Helsingin poliisilaitos on hävinnyt jutun, jossa se peruutti nuhteettoman kansalaisen aseluvat, väittäen tätä rikollisryhmän kumppaniksi. Väite oli tekaistu.
Selvästä lopputuloksesta huolimatta hallinto-oikeus jätti laskun kansalaisen maksettavaksi.
Erikoinen lupakiista käynnistyi elokuussa 2010 Helsingin Sörnäisissä. Mies oli auton kyydissä, matkalla Kalasatamaan, hakemaan ystäväänsä viettämään ravintolailtaa, tämän syntymäpäivien kunniaksi.
Samassa kaupunginosassa on Bandidos MC:n kerhotilat, joilla oli omat juhlansa, joita poliisi tapansa mukaan mainosti saartorenkaalla ja katusuluilla. Myös tämä auto pysäytettiin, ja sekä kuljettajalta että matkustajalta vaadittiin henkilöpaperit.
Miehen kaivaessa niitä esille, poliisi huomasi hänen povitaskussaan metsästysveitsen. Selvin päin, puku päällä oleva mies kertoi sen olevan syntymäpäivälahja ystävälleen, jonka luokse hän oli menossa.
Mies ja kuljettaja napattiin kiinni. Syntymäpäiväjuhlat vaihtuivat ankeaksi yöksi Kisahallin putkassa. Autosta takavarikoitiin kuljettajan työkaluja. Aamulla molemmat päästettiin pois, työkalut ja myös metsästysveitsi palautettiin. Se on laillinen esine, eikä poliisi ole edes väittänyt veitsen kuljettamista autossa laittomaksi.
Kuljettajan työkaluista poliisi kirjasi jostain syystä S-ilmoituksen, eli muu tutkinta, joka sekin pian lopetettiin aiheettomana.
Tekaistut perusteet
Kaksi kuukautta myöhemmin Helsingin poliisilaitoksen lupayksikkö peruutti väliaikaisesti miehen aseluvat ja vaati tuomaan kaluston laitokselle. Syyksi ilmoitettiin kiinniotto Kalasatamassa, josta mieheltä vaadittiin selvitys.
Mies on noin 50-vuotias Helsingin kaupungin virkamies. Hän on harrastanut 20 vuotta aktiivisesti ammuntaa, toimii reserviläisissä ja myös ampumakouluttajana. Hänen taustansa on poikkeuksellisen nuhteeton: poliisin tietojärjestelmässä ei ole mitään rikkeitä. Tästä hän toimitti selvityksensä poliisilaitokselle.
Selvityksellä ei ollut poliisille mitään merkitystä, vaan lupayksikön komisario Seppo Sivula peruutti 19.1.2011 miehen kaikki aseluvat. Perustelut ovat kokonaisuudessaan tässä:
"[Mies] on osaisena asiassa 28.8.2010 muussa tutkinnassa sekä poliisilakiperusteiseen kiinniottoon, jonka mukaan henkilöautosta [XX] on otettu poliisin haltuun pesäpallomaila ja työkaluja. Lisäksi autossa matkustajana olleen [miehen] hallusta tavattiin Rambo 3-merkkinen taisteluveitsi. Oman kertomansa mukaan [mies] ei ollut menossa Bandidos MC:n juhliin. On syytä olettaa, että [mies] vaarantaa Bandidos MC:n juhlien yleistä järjestystä ja turvallisuutta.
Edellä mainitulla perusteella, poliisi katsoo, että [mies] on toiminut ampuma-aselain 67 § 2/4 nojalla moitittavasti".
Poliisi vaihtoi tarinansa
Poliisi siis väitti miehen olleen menossa tappelemaan Bandidosin juhlaan. Jutun asiakirjoissa ei kuitenkaan ole mitään vihjettäkään tällaisesta. Poliisin väite ilmestyi tyhjästä. Miehen määränpäästä on todistajat, eikä kukaan voi toimia moitittavasti kulkemalla samassa, laajassa kaupunginosassa, jossa jollain MC-kerholla on juhlat. Poliisin perustelut olivat ilmeisen tekaistuja, ja mies valitti hallinto-oikeuteen.
Helsingin poliisilaitoksen valitukseen antamassa, komisario Seppo Sivulan allekirjoittamassa vastineessa viranomaisten tarina vaihtui toiseksi. Aiheeton kiinniotto unohdettiin, ja nyt poliisi vetosi KRP:ltä tilattuun lausuntoon, joka kuului:
"[Miehellä] on Keskusrikospoliisin tietojen mukaan yhteyksiä henkilöihin, jotka kuuluvat Keskusrikospoliisissa järjestäytyneiksi rikollisryhmiksi luokiteltuihin ryhmiin".
Siinä kaikki. Väitteitä ei edes yritetty näyttää toteen.
Tammikuun 2012 lopulla antamassaan tuomiossa hallinto-oikeus totesi, ettei aselupien peruuttamista oltu perusteltu KRP:n väitteillä, joten ne jätettiin huomiotta. Oikeus punnitsi vain poliisin alkuperäisiä perusteita, ja havaitsi ne keveiksi. Hallinto-oikeus huomautti poliisin palauttaneen miehelle takavarikoidun veitsen, eikä sen kuljettaminen osoita, että mies olisi mitenkään vaarantanut kenenkään turvallisuutta. Poliisilaitos ei siten ollut voinut peruuttaa lupia ja virheellinen päätös kumottiin.
Komisario Seppo Sivula ylennettiin oikeudenkäynnin aikana Poliisihallituksen ylitarkastajaksi, eikä Helsingin lupayksikössä kellään muulla ollut intoa jatkaa ilmeisen turhaa oikeusjuttua. Poliisi ei hakenut valituslupaa KHO:lta, ja aseet on nyt palautettu oikealle omistajalleen. Mielivaltainen päätös leikkasi kuitenkin harrastuksesta puolitoista vuotta.
Hallinto-oikeuden muutoin selkeään päätökseen sisältyy myös kummallisuus. Mies joutui turvautumaan asianajajan apuun, ja vaati poliisilaitosta korvaamaan noin 1 000 euron oikeudenkäyntikulunsa.
Tämän vaatimuksen hallinto-oikeus hylkäsi: "Asian laatuun nähden ei ole kohtuutonta, että [valittaja] joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan."
Asiassa on pitävästi osoitettu prosessin perustuneen yksinomaan poliisin perättömiin väitteisiin. Todennäköisesti poliisi ymmärsi elokuun 2010 putkayön täysin perusteettomaksi. Sille yritettiin kehittää jälkikäteen oikeutus lavastamalla miehelle "yhteyksiä" Bandidoseihin. On siten vaikea havaita, miksi poliisin moninkertainen mielivalta oikeutti tuottamaan kansalaiselle 1000 euron kulut. Loogista olisi ollut tuomita poliisi korvaamaan aiheuttamansa vahingot.
Julkaistu: ASE-lehti 3/2012