Kurditaustainen Anter Ya?a oli lupaava ja kiinnostava blogisti, mutta tuhosi raivopäisyydellään uskottavuutensa ja uransa.
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen ”tinkimätön linja” suojelee, edistää ja ylläpitää vihapuheriko
Oikeuslaitoksessa hyväksytään todisteiden väärentäminen, mutta Helvetin enkeleiden jäsenyys on arvomaailman vastaista.
Ylitarkastaja Reima Pensalan kirjoittama teksti kertoo millaisen vihan ja valheen vallassa Poliisihallituksen asehallinnossa virkatoimia hoidetaan.
Edellisessä blogissani kerroin, kuinka poliisijohtaja Sanna Heikinheimo jätti vastaamatta kysymyksiin vastuullaan olevasta kyseenalaisesta lausunnosta ja sen seurauksista. Sen sijaan Tulli ja Poliisihallitus (Poha) vastasivat ennaltaehkäisevällä tiedotteella.
Poliisijohtaja Sanna Heikinheimo ei vastannut lähetettyihin kysymyksiin, vaan media sai ennaltaehkäisevän tiedotteen, kritiikin varalta.
Uusi valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto tulee tuttuun taloon. Tuttu on myös korruptio, jota Koivisto osaltaan oli luomassa. Tuleeko nyt muutos, vai tuki vanhalle menolle?
EU-parlamentti on huolissaan kiusantekokanteista, huomasi media KKO:n Lokka-Vehkoo tuomion jälkimainingeissa. Tärkein jäi huomaamatta: lähes aina asialla ovat poliisit ja syyttäjät.
Korkein oikeus laittoi pisteen poikkeuksellisen ala-arvoiselle näytelmälle oikeuslaitoksessa.
Budjettiriihessä pitäisi muistaa, että rikostutkinnan nykytilanne on häpeä oikeusvaltiolle. Oikeiston toteuttama poliisin resurssien leikkauslinja on ollut turmion tie.
Pääministeri Sanna Marinia (sd) vastaan rakennetussa aamiaiskohussa on kaksi keskeistä faktaa, jotka toimittaja normaalisti selvittää ensimmäiseksi. Kohua lietsovat toimittajat eivät tarkistaneet niitä edes jälkikäteen.