Kritiikki Helsingin poliisilaitoksen lupaviranomaisia kohtaan on tuottanut osin tulosta, pahimmista väärinkäytöksistä epäilty tarkastaja on menettänyt oikeutensa peruuttaa tai evätä aselupia. Myös kaksi yksikön käynnistämää rikosjuttua on osoittautunut tuomioistuimessa täysin aiheettomiksi, toinen niistä suorastaan tekaistuksi. Sen sijaan rikosilmoitukset virkamiehistä makaavat koskemattomina.
Helsingin poliisilaitoksen lupayksikön aseluvista päättävän turvaryhmä päällikkö, tarkastaja Jukka Kaskelta riistettiin viime vuoden lopulla oikeus evätä ja peruuttaa aselupia, päätösvalta niistä siirrettiin lupayksikön päällikölle.
Helsingin poliisipiirissä peruutetaan aselupia enemmän kuin missään muualla Suomessa, myös suhteessa asukaslukuun. Laitoksen turvaryhmällä lienee myös Suomen ennätys aiheettomiksi osoittautuneiden rikosilmoitusten teossa. Jukka Kaski tuli tehtäväänsä vuoden 2003 lopulla ja jo seuraavana vuonna aselupien peruutukset ja aselain mukaiset varoitukset olivat kaksinkertaistuneet. Vasta viime vuonna, kun julkinen kritiikki poliisilaitoksen johdon edes joihinkin toimiin, luku putosi ehkä joten kuten normaalina pidettävään 145 tapaukseen.
Kuuma peruna
Tarkastaja Kasken asema on poliisilaitoksen sisällä niin polttavan kuuma peruna, että jopa vahvistuksen saaminen valtuuksien leikkaamiselle oli työn takana. "Minä en kommentoi tätä asiaa mitenkään. Kysykää apulaispoliisipäällikkö Jouko Salolta", ilmoitti lupayksikön päällikkö, ylikomisario Sakari Harju. Apulaispoliisipäällikkö Jouko Salon selostus oli sitäkin laveampi, joskin asian sivusta.
"Laitoksella on menossa suuri muutosprosessi. Vuoteen 2012 mennessä luovumme monista nykyisistä kiinteistöistämme. Olemme jo lopettaneet Malmin poliisiasemalta lupa-asioiden käsittelyn ja saattaa olla että vuoteen 2010 mennessä lupa-asiat keskitetään Pasilaan, nykyisen poliisilaitoksen viereen remontoitavaan entisen käräjäoikeiden tiloihin..." Vasta moneen kertaan asiaan patistettuna Salo suostui myöntämään, että Kaskelta on viety valtuudet kielteisiin lupapäätöksiin.
"Tämä on vain työn tehostamista ja voimavarojen jakamista, eikä siihen liity mitään moitetta Jukka Kaskea kohtaan. Hän on hoitanut työnsä hienosti, ammattitaidolla ja moitteetta".
Jukka Kaskesta on tehty ainakin kaksi tutkintapyyntöä poliisille, mutta Jouko Salo viittaa niille kintaalla: "Meistä on varmaan itse kustakin aina joku ilmoitus tai kantelu menossa. Ne eivät vaikuta asiaan yhtään mitään".
Jukka Kaskea epäillään muun muassa perättömistä lausunnoista esitutkinnassa, todistajan asemassa. "Minä en tiedä niistä mitään", Salo sanoo.
Valitus hoviin kannatti
Kaksi Jukka Kasken ja hänen alaisensa ylikonstaapelin käynnistämää, syytteeseen johtanutta aserikosjuttua on päättynyt tuomioistuimessa poliisilaitokselle nolosti. Ensimmäisessä tapauksessa helsinkiläinen mies tarjosi keväällä 2005 aseliikkeeseen ostettavaksi .22 kaliiberin CZ-pistooliaan (Ase 4/2006: "Poliisi vie aseita väärin perustein"). Kaupanhieronta sujui siihen asti, kunnes kauppias Markus Weckström huomasi miehen luvan vanhentuneeksi. Mies oli siinä käsityksessä, että hän saa silti sen myydä.
Oli lauantaipäivä, poliisilaitoksen lupayksikkö kiinni, sieltä ei neuvoa voitu saada. Miehet sopivat, että ase jää liikkeeseen maanantaihin, jolloin poliisilta kysytään heti aamulla, mitä tehdään. Näin tapahtui, mies soitti poliisille maanantaina. Palkinnoksi tunnollisuudesta lupayksikkö teki rikosilmoituksen. Esitutkinnassa tarkastaja Jukka Kaski väitti, todistajan asemassa: "[Omistaja] on myynyt aseen, johon hänellä ei ole voimassa olevaa hallussapitolupaa. Weckström on ottanut myytäväksi aseen, joka on ollut luvaton".
Kaski ei ollut paikalla, kun miehet keskustelivat tilanteesta. Esitutkinnassa ei ollut pienintäkään viitettä siihen, että aseesta olisi tehty kauppa, päinvastoin. Kaski siis todisti asiasta, josta hän ei edes voinut tietää mitään, mikä on ollut vuosia Helsingin poliisilaitoksen käytäntö. Lupayksiköstä joku tekee rikosilmoituksen ja todistajana kuullaan tarkastaja Jukka Kaskea, vaikkei hänellä ole mitään omakohtaisia tietoja asiasta.
Kihlakunnansyyttäjä Johanna Hervonen nosti syytteen ampuma-aserikoksesta miestä ja kauppias Weckströmiä vastaan. Miehen osalta siksi, että hänen lupansa oli vanhentunut - mikä oli totta - Weckströmiä vastaan siksi, että hänen liikkeessään vietti kaksi yötä sinänsä laillinen ase, jonka lupa oli mennyt pitkäksi.
Oikeudenkäynnissä joulukuussa 2006 kuultiin todistajana lupayksikön ylikonstaapelia, joka väitti ettei sillä ollut mitään merkitystä, että lupayksikkö oli viikonlopun kiinni. "He olisivat voineet tilata lauantaina partioauton, joka olisi ihan normaaliin tapaan hakenut aseen poliisin haltuun. Hälytysnumeroon soittaminen on vieläpä ilmaista".
Käräjäoikeus uskoi todistajaa ja tuomitsi molemmille vastaajille 10 päiväsakkoa ampuma-aserikoksesta. Rangaistus oli mitätön, mutta periaatesyistä Weckström valitti Helsingin hovioikeuteen, joka hylkäsi syytteen puhtaasti 9.10.2007. HO totesi: "Hovioikeus pitää uskottavana Weckströmin valituskirjelmässä esittämää selvitystä siitä, että vanhentuneiden aselupien lupa-asiat ja aseiden luovutus eivät kuulu viikonloppuisin päivystävän poliisin tavanomaiseen toimivaltaan".
Valituksen liitteenä oli Helsingissä tuolloin järjestyspoliisista vastanneen apulaispoliisipäällikkö Jari Liukun haastattelu, jossa hän kumosi ylikonstaapelin kertomuksen. "Näitä käsittelee ihan eri yksikkö, lupayksikkö. Jos poliisi saisi tuollaisen soiton, niin todennäköisesti soittajaa kehotettaisiin kääntymään lupayksikön puoleen, virka-aikana."
Nallipiikki poikki, tilalle uusi haulikko
Vuonna 2005 Helsingin lupayksikkö teki rikosilmoituksen väittämästään luvattoman haulikon kaupasta. Herra NN valitti poliisille ostaneensa kesällä 2004 aseliikkeestä Mannerheimintieltä Remington 1100-haulikon, johon hän olisi seuraavana päivänä hakenut hankkimislupaa. Siis jälkikäteen. Hän sai hankkimisluvan, mutta väitti ettei myyjä ollut suostunut täyttämään sitä, joten lupa oli vanhentunut.
Väitteen vuoksi tarkastaja Jukka Kaski ja alaisensa ylikonstaapeli tekivät tuolloin Helsingin Albertinkadulla toimineen Asehuolto MW Oy:n asekirjanpidon tarkastuksen. Miehen ilmoittamaa haulikkoa ei kirjanpidosta löytynyt ja ylikonstaapeli teki asekauppiaasta rikosilmoituksen 26.3.2005.
Ostajaa kuultiin asianomistajana 31.3.2005 ja totuusvelvollisuuden sitomana hän kertoi: "Minulla on ollut hallussapitolupa Remington-haulikolle model 1100 ja se oli mennyt rikki. Menin Markus Weckströmin liikkeeseen Mannerheimintielle ja halusin hankkia käytetyn samanlaisen aseen. Weckström näytti lattialta pahvilaatikosta Remingtonia, jossa ase oli purettuna. Weckström sanoi hinnaksi 100e. Seuraavana päivänä menin takaisin aseliikkeeseen rahan kanssa. Annoin 100e ja hän antoi Remingtonin ja laatikossa olleet tavarat mukaani".
Samassa kuulustelussa mies kertoi käyneensä vuonna 2004 ja 2005 useita kertoja asekauppiaan liikkeessä Albertinkadulla ja halunneensa lupapaperiin myyjän merkinnät, joita ei kuitenkaan saanut. Tämän takia hankkimislupa oli mennyt vanhaksi, ja hän joutui lunastamaan uuden hankkimisluvan huhtikuussa 2005.
Mies selitti kuulustelussa, että haulikosta oli mennyt rikki nallipiikki, jonka vuoksi hän halusi uuden, tosin käytetyn haulikon. Hän kertoi, että ostamastaan haulikosta puuttui ainakin toimintakuntoinen piippu. Hän ei siis ostanut rikkoutuneen nallipiikin tilalle muutaman markan tai euron hintaista varaosaa, vaan toisen haulikon, josta puuttui peräti piippu. Esitutkintaa suorittava poliisi ei havainnut kertomuksessa mitään merkillistä. Ei siinäkään, että NN kertoi ostaneensa piiputtoman haulikon asekauppiaan liikkeestä Mannerheimintieltä, mutta käyneensä kyselemässä merkintöjä lupapaperiin Albertinkadulta.
Lupayksikön ylikonstaapeli kirjoitti miehelle keväällä 2005 hallussapitoluvan haulikkoon, mutta ei kysynyt mistä hän oli hankkinut siihen piipun, luvanvaraisen osan. Päinvastoin, tarkastaja Jukka Kaski ja ylikonstaapeli korostivat esitutkinnassa, ettei Asehuolto MW Oy:n asekirjanpidosta löytynyt Remington-haulikkoa ja väittivät tällä perusteella aseliikkeen omistaja Markus Weckströmin syyllistyneen ampuma-aserikokseen.
Poliisi tutki väärää yhtiötä
Esitutkinnassa kuitenkin selvisi haulikon alkuperä. Se oli joskus 1980-luvulla räjähtänyt romuase, josta puuttui piippu ja lukko, ja joka oli yhdessä erään perikunnan lukuisten ehjien aseiden kanssa annettu myyntitiliin maaliskuussa 1998 Eräkulma Oy:hyn. Sieltä NN osti laatikollisen haulikon lupavapaita osia, joskus ennen vuoden 2001 marraskuusta, hintaan 100 markkaa. Tämä selvisi siitä, että Weckström omisti tuolloin Mannerheimintiellä toimineen Eräkulma Oy:n, mutta myi sen jo marraskuussa 2001. Liike teki konkurssin vuoden 2003 lopulla.
Tarkastaja Jukka Kaski alaisineen etsivät siis haulikkoa täysin väärän liikkeen asekirjanpidosta. Weckström huomautti jo heti alussa, että kyseessä on väärä firma, mutta Kaski alaisineen eivät viitsineet tarkistaa asiaa Eräkulma Oy:n asiakirjoista, vaikka konkurssin jälkeen ne olivat valmiiksi lupayksikön hallussa. Weckström kertoi, että NN oli kyllä pyydellyt häntä täyttämään hankkimisluvan, mutta hän oli siitä ehdottomasti kieltäytynyt, koska se olisi ollut rikos.
Tässä vaiheessa tutkinnan olisi pitänyt päättyä. Asiassa ei ollut muuta epäselvää kuin se, millä luvalla JL oli muuttanut kasan lupavapaita osia toimivaksi haulikoksi. Poliisi vei kuitenkin jutun syyttäjälle ja kihlakunnansyyttäjä Johanna Hervonen nosti Weckströmiä vastaan syytteen ampuma-aserikoksesta, väittäen tämän myyneen haulikon, jolle ei ollut ostolupaa. Vaikka tästä seurasi, että NN olisi ostanut haulikon ilman lupaa, niin häntä Hervonen päätti olla syyttämättä.
Tässä vaiheessa Weckström sai poliisilaitoksen pelistä tarpeekseen. Hän vaati ja sai jäljennöksen NN:n haulikon hallussapitoluvasta. Ilmeni, että siihen oli väärennetty myyjäksi Markus Weckström - siis yksityishenkilö M. Weckström. Väärennöksen oli tehnyt samainen ylikonstaapeli, joka toisaalta esitutkinnassa syytti Weckströmiä ampuma-aserikoksesta, koska tämä ei ollut merkinnyt haulikkoa liikkeensä kirjanpitoon.
Weckström vaati asiassa lisätutkinnan, jossa pitäisi selvittää, mihin perustui poliisin väite, että Eräkulma Oy:hyn myyntitiliin 1998 jätetyn romuhaulikon olisi pitänyt olla Asehuolto MW:n kirjapidossa vuonna 2004, mistä NN oli hankkinut romuun piipun ja ennen kaikkea, kuka oli väärentänyt Weckströmin aseen myyjäksi. Kihlakunnansyyttäjä Johanna Hervonen määräsi lisätutkinnan, mutta rajasi siitä pois juuri nämä tärkeimmät.. Weckström vaati takavarikkoon ja oikeudenkäyntiin todisteeksi haulikon, jotta olisi voitu selvittää mikä ase yleensä oli kyseessä. Haulikon sijasta poliisi takavarikoi pahvilaatikon jossa romuhaulikon osat olivat vuonna 2001 olleet.
Poliisi tunnusti väärennöksen
Asiaa puitiin Helsingin käräjäoikeudessa tammikuussa 2008 ja tuomio annettiin 7.2.2008. Syyttäjäksi oli vaihtunut kihlakunnansyyttäjä Pekka Kemppainen. On syytä epäillä vaihdoksen johtuvan siitä, että lisätutkinnan laiminlyömisen vuoksi syyttäjä Johanna Hervosen asema oli käynyt kestämättömäksi. Viime kädessä nimittäin syyttäjä vastaa siitä, että esitutkinta on suoritettu asianmukaisesti.
Oikeudenkäynnissä kuultu NN ei muistanut mistä liikkeestä ja milloin hän oli haulikon ostanut. Sen sijaan perikunnan edustaja todisti että haulikko oli annettu myyntiin Eräkulmaan, se oli romu josta puuttui piippu ja luultavasti myös lukko. Siinä ei siis ollut luvanvaraisia osia. Eräkulmassa aikoinaan työskennellyt mies todisti, että liikkeessä oli vuosituhannen vaihteessa pahvilaatikko, jossa oli Remington-haulikon osia, mutta ei ainakaan piippua. Ase oli romu. Puolustus oli vaatinut pahvilaatikon oikeuteen todisteeksi juuri siksi, että myyjä olisi voinut sen tunnistaa, mutta syyttäjä ei sitä sinne toimittanut.
Syyttäjän todistajana kuultu lupayksikön ylikonstaapeli tunnusti kirjoittaneensa Weckströmin nimen myyjäksi. Hän tunnusti, että koko juttu perustui NN:n tarinoihin. Lupayksikössä ei oltu yritettykään selvittää hänen puheidensa todenmukaisuutta, ei edes sitä mistä aseeseen oli ilmestynyt ilman lupaa luvanvarainen piippu.
Käräjäoikeus totesi että ase oli ollut romu. Oli hyvin kyseenalaista , oliko vastaaja vuosituhannen vaihteessa myynyt NN:lle luvanvaraista ampuma-asetta. Näin ollen "käräjäoikeus katsoo syytteen jääneen kokonaan selvittämättä" ja valtio tuomittiin maksamaan kulut. Syyttäjä ymmärsi olla valittamatta, joten tuomio on lainvoimainen.
Markus Weckström jätti tammikuussa tutkintapyynnön Jukka Kaskesta ja eläkkeelle jääneestä ylikonstaapelista. Epäiltyjä rikoksia ovat perätön lausuma esitutkinnassa, perätön lausuma tuomioistuimessa, väärä ilmianto ja virka-aseman väärinkäyttö.
Poliisilaitos perääntyi
Lupayksikössä rehottavan mielivallan on saanut kipeästi kokea myös tarkastaja Reijo Hyvönen, joka toimi pitkään ajokorttiryhmän johdossa. Hän yritti saada poliisilaitoksen johdon selvittämään yksikön epäselvyydet, ennen kaikkea Jukka Kasken ja lupayksikön tuolloisen päällikön Tarja Rannan toiminnan. Kun puhe ei auttanut, Hyvönen jätti elokuussa 2007 heistä tutkintapyynnön. Tutkintapyyntö koskee myös aselupien mielivaltaisia peruutuksia. Johdon kosto oli välitön.
Apulaispoliisipäällikkö Jouko Salo määräsi Hyvösen pois lupayksiköstä, keskustan tutkintatoimistoon, jossa ei ollut tarjolla muuta kuin arkistotyötä. Se merkitsi siis virka-aseman alentamista, ilman mitään perusteita.
Poliisilaitos on joutunut tässäkin osin perääntymään. Lupayksikköön takaisin Hyvöstä ei tosin päästetty, mutta alkuvuodesta hänelle järjestyi tutkintatoimistosta aiempaa asemaansa vastaava työ.
Tutkintapyyntöjen käsittelyssä ei poliisilla ole ollut kiire. Jukka Kaski on muodollisesti siviili, ei poliisi, joten häntä koskevin osin paperit ovat Espoon poliisilla, tutkinnanjohtajana Heikki Niklander. "Weckströmin tutkintapyynnön osalta on joiltain osin aloitettu", hän totesi toukokuun alussa. Yleensä esitutkinta aloitetaan, ei aloiteta tai aloitetaan mutta sitä rajoitetaan. Niklander kertoo ettei tutkintaa ole rajoitettu, mutta katsoi että tarvitaan joitain selvityksiä, ennen kuin päätetään joko aloittaa esitutkinta tai haudata epäillyt rikokset. Reijo Hyvösen tutkintapyynnön osalta ei ilmeisesti ole tehty mitään.
Ylikonstaapelin osalta tutkinnanjohtajana on kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen Espoosta. Toukokuun alussa hän ilmoitti seurailevansa, miten Kasken asia etenee ja katsoo sitten käynnistetäänkö esitutkinta. Ylikonstaapelin epäillyt rikokset ovat kuitenkin itsenäisiä, muun muassa tekona jo tunnustettu hallussapitoluvan väärentäminen. Syyttäjä ei ehkä osaa päättää, saako poliisi väärentää todisteita vai voisiko se olla peräti rikos. Ehkä häntä hämmentää apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen linjaus vuodelta 2005: poliisin tekemä väärennös ei ole väärennös, koska "se on tehty virkavastuulla".
KOMMENTTI:
Oikeusturva on kuin arvan vetoa
Seurasin molemmat ohessa käsitellyt oikeudenkäynnit Helsingin käräjäoikeudessa. Siinä sai selvän ja surullisen kuvan kuinka sattumanvaraista oikeusturva on. Ensimmäisessä jutussa (tapaus CZ) käräjätuomari Raili Heinonen näytti olevan täysin pihalla siitä, mistä asiassa on kysymys. Hän huokaili ja hermoili aina puolustuksen puhuessa ja keskeytti sen herkästi tyyliin "mutta eihän tässä nyt siitä ole kysymys". Useimmiten oli, jopa ydinkysymyksestä. Välillä ihmettelin itsekseni, mitä puolustus yleensä salissa tekee, kun tuomari käyttäytyi kuin olisi halunnut sopia jutun syyttäjän kanssa kaksistaan.
Kesken loppulausuntojen saliin tunkeutui aiemmin todistajana kuultu ylikonstaapeli, joka ilmoitti haluavansa tulla kuulluksi uudelleen, sekä jättää oikeudelle laatimiaan muistioita. Olen selostanut oikeudenkäyntejä medialle yli neljännesvuosisadan, enkä ole nähnyt moista koskaan ennen. Tuomari Heinonen änkytti ja nikotteli, koetti sentään selittää, ettei se käy. Hän kuitenkin salli todistajan pyöriä salissa ja jättää muistioitaan syyttäjälle. Tehtäviensä tasalla oleva tuomari olisi määrännyt todistajan ulos heti sillä sekunnilla, uhannut rangaistustoimilla toisen sekunnin kohdalla ja kolmannella tilannut vartijat.
Tuomareilla on erilaisia tapoja johtaa istuntoa. Jotkut tyytyvät pääosin jakamaan puheenvuoroja eri osapuolille. Jotkut johtavat istuntoa aktiivisesti. Näin toimi toisen jutun (tapaus Remington) istunut käräjätuomari Kari Lappi. Osapuolet saivat esittää näkemyksensä rauhassa, kunhan pysyivät asiassa, ja silloin kun selostus tai vastaukset olivat epäselviä, tuomari kyseli niin kauan että selvisi, mitä kukin tarkoittaa. Jämpti, aktiivinen ja tasapuolinen johto. Tuomio annettiin vasta myöhemmin, mutta istunnon päätyttyä oli hyvä fiilis: olipa tuomio mikä tahansa, oikeudenkäynti oli ollut reilu.
Kysymys ei ole sukupuolesta. Kysymys on ammattitaidosta. Se tuomitaanko sinut vai vapautetaanko, voi riippua yksin siitä, kuka tuomari juttua istuu, ei siitä mikä asiassa on aineellinen totuus.
Tapaus Remington osoitti kylmäävästi kansalaisen oikeusturvan olemattomuuden esitutkinnassa. Ellei epäilty olisi pannut kovan kovaa vastan, olisi täysin perätön tarina voinut hyvinkin mennä läpi. Totuus ei löytynyt poliisin ja syyttäjän avulla, vaan heidän toiminnastaan huolimatta. Ainoa jutussa tunnustuksen ansaitseva virkamies on hän, joka reilusti antoi kopion väärennetystä hallussapitoluvasta.
Julkaistu: Ase-lehti 2/2008