Helsingin poliisilaitos toteuttaa omatekoista aseriisunta-ohjelmaa tekemällä aseenomistajista rikosilmoituksia mitättömin, jopa tekaistuin perustein.
Suurimman poliisipiirin, Helsingin, asehallinto toimi aikoinaan esimerkillisesti, mutta nykyisen johdon aikana tilanne on muuttunut päinvastaiseksi. Poliisilaitoksen lupayksikön turva-alan ryhmän johto hakemalla hakee tilaisuuksia tehdä rikosilmoituksia, saada ihmisiä syytteeseen ja viedä näiltä aseet. Vastuun kantaa turvaryhmän päällikkö, tarkastaja Jukka Kaski. Vuonna 1961 syntynyt Kaski palkattiin poliisilaitokselle 1.11.2003 armeijasta. Nimikirjaotteen mukaan hänellä ei ole mitään koulutusta poliisin tehtäviin.
Aseenomistajien oikeusturvan heikkoutta perustelen kolmella oikeustapauksella.. Tarkastaja Kaski ei ole suostunut kommentoimaan toimiaan.
Oikeus vapautti, poliisi tuomitsi
Miehellä oli rinnakkaisluvat isänsä aseisiin, kivääriin ja kahteen haulikkoon. Lisäksi hänellä oli kokonaan omia aseita. Isä kuoli kesällä 1999, ja mies peri hänet.
Rinnakkaislupa raukeaa, kun varsinaisen luvan haltija kuolee, ja miehen olisi pitänyt hankkia aseille uudet luvat kuuden kuukauden aikana.
Laiminlyönti tuli esille muussa yhteydessä joulukuussa 2004, ja mies meni poliisilaitokselle tarkoituksena pistää lupa-asiat kuntoon. Hänen kertomansa mukaan toimi katkesi, kun tarkastaja Jukka Kaski tuli väliin, vei mieheltä rinnakkaisluvat ja alkoi syyttää tätä ampuma-aserikoksesta (1). Poliisi teki miehestä rikosilmoituksen ja kävi myöhemmin takavarikoimassa perintöaseet. Syyttäjä syytti miestä ampuma-aserikoksesta, vaihtoehtoisesti ampuma-aserikkomuksesta ja vaati myös tuomitsemaan perintöaseet valtiolle.
Mies kiisti syytteen, väittäen ettei hän tuntenut lain yksityiskohtia. Se onkin mahdollista. Kun nykyinen aselaki tuli voimaan 1.3.1998, sen 121 § sääti: "Aikaisemman lain nojalla annetut ampuma-aseisiin (...) liittyvät luvat jäävät lupaehtoineen edelleen voimaan". Erehtyminen on ollut inhimillistä.
Helsingin käräjäoikeus totesi 10.4.2006 miehen syyllistyneen ampuma-aserikkomukseen (2). Käräjäoikeus päätti myös, että koska vastaaja oli perinyt isänsä ja isän eläessä hänelle oli myönnetty aseisiin rinnakkaisluvat, "rikosta on pidettävä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavana". Mies jätettiin rangaistukseen tuomitsematta.
Aseiden ottamisen valtiolle KäO torjui jyrkästi: "Menettämisseuraamus olisi olosuhteisiin nähden kohtuuton". Syyttäjä ei valittanut, tuomio on lainvoimainen. Aseet olisi pitänyt palauttaa miehelle, mutta tarkastaja Jukka Kaski peruutti 5.5.2006 hänen kaikki aselupansa, myös ne joista ei ollut ollut kiistaa. Päätös oli aivan ilmeinen kosto KäO:ssa kärsitystä tappiosta. Kaski väitti miehen osoittaneen piittaamattomuutta lain määräyksistä (3).
Aselain 67 § mukaan syyllistyminen ampuma-aserikkomukseen on peruste peruttaa luvat. Kun kuitenkin tuomioistuin on lainvoimaisella tuomiolla todennut teon anteeksiannettavaksi ja nimenomaan määrännyt menettämisseuraamuksen kohtuuttomaksi, ei kaikkien aseiden riistäminen ja sen myötä metsästysharrastuksen lopettaminen voi olla kohtuullista. Mies on valittanut Kasken päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen.
Helsingin linja poikkeaa jyrkästi vaikkapa naapurikunta Vantaan ratkaisuista. Eräs perikunta huomasi myöhäissyksyllä 2005, että jo edellisvuoden joulukuussa kuolleen isän kolme ampuma-asetta ovat luvattomassa tilassa. Aseita tarjottiin aseliikkeeseen, mutta kauppias kieltäytyi ostamasta, koska hän huomasi kuuden kuukauden määräajan ylittyneen reippaasti.
Perikunta tiedusteli neuvoa Vantaan poliisilaitokselta, joka lähetti aseliikkeelle ystävällisen ilmoituksen: "Lupa-asiat kunnossa, joten aseet voidaan myydä" (4).
Aseet olivat koko ajan kuolinpesän hallussa, eikä niitä vaadittu luovuttamaan poliisille, vaikka kuolemasta oli tuolloin kulunut jo 11 kuukautta. Vantaan poliisilaitokselle oli tärkeintä saada lupa-asiat kuntoon, ei tehdä ihmisistä väkisin rikollisia.
Mahdoton syyte
Reserviläisjärjestön pienoiskiväärien hankinta on malliesimerkki tapauksesta, josta jokainen aselakinsa lukenut harrastajakin olisi voinut kertoa poliisille, ettei rikosta ole tehty. Silti siitä tuli jopa syyte.
Järjestö hyväksyi periaatteessa helsinkiläisen aseliikkeen tarjouksen 10 pienoiskivääristä, mutta ennen kaupantekoa aseet haluttiin testata. Reserviläisten edustaja nouti syksyllä 2003 aseet liikkeestä Espooseen ja siitä tehtiin asianmukainen lainaustodistus. Edustajalla oli henkilökohtainen aselupa, jonka nojalla hänellä oli oikeus pitää hallussaan pienoiskivääriä.
Lainaaja maksoi aseet, mutta luovutustodistusta niistä ei tehty, koska yhdistys ei ollut vielä jättänyt yhteisölupahakemusta. Jatkossa sen jättäminen unohtui yhdistyksen jakaessa toimihenkilöiden tehtäviä uudelleen. Kauppias kyseli jo luvan ja kaupan perään ja välillä aseet toimitettiin takaisin liikkeen tiloihin. Kun lupahakemus aikanaan Espoon poliisille jätettiin, yhteisölupa tuli nopeasti, ja tämän jälkeen aseista tehtiin kauppa.
Helsingin poliisilaitos ryhtyi kesällä 2004 väittämään, että aseet oli jo ensimmäisellä kerralla myyty ostajalle, jolla ei ollut hankkimislupaa. Yhdistyksen edustajan oikeutta ottaa aseet vastaan poliisi ei edes yrittänyt kiistää (5). Syyttäjä päätti syyttää. Syyte oli kuitenkin täysin muotopuoli, koska jos myyjä olisi luovuttanut aseet oikeudetta, niin myös vastaanottaja olisi rikkonut lakia. Espoon lupaviranomaisilla ei kuitenkaan ollut huomauttamista lainaamiseen, eikä vastaanottajaa syytetty.
Helsingin käräjäoikeus ei toukokuussa 2005 tarvinnut montaa riviä perustellakseen päätöksensä: koska aseet olivat papereiden mukaan lainattu, niistä ei oltu tehty kauppaa. Syyte hylättiin (6).
Kasken outo todistus
Viime vuonna helsinkiläismiehellä meni pienoispistoolin määräaikainen lupa vanhaksi. Poliisilaitoksen lähettämässä kirjeessä häntä kehotettiin hankkimaan uusi hallussapitolupa.
Ampumaharrastus oli jäänyt vähiin, joten mies halusi myydä aseensa ja meni eräänä lauantaipäivänä aseliikkeeseen kauppaa hieromaan. Pistooli olisi muuten kelvannut, mutta kaupanteko katkesi kauppiaan huomatessa luvan vanhentuneeksi. Mies selitti saaneensa joltain poliisin toimistovirkailijalta tiedon että aseen saa myydä, mille kauppias puisteli ihmeissään päätään.
Koska lupayksiköstä ei lauantaina voitu saada asiaan selvyyttä, mies ja kauppias sopivat, että ase jää viikonlopuksi liikkeeseen, ja mies kysyy maanantaina poliisilta uudet neuvot. He pitivät järkevämpänä jättää ase liikkeeseen, kuin että mies olisi kuljettanut mukanaan luvattomaksi muuttunutta pistooliaan.
Heti maanantaiaamuna mies soitti Helsingin poliisilaitokselle ja sai määräyksen tuoda ase laitokselle. Sama poliisimies soitti myös kauppiaalle, ja vaati häntä tuomaan aseen. Tämä teki työtä käskettyä. Poliisi teki asiasta samoin tein rikosilmoituksen.
Lupa oli vanhentunut noin kolme kuukautta aikaisemmin, mikä ei ole pitkä aika, ja on epäloogista että poliisi ensin kehoittaa hankkimaan uuden luvan, mutta tekee heti perään asiasta rikosilmoituksen. Toki oli muodolliset perusteet epäillä omistajaa rikoksesta, mutta kummallista oli rikosilmoituksen kohdistaminen myös asekauppiaaseen.
Jutussa kuultiin todistajana tarkastaja Jukka Kaskea, joka väitti: "[Omistaja] on myynyt aseen, johon hänellä ei ole voimassa olevaa hallussapitolupaa. [Kauppias] on ottanut myytäväksi aseen, joka on ollut luvaton" (7).
Väite on ensinnäkin ristiriitainen. Jos kauppias olisi ottanut aseen myytäväksi, se olisi otettu ns. myyntitiliin, jolloin mies ei olisi sitä myynyt, vaan pysynyt edelleen omistajana.
Vielä tärkeämpää on, ettei esitutkintapöytäkirjassa ole mitään sopimusta, kauppakirjaa, kuittia tai luovutustodistusta, joka osoittaisi, että aseesta olisi tuona lauantai-iltapäivänä tehty kauppa tai sovittu edes myyntitilistä. Molemmat epäillyt kertovat, että kaupanteko katkesi kauppiaan huomatessa luvan vanhentuneeksi. Myyjän mukaan: "Näytin [kauppiaalle] Kaartin poliisista tulleen kirjeen ja [kauppias] sanoi, ettei hän voinut ostaa asetta, koska minulla ei ollut voimassa olevaa hallussapitolupaa aseelle".
Kertomuksen vahvistaa se, että mies soitti maanantaina poliisilaitokselle ja pyysi ohjeita. Soiton saanut poliisimies myönsi esitutkinnassa soiton ja sen sisällön. Normaalisti esitutkinnassa kuullaan todistajana henkilöä, jolla on asiasta omakohtaista tietoa. Tarkastaja Kaski ei ollut paikalla, kun asekaupasta lauantaina keskusteltiin eikä hän muutoinkaan voinut tietää asiasta kuin enintäin sen, mitä alaisensa oli kertonut. Hänellä oli siis vain toisen käden tietoa. Miksi häntä kuultiin todistajana? Jutun tutkinnanjohtaja, ylikonstaapeli Ilpo Liikkanen kieltäytyi vastaamasta kysymykseen.
Helsingin poliisilaitoksen turva-alan ryhmän käytäntö, alainen tekee rikosilmoituksen ja sen jälkeen päällikkö kuullaan todistajana, vaikka hän ei tunne asiaa lainkaan, on kaikkiaan perin oudoksuttava.
Koska Kasken väitteelle ei löydy esitutkintapöytäkirjasta mitään katetta, on kysyttävä, onko häntä syytä epäillä perättömästä lausumasta esitutkinnassa, rikoslain 15 luvun 2 § mukaisesta rikoksesta. Tämän kysymyksen esitin keväällä 2006 kahteen kertaan kihlakunnansyyttäjä Johanna Hervoselle, jolle esitutkintapöytäkirja päätyi. Hän lupasi selvittää juhannukseen mennessä, onko aihetta ryhtyä toimiin tarkastaja Kasken lausuntojen vuoksi. Hervosen vastaus oli erikoinen: hän päätti syyttää sekä aseen omistajaa, että kauppiasta ampuma-aserikoksesta.
Syytteen perusteet
Omistajan syyte perustuu siihen, että lupa oli vanhentunut, mikä on totta, joskin tekoa voi pitää hyvin vähäisenä. Kauppiaan syyte koskee luvattoman aseen haltuunottamista, ja sitä, että hän olisi "laiminlyönyt tehdä haltuunottamastaan aseesta merkinnän tiedostoon, jota hän on ase-elinkeinonharjoittajana velvoitettu pitämään" (8). Tämä on mielenkiintoinen väite.
Ensinnäkään esitutkinnassa ei selvitetty, oliko pistooli merkitty ns. asekirjanpitoon. Tarkastaja Kaski ja yksi hänen alaisensa todistivat, ettei sitä ole merkitty, mutta he eivät tarkastaneet asekauppiaan tiedostoja. Kumpikin siis todisti sellaista, jota he eivät voineet tietää. Kauppiaalta asiasta ei edes kysytty.
Toinen kysymys on, olisiko pistooli pitänyt merkitä tiedostoon. Aselain 25 § mukaan ase-elinkeinon harjoittajan on pidettävä tiedostoa aseista, niiden osista ja patruunoista. Aseasetuksen 12 § täsmentää, että aseiden osalta tiedostoon on merkittävä "hankittujen ja luovutettujen ampuma-aseiden lukumäärä, tyyppi, toimintatapa, kaliperi sekä tiedossa oleva tehtaan merkki".
Siis hankittujen ja luovutettujen aseiden tiedot. Kun asetta ei hankittu - ostettu - liikkeeseen, miten se olisi voitu merkitä tiedostoon? Syyttäjä ja poliisit nähtävästi väittävät, että kauppiaan olisi pitänyt merkitä tiedostoon ase, jota ei oltu hankittu. Vaatimus lienee sekä lain että terveen järjen vastainen.
Lauantai-iltapäivänä kauppiaalla oli vain kaksi mahdollisuutta. Joko omistaja kävelee liikkestä ulos luvattoman aseensa kanssa, tai pistooli jätetään maanantaihin asti poliisin aseiden säilyttämistä varten hyväksymään tilaan, siis liikkeeseen. On aika ilmeistä, että jälkimmäinen oli parempi ratkaisu ja aiheutti myös sen, että omistaja ryhtyi selvittämään aseensa tilannetta heti maanantai-aamuna. Siksi poliisin olisi luullut kiittävän kauppiasta, eikä tekevän hänestä rikosilmoitusta.
Jos kauppias olisi ostanut aseen, kuten tarkastaja Kaski väitti tapahtuneen, kauppias olisi kiistatta tehnyt rikoksen. Tätä ei syyttäjäkään usko, koska hän sanoo kauppiaan vain ottaneen aseen haltuunsa. Siten syyttäjä de facto tunnustaa, että Kaski esitti esitutkinnassa perättömän väitteen. Johanna Hervonen ei kuitenkaan ryhtynyt sen vuoksi mihinkään toimiin. Hän noudatti Suomen käytäntöä, että poliisin mahdolliset rikokset jätetään pääosin tutkimatta (9).
Lähteet:
1) Etpk l. esitutkintapöytäkirja 6070/R/11073/05
2) Helsingin KäO:n tuomio 06/3712, asianro R 06/939
3) Helsingin poliisilaitoksen päätös nro P/246/04
4) Vantaan poliisilaitoksen sähköpostiviesti 15.11.2005
5) Etpk 6070/R/130662/04
6) Helsingin KäO:n tuomio 05/5306, asianro R 05/2733
7) Etpk 6070/R/120492/05
8) Helsingin syyttäjäviraston haastehakemus R 05/11507
9) Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka: Poliisin johtojärjestelmät ja sisäinen laillisuusvalvonta. Sisäministeriön julkaisusarja 48/2004
Julkaistu: Ase-lehti 4/2006