Pelkkiä enkeleitä

Moottoripyöräkerhojen mielestä viranomaiset ahdistelevat heitä aiheettomasti.

 

Mikko Niskasaari ja Jukka Sundholm

 

"Tämä todistaa, että rikolliset moottoripyöräjengit ovat soluttaneet koko rakennusalan", viestitti poliisi vuonna 2007, kun kaikkien aikojen suurin kuittikauppajuttu oli pantu vireille Helsingin käräjäoikeudessa. Vastaajia oli liki sata, yksi pääsyytetyistä Hells Angels MC Nomads Finlandin keskeinen jäsen.

Kaksi vuotta myöhemmin käräjäoikeus toisti hänen osaltaan 18 kertaa: "Ei ole esitetty näyttöä". Miehen kaikki syytteet hylättiin puhtaasti.

Talousrikoksia rakennuksilla oli tehty, mutta se ei ollut MC-kerhojen bisnes. Tästä syyttäjät eivät edes valittaneet Helsingin hovioikeuteen, jossa juttu muutoin on yhä kesken.

Moottoripyöräkerhojen rikollisuus on poliisin perusteema, mutta se ei ole riidaton totuus. Eräiden kerhojen jäseniä on tuomittu rikoksista, myös törkeistä teoista, muutamia toistuvasti. Silti useimmilla kerholaisilla on puhtaat paperit, eikä rikosoikeus tunne kollektiivista vastuuta.

Villeä ei saa rangaista Kallen rikoksista.

 

Erityisesti poliisia hiertää Hells Angels, jonka yhtään kerhoa ei tuomioistuin ole Suomessa rikolliseksi todennut. Kuittikauppajutun mentyä tältä osin nurin, virkavalta yrittää muita keinoja.

Viime joulukuun alussa poliisi teki kotietsinnän Hells Algelsin kerhotiloissa Helsingin Vallilassa, koska yhtä kerhon jäsentä epäiltiin huumausaineen käyttörikoksesta. Ei löytynyt huumeita. Kerhotiloissa on kuitenkin baaritiski, baarissa alkoholijuomia ja tiskillä hinnasto. Poliisit tekivät ilmoituksen alkoholirikoksesta.

Syyttäjä päätti jättää esitutkinnan tekemättä. Epäilty teko on vähäinen, mutta vaatisi suuren työn.

 - Poliisin suorittama paikkatutkinta ja alustavat puhuttelut ovat jo vaatineet runsaasti poliisin työaikaa ja voimavaroja, paheksui kihlakunnansyyttäjä Kreetta Mäki-Kahra.

On julkinen salaisuus, että myös monilla opiskelijajärjestöillä on yksityisbaareja.

Poliisi teki uuden etsinnän, uuden ilmoituksen, syyttäjä tyrmäsi uudelleen.

 

Poliisi on käyttänyt myös hallintokeinoja. Se peruutti tammikuussa kahdelta Hells Angelsin jäseneltä oikeuden toimia järjestyksenvalvojana, mikä vei ravintolan ovimiehiltä ammatin. Kolmelta peruutettiin aseluvat.

Perusteena oli epäilty alkoholirikos, joka kaatui syyttäjän päätökseen. Toisena perusteena olikin, että henkilö on jäsen Hells Angelsíssa, joka on "keskusrikospoliisissa luokiteltu rikolliseksi moottoripyöräjengiksi".

Lupaperuutuksista on valitettu Helsingin hallinto-oikeuteen ja käsittely on kesken.

Poliisin häirintä kolhii myös sivullisia. Alkuvuonna peruutettiin aseluvat eräältä Helsingin kaupungin virkamieheltä. Poliisi väitti hänen olleen puoli vuotta aiemmin menossa tappelemaan Bandidos MC:n kerholle. Asiakirjoissa ei ole mitään viitettä osoitteesta, eikä tappeluaikeista, päinvastoin. Vakaassa keskiässä olevalla miehellä on rikkeetön menneisyys.

Tämäkin asia on hallinto-oikeudessa, jossa poliisi vaihtoi perustelunsa toiseksi. Perustelu oli lyhyt:

"[NN:llä] on keskusrikospoliisin tietojen mukaan yhteyksiä henkilöihin, jotka kuuluvat keskusrikospoliisissa järjestäytyneiksi rikollisryhmiksi luokiteltuihin ryhmiin".

Miten edes poliisin edustaja hallinto-oikeudessa voi tietää, onko väite totta ja päätökselle perusteita?

 - Asiamiehen ja myös kansalaisen täytyy luottaa poliisiin, vastaa valtionasiamies Markus Kiiskinen Poliisihallituksesta.

 

Päätöksen saanut tuskin luottaa, mutta miten puolustautua noin epämääräistä väitettä vastaan?

- Lähtökohta on, että se jota hallintopäätös koskee, saa asiasta kaiken tiedon. Jotain mustaa valkoisella pitää olla, pelkkä poliisin epäilys tai olettamus on heikko peruste puuttua kansalaisen oikeuksiin, muistuttaa hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää.

Viime syksynä korkein hallinto-oikeus hyväksyi Turun poliisilaitoksen päätöksen peruuttaa ravintolan ovimiehen järjestyksenvalvoja-kortti. Miehen ei väitetty syyllistyneen mihinkään rikokseen, mutta poliisi osoitti valokuvilla hänen olevan erään turkulaisen motoristikerhon jäsen.

Turun hovioikeus katsoi vuonna 2009 tämän kerhon toimineen järjestäytyneenä rikollisryhmänä.

Turun tapauksessa todisteluketju piti, useimmiten ei. Ei esimerkiksi Hells Angelsin kerhojen osalta. Tämän myöntää myös KRP:n tiedustelun rikoskomisario Jussi Oksanen, mutta lisää:

 - Silti Helvetin enkelit ovat rikollisjärjestö; he hoitavat muun muassa suurelta osin Pohjois-Suomen huumekaupan. Kaikki vain eivät jää kiinni. Helvetin enkelit ovat siinä asemassa, ettei heidän tarvitse itse välittää huumeita, he voivat teettää sen.

 

Rikolliseksi nimittely loukkaa

Helsinkiläinen sosiaaliohjaaja Hannu Suvanto, 31, sai viime syksynä tylyä postia Helsingin poliisilaitokselta. Suvanto on moottoripyöräkerho Hell Angelsin jäsen.

 - Vaadittiin selvitystä alkoholirikoksesta. En edes tiennyt olevani epäiltynä sellaisesta. Myöhemmin ilmoitettiin, että olen jäsen Hells Angelsissa, joka on keskusrikospoliisissa luokiteltu rikolliseksi moottoripyöräjengiksi. Tästä pääteltiin elämäntapani olevan sellaisen, että aselupa on syytä peruuttaa.

- Työssä käyvä, asuntovelallinen nuori mies - mikä tässä elämäntavassa on niin vaarallista? Eiköhän tämä ole aika tavallista perheellisen elämää. Rikolliseksi nimittely on loukkaavaa, ei minulla ole rikosrekisteriä. Eikä kerho ole mikään jengi. Se on harrastekerho, moottoripyörien ympärillä. Niitä huolletaan, niitä rakennellaan, niillä ajetaan.

Sosiaalialan ammattilaista hämmästyttää erityisesti se, että poliisi on peruuttanut järjestyksenvalvoja-oikeuksia hänen kerhotovereiltaan, rikkeettömiltä miehiltä.

 - Teen työtä syrjäytyneiden, päihdeongelmaisten, asunnottomien kanssa. Työssä näen, kuinka ihmisellä asioiden luisuminen alkaa usein jostain elämän mullistuksesta, kuten parisuhteen kariutumisesta. On todella kovaa, kun viedään ansaintamahdollisuus. Millä ihmisen pitäisi elää, jos häntä estetään tekemästä työtä?

 - Tulee vaikutelma, että poliisi tekee politiikkaa. Poliisi määrittelee ketkä ovat rikollisia, vaikka se kuulu tuomioistuimelle. Poliisi toimii tulosvastuullisesti ja haluaa lisää toimivaltuuksia; tuntuu että tällainen selkeästi määriteltävä ryhmä on sille hyvä vihollinen.

Kirjoittajista Niskasaari on vapaa oikeustoimittaja, ja Sundholm moottoripyöräilyyn erikoistunut vapaa toimittaja.

Julkaistu: Sunnuntaisuomalainen 3.7.2011