Laittoman ampuma-aseen hallussapito on rikos, mutta rikos poistuu, jos oma-aloitteisesti ilmoittaa aseesta, ja luovuttaa sen poliisille. Tämä on laki, mutta rikoskomisario Sanna Springare, ylikomisario Juha Rosendahl ja ylikonstaapeli Jukka Saros katsovat ettei laki koske heitä. He kaikki toimivat Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen Espoon pääpoliisiasemalla, ja he kaikki ovat mukana lavastamassa lainkuuliaisesti toiminutta kansalaista ampuma-aserikolliseksi. Nähtäväksi jää, onko lavastusyritykseen sekaantunut myös muita poliiseja.
Espoon poliisilaitoksella laadittu väärä asiakirja, jota ehkä yritetään käyttää poliisin lavastusyrityksessä. Laittoman aseen luovuttajaksi on tahallaan merkitty väärä henkilö.
Espoolaisen Tuulan oli määrä luovuttaa entiselle miesystävälleen tältä autotalliin jäänyt matka-arkullinen tavaroita. Koska talousrikoksesta tuomittu mies oli ulosotossa, Tuula kysyi Espoon ulosottovirastosta, saako tavarat antaa. Vouti käski Tuulaa käymään ne läpi, ja ilmoittamaan, jos siellä on jotain arvokasta.
Tuula teki työtä käskettyä, ja löysi arkusta pistoolin. 7,65 browning -kaliiberinen J.P.Sauer & Sohn on taskuase, jollaiseen ei lupaa edes saa, ja muutenkin oli syytä epäillä pistoolia laittomaksi. Tuula ilmoitti arkusta löytyneet arvoesineet ja pistoolin ulosottovirastolle. Arvotavara ulosmitattiin samoin tein, mutta halvaksi luultu pistooli käskettiin antamaan omistajalleen: "Sillä ei ole arvoa, se on poliisin ja miehen välinen asia. Asia ei kuulu lainkaan sinulle, joten sinun täytyy luovuttaa ase Jarkolle."
Tuula olisi syyllistynyt ampuma-aserikokseen, jos hän olisi noudattanut ulosottomiehen määräystä. Tuula kysyi ja sai paremmat neuvot. Ase ilmoitettiin poliisille, ja jo samana päivänä hän vei sen Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen Espoon pääpoliisiasemalle. Oli perjantai, ja poliisin mielestä asia olisi ihan hyvin voinut odottaa seuraavaan viikkoon, mutta Tuula vaati poliisia joko hakemaan aseen heti, tai sitten hän tuo sen itse. Heti.
Tavaroiden luovutus oli seuraavana päivänä, ja Tuula halusi laittoman aseen pois talosta ennen sitä. Pistoolin vastaanottanut lupayksikön ylikonstaapeli Jukka Saros vahvisti sen laittomuuden, ja hän kirjoitti todistuksen aseen luovuttamisesta.
Vasta kotonaan Tuula huomasi luovutustodistuksen vääräksi. Hänet oli merkitty asiassa yhteyshenkilöksi, mutta aseen luovuttajaksi sen omistava Jarkko. Se merkitsi, että lain säätämään armoon olikin oikeutettu Jarkko.
Tuula soitti Jukka Sarokselle ja protestoi vääriä merkintöjä. Saros väitti laitoksella olevan tapana merkitä aseen omistaja luovuttajaksi, olipa luovuttaja tosiasiassa kuka tahansa, ja vakuutti: "Teille ei tule tästä mitään seurauksia". Tämä on todistettavissa, sillä Tuula nauhoitti puhelun.
Oli tammikuun 14. päivä 2011. Kun Jarkko oli seuraavana päivänä käynyt tavaransa läpi, hän huomautti: "Niin, ja sitten tavaroissa oli se pistooli. Semmoinen pieni pistooli. Isoisän siantappopistooli". Näin tuli varmistetuksi, että ase oli Jarkon. Minä tiedän tämän, koska olin paikalla. Väärä luovutustodistus teki Tuulan niin epäileväksi, että hän pyysi paikalle toimittajan seuraamaan mitä tapahtuu. Tuulalla oli myös aikaisempaa kokemusta Espoon poliisien rikollisuudesta.
On ilmeiset syyt epäillä Jarkkoa ampuma-aserikoksesta, ja normaalisti poliisi kirjaa tällaisesta rikosilmoituksen. Espoon poliisi ei kirjannut. Ylikonstaapeli Jukka Saros selitti toistuvasti, ettei asiassa tehdä mitään, ennen kuin he keskustelevat Jarkon kanssa. Jarkon tavoittamiseksi poliisi ei tehnyt mitään. "Laiton pistooli ei ole Espoossa rikos", otsikoin tapausta käsittelevän artikkelini toista vuotta sitten (Ase 2/2011).
Vielä maaliskuun 2012 lopulla Jukka Saros selitti: "Asia on meillä armovuosiaseen selvittelynä, merkinnällä muu tutkinta. Jarkko kuullaan, jos häneen saadaan yhteys". Oliko alunperin kysymys siitä, että Espoon poliisi haluaa katsoa läpi sormiensa vanhoja perikunta-aseita? Tämä olisi ehkä hyväksyttävää, jos kohtelu olisi kaikille sama. Se ei kuitenkaan ole, ei edes Espoossa.
Poliisi tekee usein rikosilmoituksia pelkistä luvattomista patruunoista, ja niistä on nostettu myös syytteitä. Jarkko sai siis erikoiskohtelun. Jarkon virallinen osoite on Espanjassa, mutta hänelle löytyy osoite myös Suomessa. Sitä poliisi ei kuitenkaan ole halunnut saada tietoonsa.
Tuli toukokuun 10. päivä 2012. Tuulaa kuulusteltiin Espoon poliisilaitoksella epäiltynä syylliseksi ampuma-aserikokseen. Kysymys on juuri tästä samasta pistoolista. Ainakaan vielä tuohon päivään mennessä ei poliisin Patja-tietojärjestelmään oltu lisätty rikosilmoitusta Jarkon ampuma-aserikoksesta.
Kuulustelussa poliisi kieltäytyi kirjaamasta Tuulan vaatimusta kuulla asiassa todistajia, eikä Jarkon Suomen osoite kelvannut vieläkään. Kieltäytymällä kuulemasta todistajia tutkinnanjohtaja Sanna Springare rikkoo, jos kannassaan pysyy, esitutkintalain 12 pykälää, joka määrää - siis nimenomaan määrää - poliisi suorittamaan asiaosaisten vaatimat tutkintatoimet.
Espoon poliisia ei siis kiinnosta luvatonta pistoolia piilotellut mies. Sen löytänyt, välittömästi ilmoittanut ja poliisille luovuttanut, ja siten tunnontarkasti lakia noudattanut Tuula on esitutkinnassa ampuma-aserikoksesta, vaikka hän ei lain mukaan edes voisi voi olla syyllistynyt rikokseen.
Ainoa asia, joka voisi viitata Tuulan syyllisyyteen, on tahallaan vääräksi laadittu luovutustodistus. Poliisit kuitenkin tietävät aivan tarkkaan, ettei Jukka Saroksen kyhäelmä kestä päivänvaloa. Oleellinen kysymys on, kuka on tehnyt rikosilmoituksen Tuulasta. Sen täytyy olla joku poliisi, ja kuuman asiasta tekee se, että häntä on syytä epäillä väärästä ilmiannosta.
Toukokuussa ylikonstaapeli Jukka Saros siirsi vastuun esimiehelleen: "Sektorijohtaja ylikomisario Juha Rosendahl siirsi asian rikostutkintaan. Se ei ole enää lainkaan meillä lupaosastolla."
Mihinkään kysymyksiin Saros, Rosendalh ja Springare eivät suostuneet vastaamaan. Kysymyksiä riittää. Miksi Espoon poliisit ryhtyivät lavastusoperaatioon? He tiesivät etukäteen, että pistoolin kohtalo on toimittajalla seurannassa. Mitä poliisit uskovat hyötyvänsä lavastusyrityksestään ja siinä tekemistään rikoksista?