. Järjestelmä osoitti toimivuutensa, kun vale- ja vihasivustojen rikokset saivat tuomion. Työtään tekevien toimittajien vainoamiselle piirrettiin selvä raja.” 2)
Kun palkintoidea nojaa yhteen oikeustapaukseen, se henkilöityy tapausta hoitaneisiin virkamiehiin, kuten tuomariin ja syyttäjään. MV-lehden jutussa puheenjohtajana toimi käräjätuomari Mitja Korjakoff, ja syyttäjänä Juha-Mikko Hämäläinen. Vähän aiemmin sama pari toimi kunnianloukkausjutussa, jossa Hämäläinen vainosi työtään tekevää toimittajaa väärennetyillä todisteilla, käräjätuomari Mitja Korjakoffin aggressiivisella tuella. Tarkempi selostus palkintoehdokkaiden toiminnasta on tässä: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/263
Onko muutoinkaan yksittäisen tuomion palkitseminen aivan säädyllinen ajatus? Oikeusvaltion lähtökohta on, että tuomiot ovat oikeudenmukaisia. Siitä säännöstä ei pitäisi olla ainoatakaan poikkeusta, vaikka käytännössä valitettavasti on. Palkintoa ehdottavien olisi syytä kysyä itseltään, lisääkö yhden rikostuomion palkitseminen yleistä luottamusta oikeuslaitokseen, vai onko se päinvastoin omiaan herättämään epäluottamusta, esimerkiksi epäilyksiä tuomion poliittisesta sisällöstä.
Toisekseen tuomio ei ole lainvoimainen. En oleta tärkeimpien asioiden muuttuvan hovioikeudessa, mutta odotan mielenkiinnolla HO:n ratkaisua esimerkiksi Johan Bäckmanin saaman vainoamistuomion osalta.
Se on periaatteellinen kysymys: onko oikein julistaa palkinnolla käräjäoikeuden tuomio ikään kuin lopulliseksi tulokseksi, kesken oikeusprosessin? Tässä voimme olla ongelmissa jo nyt. Ex-huumepoliisi Jari Aarnion selostamisesta huumekauppiaaksi on jo jaettu isoja ja pieniä journalistipalkintoja, vaikka lainvoimainen tuomio yhä puuttuu. Mikä arvo näillä palkinnoilla on, jos pääasia, Aarnio huumekauppiaana, sortuu hovissa?
Ihmiset eivät ole yhdenvertaisia lain edessä
”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”, säätää perustuslaki, mutta poliisi ja syyttäjät toimivat aivan toisin periaattein, ja näin vääristävät koko oikeusjärjestelmän.
Olen jo kymmenen vuotta kirjoittanut siitä, kuinka poliisi kieltäytyy tutkimasta kansalaisten tekemiä rikosilmoituksia. Vain noin 1/5 kansalaisten rikosilmoituksista johtaa esitutklntaan, muiden tutkinnan poliisit ja syyttäjät estävät, pääosin huonoin, tai vielä huonommin perustein. Tutkinta romahti tälle tasolle jo poliisien määrän ollessa suurimmillaan v. 2010, joten kyseessä on ennen kaikkea poliittinen valinta. Poliisin resurssipula selittää tilannetta vain osin. 3)
Vuodenvaihteessa rikosjuttujen ”tappamisen” huomasi jopa Helsingin Sanomat, ja sen perässä muu valtavirtamedia. ”Poliisi keskeytti ja lopetti viime vuonna 140 000 tutkintaa”, raportoi Yle helmikuussa. 4) Vertailun vuoksi: käräjäoikeudet käsittelevät vuosittain luokkaa 60 000 rikosjuttua.
Juuri kunnianloukkausjutuissa kansalaisten oikeusturva on aivan olematon. Niistä vain hyvin pieni prosentti etenee edes esitutkintaan, eikä ratkaise juridiikka, mikä tutkitaan, mikä jätetään. Sen ratkaisee poliisien ja syyttäjien poliittinen harkinta, heidän poliittiset tarpeensa. Päinvastoin kuin journalistipalkinnon esittäjät väittävät, oikeusjärjestelmämme ei suojaa kansalaisia heidän maineensa mustaajilta eikä vainoajilta, vaan jättää heidät rosvojen armoille.
“Olet todella vastenmielinen huora. En yhtään ihmettele jos joku puukottaa sinua” viestitettiin Hanna Huumoselle Facebookissa.
”Toivon hartaasti että sinä, lähipiirisi ja kaikki aatetoverisi saisitte kunnon joukkorikastuksen (lue raiskauksen) laittomilta maahantunkeutujilta niin alkais silmät aukeamaan. Toivon todella että näin tapahtuu,” julistettiin Huumosen saamassa tekstiviestissä.
”Perusteellisen esitutkinnan suorittaminen veisi arviolta aikaa useamman työpäivän. Katson, että tutkinnan jatkamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa tutkittavana olevan rikosepäilyn laatuun ja siitä mahdollisesti odotettavissa olevaan seuraamukseen”, kirjoitti Huumoselle kihlakunnansyyttäjä Riina Karma, tutkinnanjohtaja Petri Jehkosen esityksestä.
Hanna Huumonen toimi sosialidemokraattisten opiskelijoiden (SONK) puheenjohtajana käynnistäessään tammikuussa 2016 boikottikampanjan MV-lehteä vastaan. Tavoitteena oli saada mainostajat luopumaan MV:n rahoittamisesta. MV-lehti julkisti Huumosen työpaikan yhteystiedot ja yllytti vastatoimiin. Tuloksena oli satojen teksti-, sähköposti- ja Facebook-viestien vyöry. Uhkauksia ja parjauksia.
Tokkopa on sattumaa, ettei poliisi halunnut tutkia MV-lehden boikottikampanjan käynnistäjän vainoamista. MV-lehdestä oli ehtinyt kertyä useiden kymmenien rikosilmoitusten pino, jolle poliisi ei ollut tehnyt juuri mitään. Vasta kun Ilja Janitskin erehtyi julkaisemaan parista poliisista yksityiselämän puolelle meneviä tietoja, esitutkinta käynnistyi. MV-lehti ei siten ole esimerkki hyvin tehdystä tutkinnasta, vaan oikeusjärjestelmän kompuroinnista. Tehtävänsä laistaneet poliisit ja syyttäjät ovat muutoinkin pitkälle vastuussa vihapuheen räjähtämisestä jokapäiväiseksi riesaksi. 5)
Juristi Niina Berg joutui laajan, systemaattisen nettiterrorin kohteeksi melkein vuoden ajaksi. Lehtien keskustelusivustoilla hänestä kerrottiin: ”Tämä Niina Berghän on opiskellut myös lakia. Hän teki sen Hämeenlinnan naisvankilassa, kun oli sovittamassa hoitolapsen raiskauksesta saamaansa tuomiota. ja ei varmaan yllätä ketään, että hän ei ole sitä kellekään tunnustanut, ja eikä tule tunnustamaan. Että sellainen viisastelija se tämä Ninnu on." 6)
Näitä viestejä toimitettiin myös Bergin työnantajalle, jota vaadittiin erottamaan ”pedofiili”. Kun lapsiperheen äiti lopulta kyllästyi ja teki rikosilmoituksen, Turun poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja Päivi Kukkola esitti, ja kihlakunnansyyttäjä Jonna Ryynänen päätti, ettei esitutkintaa suoriteta. Kukkolan ja Ryynäsen pääperustelu: "Bergin poliisille antamien tietojen perusteella hän on Anneli Auerin ystävä ja kirjoittaa aihetta käsittelevää tai sivuavaa blogia" (---) 7)
Niina Berg vei asian valtakunnansyyttäjänvirastoon, vaatien esitutkinnan suorittamista. Vaatimuksen hylkäsi apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, kuinkas muuten. Häpeällisen, ja sellaisena VKSV:lle tyypillisen päätöksen esitteli valtionsyyttäjä Anu Mantila,
Näin oikeusjärjestelmän heikoin aines kosti kriitikolleen.
Tapaus Lokka vastaan Vehkoo
Sen sijaan kaupunginvaltuutettu Junes Lokan kaltainen törkyturpa saa oikeusjärjestelmältä erityissuojelua. Oululainen kihlakunnansyyttäjä Kirsi Männikkö nosti lokakuuussa kunnianloukkaussyytteen toimittaja Johanna Vehkoota vastaan, koska tämä oli suljetussa fb-ryhmässä nimittänyt Lokkaa natsipelleksi.
”Kyse on siitä, että Vehkoon mukaan Lokka oli aikeissa tulla kuvaamaan ja "haastattelemaan" häntä Rovaniemellä järjestettävään tilaisuuteen”, kirjoittaa toimittaja Tuomas Rimpiläinen Aamulehdessä. 8)
”Lokalle tyypillinen toimintatapa on häiritä tilaisuuksia ja kiusata ihmisiä kuvaamalla ja julkaisemalla tallenne netissä pilkallisin saattein. Julkaisuihin kertyy usein hetkessä suuri määrä rasistisia, naisvihamielisiä tai muutoin törkeitä kommentteja.”
”Lokan toimintaa leimaa rasististen ennakkoluulojen kylväminen ja provokatiivinen häiriköinti. Julkisesti nähtävillä oleva videolla Lokka itse kutsuu kimonoon pukeutunutta tunnistettavaa naista suvakkihuoraksi ja pilkkaa tätä rasistisesti. Toisella videolla hän kutsui Ylen päällikköä huoraksi. Syytteitä ei ole nostettu, mutta kolmannessa tapauksessa hän on saanut tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.”
Pilapiirtäjä Ville Ranta tiivisti syyttäjä Männikön Lokan kunnialle antaman suojan vielä ytimekkäämmin:
”Tuo valehtelija läski apina lammas v***n limainen suvakki syöpäläinen ääliö… limainen p***a vajakki idiootti … sanoi minua natsiksi”. 9)
Ja tämä siis pitäisi palkita.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) Kaleva 14.2.2019 https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/suomalainen-oikeusjarjestelma-yksi...
2) https://suurijournalistipalkinto.fi/
3) Iltalehti 10.1.2019: ”IL selvitti: Resurssipula ei kelpaa selitykseksi - rikosilmoitusten tutkinta romahti, kun poliisien määrä oli suurin kautta aikain” https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/20e1e4d7-7e50-4c28-8c77-07f41e2e0fa5?...
4) Yle 14.2.2019: https://yle.fi/uutiset/3-10645262?utm_source=facebook-share&utm_medium=s...
5) Laajemmin poliisin vastuusta vihapuheen leviämisessä, Voima 1/2018: ”Poliisi avasi portit vihapuheelle”. http://voima.fi/artikkeli/2018/oikeuslaitos-avasi-portit-vihapuheelle/
6) Iltalehden nettisivut 21.1.2014
7) Länsi-Suomen syyttäjävirasto 6.3.3014, päätös 14/387, asianro 14/1716.
8) Aamulehti 3.3.2019: ”Toimittaja Johanna Vehkoon syyte on todellisille vainon uhreille isku vasten kasvoja – Vimmaisesti uhriutuvalle Junes Lokalle se on lottovoitto” https://www.aamulehti.fi/a/201485840
9) https://demokraatti.fi/ville-ranta-maahanmuuttokriitikon-loukattu-kunnia