Salaiset keinot nakertavat uskoa poliisiin

Ulvilan murhajutun päätös Vaasan hovioikeudessa osoitti taas kerran, ettei rikostutkinnan perustyötä voi korvata vippaskonsteilla, kuten salaisella peitetoiminnalla. Uhrin vaimo Anneli Auer ei valikoitunut epäillyksi siksi, että todisteet olisivat osoittaneet häneen, vaan siksi ettei poliisilla ollut ketään muutakaan ehdokasta. Todisteiden puutetta yritettiin paikata ujuttamalla Auerille miesystävä "Seppo", väärällä nimellä ja taustatarinalla varustettu poliisi. Tulos oli kolmella tapaa fiasko.

Poliisi salasi peitetoiminnan, se paljastui Auerin puolustukselle sattumalta. Sen jälkeenkin puolustus joutui käräjöimään erikseen saadakseen käyttöönsä peitetoimintapoliisin raportin. Tämä oli perin erikoista. Puolustuksella on oikeus kaikkeen tutkinta-aineistoon, jolla voi olla merkitystä. Sitä on aineistolla, joka ei tue syytettä.

Myös poliisin virkavelvollisuus on ottaa huomioon yhtä hyvin epäiltyä vastaan, kuin hänen puolestaan puhuvat seikat ja todisteet, määrää esitutkintalain 7 pykälä. Se on kaiken tutkimuksen perusperiaate. Ulvilassa tämä unohtui.

Kolmanneksi, Auerin syyllisyyttä vastaan oli kovia faktoja. Rikospaikalla oli isojen kenkien jättämät veriset jäljet, ja ruskeaa tekokuitua, eikä vastaavia kenkiä ja tekstiilejä löytynyt talosta, eikä ympäristöstä. Verisessä halossa oli vieraan miehen DNA:ta ja tytär näki talossa vieraan miehen. Tällaisia faktoja ei voi korvata peitepoliisin 2-3 vuotta murhan jälkeen vaimon puheista saamilla vaikutelmilla. Mitä ilmeisimmin "Sepon" epämääräiset kertomukset loivat poliisille ja syyttäjälle katteetonta uskoa asiaansa, vaikka he tiesivätkin ettei niistä ole todisteiksi. Peitetoiminta siis johti myös poliisia ja syyttäjää harhaan.

Seurauksena oli perheenäidin lähes kahden vuoden vankeus, ilman näyttöä. Sen ei pitäisi olla mahdollista.

Poliisin oikeuksia salaisiin pakkokeinoihin on jatkuvasti lisätty 20 vuoden ajan. Viime keväänä eduskunta hyväksyi pakkokeinolain muutoksella kymmenkunta uutta valtuutta tai vanhojen laajennusta. Uusiin kuuluu poliisin oikeus palkata tiedottajakseen siviili, joka lähetetään soluttautumaan ryhmään, jonka poliisi olettaa tekevän tai suunnittelevan rikoksia. Soluttautujan pitää olla porukalle ennestään tuttu. Tiedottajan henkilöllisyys ja koko toiminta pidetään täysin salassa.

Miten luotettavaa tietoa tällainen tiedottaja tuottaa? Hänen intressinsä on pitää maksaja tyytyväisenä väittämällä rikoksia olevan tekeillä, eikä hänellä ole mitään riskiä joutua vastuuseen perättömistä puheista. Vastaukseksi ei riitä, että poliisi varmentaa tiedottajan tiedot, ennen toimenpiteitä. Ei kontrolli toiminut Ulvilassakaan, vaikka soluttautuja oli poliisi. On suuri vaara, että salaiset keinot tuottavat väärää tietoa, joka ohjaa tutkinnan harhateille.

Käytetyin salainen pakkokeino on puhelinkuuntelu. Sillä on saavutettu tuloksia, mutta todennäköisesti vähemmän, kuin poliisi antaa ymmärtää. Siksi kuuntelutietoja täydennetään poliisin todistajalausunnoilla. Seuraava esimerkki on Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa huhtikuussa ratkaistun huumejutun esitutkintapöytäkirjasta.

Salakuunnellussa puhelussa A soittaa B:lle ja pyytää tätä kahville. Miehet sopivat tapaavansa huoltoaseman baarissa. Tämä todistaa vain miesten olleen menossa kahville. Niinpä esitutkinnassa kuultiin todistajana KRP:n rikosylikonstaapelia, joka vakuutti keskustelun osoittavan miesten sopineen tapaamisesta, hoitaakseen huumekauppoja. Lavea tulkinta perustui poliisin salaisiin tietoihin.

Poliisin mieltymys salaisiin valtuuksiinsa tuottaa myös oudoksuttavia hallintopäätöksiä. Pelkästään Helsingin hallinto-oikeuden käsittelyssä on parhaillaan ainakin kuusi valitusta tapauksista, joissa poliisi on peruuttanut rikkeettömiltä kansalaisilta järjestyksenvalvojan oikeudet tai aseluvat, väittäen heidän kuuluvan yhteisöön, joka on "keskusrikospoliisissa luokiteltu rikolliseksi moottoripyöräjengiksi". Yhdessä tapauksessa poliisi väittää Helsingin kaupungin nuhteettomalla virkamiehellä olevan "yhteyksiä" tällaiseen jengiin. Poliisi ei ole kertonut, mitä yhteydet ovat.

Kansalaisen on työläs puolustautua näin epämääräistä väitettä vastaan, mutta vielä suurempi ongelma on, ettei ainoatakaan päätöksissä mainituista "jengeistä" ole tuomioistuin todennut rikollisiksi. Väitteet perustuvat yksin poliisin salaisiin tietoihin.

Tällainen sopii huonosti oikeusvaltioon. On syytä kysyä, millaisen poliisin haluamme, ja millaisen olemme saamassa. Kansalaiset ovat pitkään arvostaneet poliisin erittäin korkealle. Luottamusta ei varmuudella ole hankkinut salainen poliisi.

Julkaistu: Kainuun Sanomat 18.7.2011