Reunamerkintöjä KKO:n ratkaisuun Anneli Auerin tapauksessa

Korkeimman oikeuden päätös purkaa Anneli Auerin ex-miesystävänsä seksuaalirikostuomiot oli ainoa oikea, mutta ratkaisun perustelut eivät kaikin osin pidä merivettä.

Anneli Auerin ja entisen miesystävänsä Jens Kukan Turun hovioikeudessa vuonna 2013 saamat 7,5 ja 10 vuoden vankeustuomiot ovat todennäköisesti Suomen pahimmat oikeusmurhat II maailmansodan jälkeisellä ajalla. KKO päätyikin ainoaan mahdolliseen oikeudenmukaiseen ratkaisuun purkaessaan ne, mutta päätöksen eräät perustelut antavat harhaanjohtavan kuvan siitä, mitä juttu on niin sanotusti syönyt. Tämä on näkynyt myös median uutisoinnissa. Median virheisiin vaikuttaa ratkaisevasti se, että KKO:n päätös on julkinen, mutta puretun tuomion takana oleva aineisto on yhä kokonaan salaista. Lienen yhä edelleen ainoa toimittaja, joka on voinut käydä läpi jutun koko aineiston.

KKO itse toteaa päätöksessään, että ”aiemmassa oikeudenkäynnissä esitetty todistelu ei ole välittömästi Korkeimman oikeuden arvioitavana”. Purkupäätös ei siis perustu jutun koko esitutkinta- ja oikeudenkäyntiaineistoon, vaan hakijoiden toimittamiin uusiin selvityksiin, syyttäjän pyynnöstä tehtyyn lisätutkintaan, ja aikoinaan annettuihin käräjä- ja hovioikeuden tuomioihin. Erityisesti jälkimmäiset selittänevät perustelujen ontuvat kohdat. Nostan niistä esille pari kokonaisuutta.

Tragedian tausta

Seksuaalirikostuomiot perustuivat käytännössä kolmen nuorimman lapsen kertomuksiin, muu näyttö oli marginaalista. Lapsista vanhin kiisti jo tuoreeltaan sisarusten kertomukset kokonaan.

Kun Anneli Auer syksyllä 2009 vangittiin miehensä murhasta epäiltynä, kaikki lapset sijoitettiin vastaanottokotiin. Huhtikuussa 2010 heidät sijoitettiin enonsa ja tämän vaimon luokse. Vanhin lapsista muutti kuitenkin sieltä lastenkotiin jo kesällä 2010. Isänsä murhaa ja sittemmin heihin itseensä kohdistuneiksi väitettyjä seksuaalirikoksia koskevia kertomuksia lapset alkoivat tuottaa elokuun 2011 lopulta. Tuolloin Auer oli vapautumassa vankilasta Vaasan HO:n hylättyä murhasyytteen, ja lasten olisi tietysti tullut palata enon luota äidin hoiviin. Sen sijaan eno vei lapset pitkälle merimatkalle vasta ostamallaan hienolla veneellä.

Vanhimman lapsen demonisointi

KKO toteaa: ”Käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa esitetyn todistelun mukaan seksuaalirikoksista ei ollut puhuttu aikaisemmin kuin sijaisvanhempien kertomalla tavalla vain vähän ennen virallisia haastatteluita.” Tämä on sinällään totta, mutta sitä ennen oli tapahtunut ratkaiseva muutos, jota tuomioissa ei juurikaan huomioitu.

Vanhimman lapsen lähtö johtui sijaisvanhempien riitautumisesta hänen kanssaan. He olivat lapseton pariskunta, kiivaan uskonnollisia ja ahdaskatseisia, eivätkä osanneet toimia murrosikään tulevan lapsen kanssa. Oikeudenkäyntiaineistossa on kymmeniä sivuja psykiatrin ja psykologien ym. kirjauksia siitä, kuinka sijaisvanhemmat olivat sekä ennen lapsen lähtöä heiltä, että sen jälkeen häntä moittineet ja mustamaalanneet. Lapsi oli sijaisvanhempien mukaan aivan kamala ja kelvoton. Tässä vaiheessa myös nuorempien lasten suhde vanhimpaan muuttui vihamieliseksi. Näin siis yli vuotta ennen, kuin nuoremmat alkoivat tuottamaan rikostarinoita.

Asiakirjoista näkyy syvä ristiriita. Lastenkodissa, johon vanhin muutti, häntä pidettiin hyvin sopeutuvana ja sopuisana lapsena. Sijaisvanhempien mielestä hän oli toivottoman sopeutumaton, ja kerrassaan kelvoton.

Vastaanottokodissa, jonne lapset vuonna 2009 oli ensin sijoitettu, kiiteltiin kuinka hyvin nelikko tuli keskenään toimeen. Viranomaiset olivat harkinneet pesueen hajottamista eri sijoituspaikkoihin, jotteivät he alkaisi synnyttämään epäterveitä tarinoita traumaattisista kokemuksistaan – isä murhattu, äiti tutkintavankeudessa. Koska kuitenkin lapset tulivat keskenään niin hyvin toimiin, heidät päätettiin pitää yhdessä.

Sitten elokuussa 2011 tarinoita alkoi syntymään, ja ne syyllistivät heti vanhinta lasta. Ne eivät siis ilmaantuneet tyhjästä, vaan niitä edelsi sijaisvanhempien yli vuoden kestänyt vanhimman lapsen demonisointi nuoremmille lapsille. Kuin myös viranomaisille.

Demonisointi on avain tähän tragediaan, tähän oikeusmurhaan.

Tarinoiden arviointia oikeudessa

KKO lausuu päätöksessään, KO:n ja HO:n tuomioiden perusteella: ”Kertomuksissa oli ollut epätodennäköisiä kohtia, mutta ne olivat suurilta osin koskeneet merkitykseltään vähäisiä seikkoja”. Tämä on jo melkein säädytöntä vähättelyä.

Nuorimpien lasten kertomukset sisälsivät huikeaa väkivaltaa, ja häkellyttäviä seksiorgioita, joissa vanhimman lapsen kerrottiin olleen aktiivisesti mukana. Lapsia oli paiskottu pitkin seiniä, vedettyä jalasta alas portaita niin että pää kolisi...

Kaikkein raflaavin oli kuitenkin tarinoiden alku: äiti ja vanhin lapsi olivat yhdessä murhanneet isän.

Tällä ja oudoilla saatananpalvonta-sepitteillä syyttäjät saivat KKO:n vuonna 2011 palauttamaan murhajutun käräjäoikeuteen. Siellä he yrittivät syöttää tuomareille äiti-lapsi-murhakaksikkoa, mutta Vaasan HO ei uskonut sitä lainkaan, vaan hylkäsi murhasyytteen toistamiseen.

Siis: Vaasan HO hylkäsi lasten tarinan tärkeimmän osan, tragedian alkutarinan. KKO ei viittaa tähän, enkä huo?annut mediassakaan siitä mainintaa, purkupäätöksestä uutisoitaessa.

Myös seksuaalirikostuomion langettaneet Varsinais-Suomen käräjäoikeus ja Turun HO hylkäsivät epäuskottavina lasten kertomuksista suuria kokonaisuuksia. Rajuimmat väkivaltajutut hylättiin. Syyttäjä väittivät seksuaalirikosten uhreiksi myös kolmea naapurien lasta – nämä syytteet hylättiin kokonaan.

Käräjäoikeudessa kaikki tuomarit totesivat lasten kertomuksissa olevan paljon liioittelua ja täysin epätosia väitteitä. Vähemmistöön jäänyt puheenjohtaja katsoi kertomusten muodostavan kokonaisuuden. Kun iso osa kertomuksista oli mahdottomia, ei loppujakaan voinut pitää tarpeeksi luotettavina, varsinkaan kun muuta näyttöä ei juuri ole. (KO tuomitsi äänin 2-1).

Kaikkiaan KO:n ja HO:n tuomioista jäi tietymättömiin, millä logiikalla tuomarit olivat valinneet ne tarinoiden osat, joihin uskoivat, kun kuitenkin suurelta osin näkivät tarinat mahdottomiksi.

Oudointa oli mielestäni se, kuinka tuomarit sivuuttivat sosiaaliviranomaisten lausumat sisarusten läheisistä väleistä, ennen sijaisvanhemmille päätymistään. Jos vanhin olisi ollut osallinen nuorempien, tarinoiden mukaan kokemassa väkivallassa, ja jos he olisivat tienneet hänen murhanneen isän, suhteet eivät varmasti olisi olleet läheiset ja lämpimät.

Tarinat otettiin pornosta

KKO selostaa aiempia tuomioita: ”Kertomuksiin oli sisältynyt huomattava määrä lasten ikätasoon kuulumatonta tietoa seksuaaliasioista”. Näin tosiaan väitettiin, ja jutun aineistossa on jopa lausunto psykologilta, joka mielestä oli mahdotonta, että lapsi olisi itse hakenut internetistä haastatteluissa tarjoilemaansa värikästä pornokuvastoa.

Tämä lapsi oli haastatteluhetkellä 12-vuotias. Sattumoisin marraskuun 2012 lopulla Väestöliitto julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan jopa päiväkoti-ikäiset lapset katsovat internetistä pornoa, vahingossa tai tarkoituksella: "Suurin osa kymmenvuotiaista lapsista on nähnyt pornoa internetistä. Osa katsoo sitä jopa päivittäin". (YLE 29.11.2012).

KKO kirjasi: ”Kohdeasiassa on kuultu useita lasten kertomusten luotettavuuden arviointiin perehtyneitä psykologeja, jotka eivät ole pitäneet kertomusten syntymistä näin lyhyen vuorovaikutuksen tuloksena mahdollisena. ”

Sellaisiakin todistajia todella kuultiin, mutta kuultiin myös päinvastaista mieltä olevia – mutta heille eivät KO ja HO juurikaan painoa antaneet. Puolustuksen todistajikseen pyytämät tuolloin Åbo Akademin psykologian professorina toiminut Pekka Santtila psykologian tohtori Katarina Finnilä selostivat pitkässä lausunnossaan miksi ja millä tavalla tarinat olivat syntyneet, ja miksi ne eivät voineet pitää paikkansa.

Nyt tiedämme, ketkä olivat oikeassa. Tragedia on edennyt juuri kuten Santtila ja Finnilä arvioivat.

Lääkärinlausunnon erikoisuuksia

Sellaisen, joka ei tunne jutun aineistoa, vie todella pahasti hakoteille tämä KKO:n lausuma, joka siis selostaa aiempia tuomioita:

”Lääkärintutkimuksissa lapsissa oli havaittu arpi- ja vammalöydöksiä ano-genitaalialueella ja muualla kehossa. Näiden tutkimusten yhteydessä lapset olivat kertoneet tapah- tumista samalla tavoin kuin heitä haastatelleille psykologeille. Lääkärit olivat olleet kaikista löydöksistä yhtä mieltä, eikä niiden synnylle ollut esitetty muuta tai uskottavampaa selitystä kuin lasten kertomat tapahtumat. Löydökset tukivat vahvasti lasten kertomusten luotettavuutta.”

Eivät todellakaan tukeneet.

Kun lapset otettiin v. 2009 otettiin huostaan, heille tehtiin lääkärintarkastukset. Niissä todettiin lasten ihon olevan siisti. Kaksi vuotta myöhemmin poliisin luottolääkäri todisti aivan muuta.

Kaikki väitetyt uhrit asuivat Turussa, mutta jutun tutkinta oli Satakunnan poliisilaitoksella, jossa oli myös murhatutkinta. Molempien juttujen tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari valitsi lääkärintutkimusten tekijäksi naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Minna Joki-Erkkilän Tampereen yliopistollisesta sairaalasta. Hänellä on kokemusta yhteistyöstä poliisin kanssa.

Joki-Erkkiä tutki lasten ihoa ultraviolettivalolla ja löysi heiltä runsaasti erilaisia arpia. Niistä koetettiin sommitella saatananpalvontaan viittaavia kuvioita - näistä arvista julkaistiin mediassa raflaavia juttuja. Se jäi yleensä kertomatta, että jos lapsilla oli merkittävä määrä arpia, ne olivat syntyneet sinä aikana, kun Auer oli tutkintavankeudessa, eikä voinut lapsiaan tavata. Todennäköisesti arvet selittyivät Joki-Erkkilän käyttämällä aivan uudelle tutkimusmetodilla, etsintä ultraviolettivalolla. Todennäköisesti meidän kaikkien lapsilla on lukuisia arpia, joita emme näe, mutta jotka löytyisivät ultravioletilla etsimällä.

Vielä kummallisempi tapaus oli Joki-Erkkilän löytämä fisteli.

Seksuaalisen väkivallan kerrottiin repäisseen yhdelle lapselle aukon, fistelin, peräsuolen ja virtsaputken väliin. Rikoksen tekoaika olisi ollut vuosi 2008. Vielä kolme vuotta myöhemmin, syyskuussa 2011 Joki-Erkkilän vastaanotolla lapsi kertoi virtsan mukana yhä tulevan ulostetta, ja lääkäri havaitsi mahdollisen fistelin. Lapselta ei kuitenkaan otettu virtsanäytettä, joka olisi osoittanut onko virtsassa ulosteperäisiä bakteereja.

Lapsille tehtiin myös laaja-alainen magneettikuvaus. Niissä ei löytynyt vähäisintäkään viitettä lasten värikkäästi kuvaamasta rajusta väkivallasta. Myöskään väitettyä fisteliä ei löytynyt. Kuvauksen tulokset kumosivat siten ison osan lasten kertomuksista. Ainoa poikkeava löydös oli yhden lapsen peräsuolen laajentuma, jonka kuvauksen tehneet lääkärit arvioivat syntyneen tapaturmaisesti, "mutta tapaturman mekanismi ei kuvista selviä". Käräjäoikeus piti löydöstä erittäin vahvana todisteena seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Haastattelin aikoinaan lehtiartikkeliani varten HUS:n lastenkirurgi Harry Lindahlia, joka tyrmäsi arvion: "Lääkärinlausunnossa kuvattua syntytapaa ei ole olemassakaan. Selitys tapaturmaisesta synnystä on mahdoton, eikä penetraatio aiheuta venymistä. Ellei ole synnynnäistä vikaa, tällaisista peräsuolen laajentumista 99 prosenttia johtuu ummetuksesta. Peräsuolen venymiseksi pitää olla pitkäaikainen paine, ja sen tuottaa ummetus."

Tämä lapsi oli toistuvasti kärsinyt ummetuksesta.

Löydökset eivät todellakaan tukeneet syytteitä. Pekka Santtila ja Katariina Finnilä arvostelivat hyvin jyrkästi Minna Joki-Erkkilän lausuntoja asenteellisuudesta. Joki-Erkkilä joutuikin poistamaan lausunnoistaan virheellisiä tutkimussitaatteja, ja yliampuvia päätelmiä. Käräjäoikeuden tuomarit yhtyivät kritiikkiin:

"Käräjäoikeuden käsityksen mukaan voidaan Joki-Erkkilän allekirjoittamien lausuntojen asenteellisuuteen kohdistuvaa kritiikkiä pitää perusteltuna ja oikeutettuna. Kritiikin oikeutukseen ei vaikuta se, että Joki-Erkkilä on 25.5.2012 päivätyssä lausuntojen korjauksissa ja korjatuissa lausunnoissa peräytynyt eräistä aiemmissa lausunnoissaan esittämistä kannanotoista".

Tästä huolimatta KO:n tuomio nojasi paljolti Joki-Erkkilän lausumiin, eikä HO ollut sen selvänäköisempi.