Supo puoluepolitiikan pyörteissä

Pääministeri Matti Vanhasen II hallitus oli 12 päivää vanha, kun suojelupoliisissa tehtiin merkittävä henkilösiirto. Vappupäivänä, yleisenä vapaapäivänä 1.5.2007 Supon terrorismin vastaisen yksikön päällikkö Paavo Selin päätettiin siirtää kenttävalvontayksikön päälliköksi. Päivämäärän vahvistaa Supon viestintäjohtaja Liinu Lehto-Seljavaara. Siirto oli selvä alennus.

Paavo Selin on entinen Helsingin rikospoliisin ylikomisario, joka siirtyi Supoon huumepoliisin päällikön paikalta. Seliniä pidetään varsin pätevänä poliisina, ja hänen uransa kääntymistä alamäkeen ihmeteltiin. Ihmettelyksi se myös jäi, koska syy oli pimennossa. Se kätkettiin tehokkaasti salaamalla alennuspäätös puoli vuotta.

Supon päällikkö Seppo Nevala ilmoitti kesällä 2007 jäävänsä eläkkeelle joulukuun alussa ja virka pantiin avoimeksi. Hakijoiden joukossa oli Selin, tittelinään Supon terrorismin vastaisen yksikön päällikkö. Hänen siirtämisensä toiseen tehtävään päästettiin julki vasta sen jälkeen, kun Supon päälliköksi oli 1.11 nimitetty sisäministeri Anne Holmlundin erityisavustaja Ilkka Salmi, vanha supolainen. Näin syrjäyttäminen saatiin näyttämään tavanomaiselta uuden johtajan mukanaan tuomalta uudelleen järjestelyltä. Sitä se ei ollut.

Jälkikäteen voi todeta varhaisempia merkkejä syrjäyttämisestä. Osastopäällikkö Paavo Selin oli toiminut liki kolme vuotta sisäministeriön asettaman terrorismin torjunnan asiantuntijaryhmän puheenjohtajana, arvovaltaisen ryhmän perustamisesta lähtien. Selin erosi puheenjohtajan tehtävistä 19.4.2007. Samana päivänä nimitettiin Vanhasen II hallitus.

Todennäköisesti saimme selityksen osastopäällikön vaihdokselle 6.9., kun Nelonen julkisti nauhoituksen, jossa Seppo Nevala haukkui alaistaan. Nelosen mukaan nauhoitus oli tehty päivälleen viisi vuotta aikaisemmin, 2005. Nevala pauhasi Supon terrorismin torjunnan asiantuntijalle, kuten Nelonen hänet määritteli:

"Onhan se aivan ennenkuulumatonta että pikkuvirkamies, joka sinä kuitenkin olet ja me kaikki olemme sitä jossakin määrin niin sinä menet ottamaan kantaa Naton ja terrorismin väliseen suhteeseen. Jos et sinä ymmärrä, että se on tulenarka poliittinen kysymys Suomessa niin kuten sanottu, joudun toteamaan, että sinä olet väärällä paikalle".

Nevalan oli hermostuttanut kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen puhelinsoitto aiheesta, josta hän ja Nevala olivat aiemmin kiistelleet julkisuudessa. Avoimesti Suomen Nato-jäsenyyttä kannattanut Katainen arvioi heinäkuussa 2005, että terrorismin uhka on synnyttänyt Suomeen turvavajeen, jonka Nato täyttäisi. Turvavaje olisi Supon tietovaje, Naton ulkopuolella oltaessa Supo ei Kataisen mukaansa saa kaikkia terrorismin torjunnassa tarpeellista tiedustelutietoa. Seppo Nevala torjui väitteen tuoreeltaan Ylen Aamu-tv:ssä 29.7.2007: "Väitteet ovat täysin perättömiä". Nevala lisäsi: "Natolta tulevalla tiedolla ei ole kovin suurta lisäarvoa".

Reilu kuukausi myöhemmin Supon terrorismin torjunnan asiantuntija, kuten Nelonen muotoili, puhui sisäministerin järjestämässä tilaisuudessa samoin kuin Nevala. Ainakaan ei ole mitään tietoa siitä, että hän olisi oleellisesti muuta esittänyt. Jyrki Katainen suuttui, soitti Nevalalle joka suuttui ja haukkui alaisensa. Nevala pauhasi: "Minuun on otettu yhteyttä ja tiedät kuka henkilö on kyseessä. Ei mikä tahansa henkilö, vaan oppositiopuolueen puheenjohtaja, joka syyttää nyt minua että .. on minun asiallani pantu suistamaan hänet puheenjohtajan tehtävästä." "En mä nyt usko että kokoomuksen puheenjohtaja lähtee ihan semmoisella tiedolla liikkeelle joka ei pidä paikkaansa, vaan tällä hetkellä minä uskon .. valitettavasti enemmän Kataista kuin sinua."

Huhtikuussa 2007 oppositiojohtaja Jyrki Kataisesta tuli valtionvarainministeri Matti Vanhasen II hallitukseen. Sisäministerin, siis poliisiministerin tuolin sai Kataisen puoluetoveri Anne Holmlund. Hallitus nimitettiin 19.4.2007 ja terrorismin vastaisen työn johdon remontti alkoi samana päivänä. Olisi kohtuutonta vaatia uskomaan, etteivät se liittyisi syyskuun 2005 tapahtumiin. Käytettävissä olevat tiedot eivät anna siirrolle muuta selitystä kuin poliittisen koston.

Tapaus on perin outo. Olisi tietysti äärimmäisen vakavaa, jos poliisi sekaantuisi jonkun puolueen puheenjohtajavalintaan tai ryhtyisi peräti "suistamaan hänet puheenjohtajan tehtävästä". Nauhoituksesta päätellen tällaisen syytöksen Katainen on Nevalalle esittänyt, ja Nevala on ottanut sen tosissaan. Syytöksen todenmukaisuuteen on kuitenkin vaikea uskoa. Terrorismin vastaisen yksikön päällikköä tuskin kiinnosti vähääkään, ainakaan viran puolesta, kuka on kokoomuksen puheenjohtaja.

Katainen oli valittu edellisenä vuonna, hänellä ei ollut kilpailijaa puheenjohtajaksi, puhumattakaan Nato-vastaisesta kilpailijasta. Julkisuuden kanssa Kataisella oli ehkä hieman ongelmia, media pilaili hänen poikamaisuudestaan. Voi spekuloida, aiheuttiko se epävarmuutta, joka sai ylireagoimaan osastopäällikön kritiikkiin niin voimakkaasti, ettei kostonhalu ollut hälvennyt vielä puolentoista vuoden päästäkään.

Kiinnostavaa on, kuinka vakavasti Seppo Nevala on ottanut syytöksen. Entinen Kalevi Sorsan erityisavustaja ja SDP:n eduskuntaryhmän sihteeri joutui kovaan myllytykseen kun paljastui, kuinka kevein eväin Supo oli aloittanut esitutkinnan Alpo Rusin väitetystä vakoilusta. Nevala vakuutti esitutkinnan aikana keskeisille poliittisille päättäjille Supolla olevien todisteiden pitävyyttä. Ne osoittautuivat olemattomiksi, ja Nevalaa syytettiin puoluepelistä.

Alpo Rusi on keskustalainen. Samaan aikaan kun hän oli tutkinnassa, Supo päätti olla käynnistämättä esitutkintaa henkilöistä, joiden varmuudella tiedettiin vakoilleen DDR:n Stasille. Tiedossa olevat henkilöt ovat sosialidemokraatteja.

Nuo 2000-luvun alun tapahtumat ovat edelleen vailla järkevää selitystä. Kataisen operaatio antaa tuoreempia syitä epäillä, että Supo voi sekä toimia, että sitä voi käyttää poliittisessa pelissä. Se antaa karmean kuvan Suomen turvallisuuspoliisista.

Julkaistu: Kainuun Sanomat 10.9.2010