Mikko Niskasaari

Suurin osa poliisin aserikoksista tekemistä rikosilmoituksista on aiheettomia. Ilmoituksia tehdään siis liian herkästi. Asehallinto lupailee kuitenkin parannusta tilanteeseen.

Poliisi kirjaa vuosittain noin 3000 erilaista ampuma-aselain tekoa. Määrä vaihtelee vuoden 2001 yhteensä 3 140 rikosilmoituksesta toissa vuoden 2 739 tapaukseen. Viime vuoden [ 2005 ] tilastot eivät ole vielä valmiit.

 Ilmoituksista yleensä noin puolet on ampuma-aserikoksia ja toinen puoli kaikkein lievimpiä tekoja, ampuma-aserikkomuksia. Törkeitä ampuma-aserikoksia poliisi kirjaa vuosittain puolensataa (ks. taulukko 1).

 Aivan toisenlaisia lukuja saadaan tuomioistuimista, sillä vain reilut 40 prosenttia rikosilmoituksista johtaa tuomioon (ks. taulukko 2). Suurin kato käy törkeissä ampuma-aserikoksissa, useimpina vuosina niistä on tuomittu vain kourallinen, alle 10 prosenttia. Tosin todennäköistä on, että niistä merkittävä osa on aikanaan käsitelty tuomioistuimessa, mutta tavallisina rikoksina.

 On sinällään normaalia, että poliisi kirjaa paljon enemmän rikoksia, kuin mitä tuomitaan. Tavallisia varkauksia on ilmoitetaan poliisille vuosittain 110 000 - 130 000 kappaletta, mutta tuomioita annetaan aivan murto-osasta, sillä varkauksista selvitetään vain joka kymmenes. Tekijästähän ei yleensä ole mitään tietoa. Tämä ei selitä ampuma-aserikosten katoa poliisin ja tuomioistuimen välissä, sillä aserikoksessa epäilty on lähes aina tiedossa. Helsingissä jätti tuntematon asiakas elokuussa 2004 taksiin muovipussiin pakatun konepistoolin, mutta se kuuluu sarjaan omituiset sattumukset, eikä edusta aserikosten suurta joukkoa.

 Liki 60 prosentin karsiutumista rikosilmoituksen jättämisen jälkeen ei selitä edes se, että poliisin "on syytä epäillä rikosta" -kynnys on alhaisempi kuin syyttämisen ja tuomitsemisen kynnys. Yleensä vain kymmenesosa rikosilmoituksia jätetään tutkimatta. Poikkeuksena ovat poliisirikokset, joista tehdyistä ilmoituksista jätetään tutkimatta puolet.

 Liian alhainen kynnys

 Vain pieni osa jutuista kaatuu syyteharkinnassa. Tilasto syyttäjien päätöksistä olla syyttämättä aserikoksista löytyi vain vuodelta 2004, jolloin päätöksiä tehtiin 145, ja ne koskivat 128 henkilöä. Rikosilmoituksia oli tuona vuonna 2739, joista tuomioon johti 1187, joten syyttäjien päätösten jälkeenkin selitystä vaille jää 1332 tapausta.

 Syytteitä hylätään tuomioistuimessa yleensä vain 4-5 prosenttia ja tuskin prosentti on aserikoksissakaan kovin paljon korkeampi. Jos hylkäysprosenttia olisi oikeudessä 50, olisi selvää että syytteitä nostetaan täysin aiheetta. Miten suuri ero rikosilmoitusten ja tuomiotilastojen välillä sitten selittyy?

 - Enpäs ole tullut asiaa pohtineeksi. Tilastotkaan eivät ole tuttuja, toteaa ase- ja arpajaishallintokeskuksen päällikkö Jouni Laiho.

 - On tietysti mahdollista, että kirjataan rikosilmoitus, mutta sittemmin poliisi päätyy siihen, ettei asiassa olekaan syytä epäillä rikosta, Laiho miettii eri mahdollisuuksia.

 Aserikoksista rikosilmoituksen tekee kuitenkin lähes aina poliisi. Aserikokset tulevat normaalisti esille muun rikoksen tutkinnan yhteydessä tai lupahallinnon tekemissä tarkastuksissa. Poliisin tehdessä ilmoituksen se on jo päättänyt, että "on syytä epäillä" -kynnys on ylittynyt. Silti ilmeisesti hyvin suuri osa aserikos-epäilyistä osoittautuu aiheettomiksi jo esitutkinnassa.

 Todennäköisimmäksi selitykseksi lukujen ristiriidoille jää, että osa poliiseista tulkitsee ampuma-aselainsäädäntöä paljon tiukemmin, kuin mitä lainsäätäjä on tarkoittanut. On syytä epäillä, että rikosilmoituksia tehdään liian herkästi. Tähän viittaavat myös eräät tapaukset, joissa poliisin toiminta on ollut perin arveluttavaa, erityisesti suuurimmassa poliisipiirissä Helsingissä.

Esimies todistajana

 Viime vuonna helsinkiläismiehellä meni CZ- pienoispistooliin määräaikainen lupa vanhaksi. Hän sai Helsingin poliisilaitokselta kirjeen, jossa häntä kehoitettiin hankkimaan uusi hallussapitolupa. Juuri näin lupayksikön kuuluukin toimia.

 Koska ampumaharrastus oli jäänyt vähiin, mies päätti luopua aseestaan. Hän kertoo soittaneensa Helsingin poliisilaitoksen lupayksikköön tiedustellen, voiko hän myydä aseen. Hänen mukaansa joku virkailija oli ilmoittanut, että myynti käy. Mies ei muista virkailijan nineä, joten tätä kertomuksen osaa ei voida tarkistaa.

 Mies soitteli aseliikkeisiin kysellen, onko halua ostaa tuon merkkinen ja tyyppinen ase. Vastaukset olivat myönteisiä ja toukokuisena lauantaipäivänä hän meni erääseen aseliikkeeseen kauppaa hieromaan. CZ olisi muuten kelvannut, mutta kaupanteko katkesi kauppias huomatessa luvan vanhentuneeksi. Mies selitti saaneensa poliisilaitokselta luvan myydä, mitä kauppias ihmetteli.

 Poliisin lupayksikössä ei olla lauantaisin töissä, joten kauppias ja mies sopivat, että ase jää viikonlopuksi liikkeeseen, ja mies kysyy maanantaina poliisilta uudet neuvot. Aseliike on poliisin aseiden säilyttämiseen hyväksymä paikka, joten pidettiin järkevämpänä jättää ase sinne, kuin että mies olisi kuljettanut mukanaan luvattomaksi muuttunutta pistoolia.

 Maanantaina mies soitti Helsingin poliisilaitokselle ja sai nyt määräyksen tuoda ase laitokselle. Sama poliisimies soitti samoin tein kauppiaalle, ja vaati tätä tuomaan aseen. Tämä teki työtä käskettyä. Ilmeisesti aseen vastaanottanut poliisimies teki kuitenkin asiasta välittömästi rikosilmoituksen. Tosin ilmoituksen tekijää ei poikkeuksellisesti ole kirjattu, mutta esitutkintapöytäkirjasta voi päätellä hänen olleen asialla.

 Mies oli tietysti rikkonut lakia jättämällä uusimatta luvan ajoissa. Ylitys ei kuitenkaan ollut pitkä, noin kolme kuukautta, ja on epäloogista että häntä ensin kehoitetaan kirjallisesti hankkimaan uusi lupa, mutta heti perään samasta asiasta tehdään rikosilmoitus. Vielä merkillisempää oli, että rikosilmoitus kohdistettiin myös asekauppiaaseen.

Esittikö poliisi perättömän väitteen?

 Jutussa kuultiin todistajana rikosilmoituksen todennäköisesti tehnyttä poliisimiestä, sekä Helsingin poliisilaitoksen turva-alan ryhmän päällikkö, tarkastaja Jukka Kaskea. Kaski väitti kuulustelussa: "[Omistaja] on myynyt aseen, johon hänellä ei ole voimassa olevaa hallussapitolupaa. [Kauppias] on ottanut myytäväksi aseen, joka on ollut luvaton". Tämä on äärimmäisen vakava syytös kauppiasta vastaan, koska se saataisi johtaa jopa elinkeinon menetykseen.

 Kasken väitteen mukaisesti esitutkintapöytäkirjan tutkintailmoituksessa väitetään, että aseliike "oli ottanut aseen myytäväksi, vaikka kenelläkään ei ollut voimassa olevaa hallussapitolupaa aseelle. [Kauppiaan] mukaan ase jäi odottamaan myyntilupaa, vaikka lainsäädäntö ei tunne mitään laittoman aseen myyntilupaa".

 Tosiasiassa esitutkintapöytäkirjassa ei ole mitään sopimusta, kauppakirjaa, kuittia tai luovutustodistusta, joka osoittaisi, että aseesta olisi tuona lauantai-iltapäivänä tehty kauppa.

 Epäillyt kertovat yhtäpitävästi, että kaupanteko katkesi siihen, kun myyjä huomasi luvan vanhentuneeksi:. Omistajan mukaan: "Näytin [kauppiaalle] Kaartin poliisista tulleen kirjeen ja [kauppias] sanoi, ettei hän voinut ostaa asetta, koska minulla ei ollut voimassa olevaa hallussapitolupaa aseelle". Kertomusta tukee vahvasti se, että mies soitti maanantaina poliisilaitokselle ja pyysi ohjeita, koska kaupanteko oli kaatunut vanhentuneeseen lupaan. Soiton saanut poliisimies on myöntänyt soiton ja sen sisällön. Soitto sinänsä jo osoittaa, että väitetyssä rikoksessa mieheltä puuttui kokonaan tahallisuus.

 Normaalisti esitutkunnassa kuullaan todistajana henkilöä, jolla on asiasta omakohtaista tietoa. Tarkastaja Kaski ei ollut paikalla, kun aseen myymisestä lauantaina keskusteltiin eikä hän siten tiedä asiasta edes sitä, mitä rikosilmoituksen todennäköisesti tehnyt alaisensa. On oudoksuttavaa, että yksi poliisimies tekee rikosilmoituksen ja todistajana kuullaan hänen työkaverinsa, joka ei tunne asiaa kuin kuulopuheelta.

Koska esitutkintapöytäkirjassa ei väitteelle kaupasta löydy mitään katetta, seuraa kysymys, onko virkamiestä syytä epäillä perättömästä lausumasta esitutkinnassa, rikoslain 15 luvun 2 § mukaisesta rikoksesta.

Jutun tutkinnanjohtaja ja tutkija ovat pitkällä vapaalla, joten heiltä ei ollut saatavissa selvitystä siitä, miksi tällainen todistajalausunto on yleensä hankittu. Tarkastaja Jukka Kaski ei itse suostu lausumaansa selittämään.

- En kommentoi. Puhelu päättyy tähän

Todettakoon, että omistaja kirjoitti luovutustodistukseksi otsikoidun paperin, jolla ase on annettu liikkeen myytäväksi, mutta vasta 1.6.2005, reilusti sen jälkeen kun ase oli luovutettu poliisilaitokselle ja siellä oli tehty rikosilmoitus. Rikoksen tekoajaksi on miehen osalta merkitty 5.2.2005-23.5.2005 ja asekauppiaan osalta vain se viikonloppu jolloin ase oli hänen liikkeessään, 21.5-23.5.2005. Rikosilmoitus on tehty 24.5.2005. Poliisi ei siten edes väitä, että jälkikäteisellä luovutustodistuksella olisi asiassa mitään merkitystä.

Omalaatuinen juttu on nyt syyttäjän harkinnassa.

 Parannusta tulossa

 Monissa muissa poliisipiireissä lupien vanhentumisesta ei rikosjuttuja tehdä, jos asiakas pyrkii hoitamaan asiat kuntoon. Ase- ja arpajaishallintokeskuksessa ollaan tietoisia alan ongelmista.

- Käytännöt vaihtelevat eri poliisipiireissä, toteaa Jouni Laiho.

Asehallinnossa valmistellaan nyt uusia ohjeita, joilla aselupien myöntämisen periaatteet saataisiin kaikissa poliisipiireissä yhtenäisiksi. - Meillä on nelivuotinen projekti 2005-2008, jolla koulutetaan henkilökunta yhdenmukaiseen käytäntöön. Tänä keväänä valmistuu kirjallinen ohjeluonnos ja se lähtee lausuntokierrokselle viranomaisille ja intressiryhmille.

- Uskon, että poliisipiireissä tehdään luvanhakijan henkilöön liittyvät selvitykset hyvin, mutta tekninen osaaminen on heikompaa. Luvat käsittelee suurelta osin kansliahenkilökunta, naiset, joilla ei ole edes armeijan antamaan kokemusta aseista. Eikä armeijan antama tieto edes riitä pitkälle, kun näihin teknisiin kysymyksiin syvemmälle mennään.

- Loppusyksystä 2006 pitäisi olla ohjeet olla valmiit ja ensi vuoden alussa on tarkoitus kouluttaa läänien ja suurimpien poliisipiirien edustajat. He kouluttavat sitten muun henkilökunnan. Oleellinen osa on tekninen koulutus. Pistämme kansliahenkilökunnan "vierihoitoon", eli he käsittelevät oikeita aseita, jotta tekniikka tulee tutuksi.

Jouni Laiho arvioi, että tietojen paraneminen tulee vaikuttamaan rikosilmoituksiinkin, yhtenäistämään käytännöt myös tältä osin.

- Olemme keränneet hallinto-oikeuksista ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta pitkältä ajalta suuren määrin aselupiin liittyviä ratkaisuja. Olemme yrittäneet löytää niistä laintulkintalinjan. Uskomme, että tästä on apua.

 - Silti aina jää harkintavaltaa poliisipiireihin. Sisäministeriö ja lääninhallitukset eivät voi puuttua ratkaisuun, jonka poliisilaitos on harkintavaltansa puitteissa tehnyt. Jos päätös menee yli harkintavallan, niin asiakkaalla ovat vaihtoehtoina valitus tai kantelu, Jouni Laiho muistuttaa.

Taulukko 1: Poliisin tietoon tulleet ampuma-aserikokset vv. 2001-2004

Lähde: Tilastokeskus

Taulukko 2: Käräjäoikeuksissa tuomitut ampuma-aserikokset vv. 2001-2004

Lähde: Tilastokeskus

Julkaistu: Kaliberi 3/2006