Taistelu kaivosyhtiötä vastaan

Kainuulainen kalastaja Pentti Alasalmi on taistellut vuosia kalavedet pilannutta ja hänen elinkeinonsa vienyttä yhtiötä vastaan. *)

"Järveen lasketaan myrkkyjä ilman lupaa, valvovat viranomaiset seisovat tumput suorina eikä kukaan muka ole vastuussa mistään. Kyllä jonkun täytyy vastata, ja se joku on yhtiön johto".
Tätä teesiä entinen rajavaltiolaitoksen upseeri, kalastaja Pentti Alasalmi on seurannut kymmenen viime vuotta.
Alasalmi on kalastanut Kainuun suurjärvillä yli 30 vuotta. Ensin kotitarpeiksi, sitten sivutoimenaan ja lopulta ammatikseen. Vuonna 1989 hän hankki Nuasjärvelle troolialuksen.
"Parhaimmillan perkasimme siikaa 140 kiloa. Muikun huippusaalis oli yli 800 kiloa päivässä" Alasalmi muistelee; silloin Kainuussakin kannatti olla kalastaja.
Vuosi 1998 oli käännekohta.
"Syksyllä muikun kutu oli täysi katastrofi, ja seuraavan kesän muikkusaaliit jäivät olemattomiksi. Pikkumuikku puuttui tyystin. Myös taimen hävisi melkein kokonaan."

Kaivosyhtiö Mondo Minerals kaivaa Sotkamossa, Nuasjärven rannalla talkkia ja sivutuotteena nikkeliä. Nikkelin tehokkaammaksi rikastamiseksi yhtiö aloitti syksyllä 1997 kokeilun natriuminsyanidilla, jonka uskottiin hajoavan prosessissa täysin.
Toisin kävi: osa syanidista valui Nuasjärveen alusta lähtien. Korkeimmillaan kaivoksen jätevesissä oli noin sata mikrogrammaa syanidia, kaksi kertaa enemmän kuin juomavedessä sallitaan. Suurimmat järvestä mitatut pitoisuudet olivat 35 mikrogrammaa.
Kainuun ympäristökeskus kielsi maaliskuun 1998 lopulla syanidin käytön. Sen jälkeen, toukokuusta syyskuulle 1998 yhtiö päästi kaivoksen louhosvesiä suoraan järveen, jolloin nikkelipäästöt karkasivat käsistä.
Mondo Mineralsilla ei ollut lupaa laskea syanidia Kainuun toiseksi suurimpaan järveen. Nikkeliä se sai päästää vesistöön 800 kiloa vuodessa, mutta lupaa rikottiin 1998 reilusti; nikkeliä meni vesistöön 1 250 kiloa. Lupaehtoja rikottiin myös kahtena seuraavana vuonna.
Tieto syanidipäästöistä säikäytti asukkaat, kun Kainuun ympäristökeskus kertoi niistä huhtikuussa 1998. Viranomainen vakuutti, ettei päästöistä ole vaaraa, mutta kaikki tietävät syanidin vaaralliseksi myrkyksi.
"Ostajat eivät enää huolineet Nuasjärven kalaa. Sitten siirsin troolin Oulujärvelle, mutta asiakkaat epäilivät, että tarjoan edelleen syanidikalaa", Alasalmi kertoo.
"Yhtiö ja viranomaiset mainostivat, ettei järvellä havaittu kalakuolemia. Se ei paljoa todista. Syanidi laskettiin suurimmaksi osaksi jään alle. Suuri osa kuolleista kaloista painui pohjaan, ja lokit ja korpit söivät loput".
Myös kalaviranomaiset vahvistivat Nuaksen vuoden 1999 huonot kalansaaliit, mutta kadon syihin ei otettu kantaa.

Ympäristökeskus ei ryhtynyt muihin toimiin kuin kielsi syanidin käytön. Yhtiön edustajat korostivat, että lupaehtojen rikkomisen vaihtoehto olisi ollut kaivoksen pysäyttäminen kuukausien ajaksi.
Yhtäkkiä näytti, ettei päästöistä ole kukaan vastuussa.
Siksi Alasalmi ja eräs toinen Nuaksen kalastaja vaativat syyskuussa 2000 poliisia tutkimaan, onko yhtiö syyllistynyt ympäristörikokseen, ja ovatko valvovat viranomaiset rikkoneet velvollisuutensa, kun yhtiön luvattomiin päästöihin ei heti puututtu eikä niitä viety poliisitutkintaan.
Heti alkajaisiksi valtionsyyttäjä Matti Nissinen päätti, ettei virkamiesten epäiltyjä rikoksia tutkita; virkamiehet kuultiin esitutkinnassa todistajina.
Juttua tutkittiin keskusrikospoliisin pohjoisella osastolla ympäristön turmelemisena. Se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta päästää ympäristöön ainetta ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehtojen vastaisesti siten, että teko on omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista, on tuomittava ympäristön turmelemisesta, säätää rikoslain 48 luvun 1 pykälä.
Esitutkinnassa selvisi, että yhtiön johto tiesi koko kokeilun ajan syanidia valuvan vesistöön. Myös nikkelivesien juoksutus oli tietoinen valinta. Johto tiesi toimineensa ilman lupaa.
"Meillä oli ympäristökeskuksen lupa kokeilla syanidia, mutta sitten kävi kuten kävi", toteaa Jouko Olkkonen. Hän toimi noina vuosina Sotkamon kaivoksen laatu- ja ympäristöpäällikkönä.
Päästöihin ympäristökeskus ei antanut lupaa, eikä olisi voinutkaan.
Tammikuussa 2003 valtionsyyttäjä Matti Nissinen päätti olla syyttämättä yhtiön johtajia. Nissisen mukaan ei ollut näyttöä rikoksesta, koska ympäristölle ei oltu aiheutettu vahinkoa. Hänen mielestään kaikki johtui syanidikokeilun epäonnistumisesta, jätevesipäästöt eivät olleet tahallisia eivätkä ne johtuneet myöskään törkeästä huolimattomuudesta. Syyttäjä perusteli päästöjä myös kaivoksen toiminnan jatkumisella, ilman korjaustaukoja. Lain mukaan tämä ei kuitenkaan oikeuta lupaehtojen rikkomiseen.
Pentti Alasalmelle syyttäjän logiikka ei kelvannut. Hän nosti yhtiötä vastaan vahingonkorvauskanteen, joka hylättiin Helsingin käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa 2004. Alasalmi, jonka kalastuselinkeino oli käytännössä loppunut ja trooli seisoi pihalla, etsi nyt vastuullisia nostamalla itse rikossyytteet Mondo Mineralsin kolmea johtajaa vastaan.
Viime joulukuussa [oik. 2008 ] Kajaanin käräjäoikeus hylkäsi syytteet ja määräsi Alasalmen maksamaan 33 000 euroa vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Käräjäoikeuden mielestä ei ollut näyttöä, että vesistöön laskettu syanidi ja nikkeli olisivat aiheuttaneet ympäristön pilaantumista. Alasalmi ei syytettään kadu ja juttu jatkuu Itä-Suomen hovioikeudessa.

Ympäristön turmeleminen on vaarantamisrikos, joka on rangaistavaa vaikkei teosta olisi näkyviä seurauksia. Aiemmin samanlainen tapaus onkin ratkaistu toisin; sattumoisin sekin tapahtui Kainuussa.
Kajaani Oy rikkoi vuosina 1985-88 lupaehtojaan laskemalla Oulujärveen fosforia ja puukuitua reilusti liikaa, kun paperitehtaiden uusi jätevedenpuhdistamo ei toiminut odotetusti.
Syyttäjä nosti syytteen yhtiön kahta johtajaa vastaan. Pohjois-Suomen vesioikeus tuomitsi heille sakkoja lupaehtojen rikkomisesta ja yhtiön maksamaan valtiolle rikoksella saatu hyöty, seitsemän miljoonaa markkaa.
Vesiylioikeus korosti lupaehtojen rikkomisen olevan rangaistavaa riippumatta siitä, onko ympäristön tila huonontunut vai ei. Nämä perustelut korkein oikeus hyväksyi vuonna 1995.
Tuomio perustui tuolloiseen vesilakiin. Sen rangaistussäädökset siirrettiin 1995 rikoslakiin, periaatteiltaan samanlaisina, joten KKO:n päätöksellä on edelleen merkitystä ennakkopäätöksenä.

Ympäristörikoksia ilmoitetaan, tutkitaan ja niistä nostetaan syytteitä aivan liian vähän, valittaa valtakunnannsyyttäjänvirasto. Havainto on oikea, mutta olisikohan syy samassa virastossa?
Mondo laski ainakin vuoden ajan veteen myrkkyjä laittomasti. Se on oppikirjaesimerkki tapauksesta, joka syyttäjän on vietävä tuomioistuimen arvioitavaksi. Nyt sen joutui tekemään yksityinen kansalainen, omalla kuluriskillään. Yhtä vakavaa on, että puolet tutkintapyynnöstä, virkamiesten toimet, jätettiin tutkimatta aivan noin vain.

Julkaistu: Suomen Luonto 1/2010 (29.1.2010).

*) Ingressi on lehden toimituksen.