Sunnuntaina, helmikuun alussa minulla soitti syvästi onnellinen ihminen. "Tiesitkö, että Leena Muranen on vihdoin vankilassa", hän henkäisi. Vankilatuomiota pitkään piileskellyt Muranen oli otettu kiinni tammikuun 21. päivä, mutta omin avuin poliisi ei sitä aikaiseksi saanut. Miksipä olisi, sillä kiusauspalveluja tarjoava Leena Muranen on suurelta osin poliisin luomus.
Leena Muranen (s. 1945) tuli julkisuuteen vuonna 1997 perustamallaan Vastuullinen vapaus ry:llä, jonka ensiesiintymisiin hän sai mukaansa muun muassa kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd). Muranen esiintyi lastensuojelun airuena, ja ilmoitti julkisuudessa kokoavansa rekisteriä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneistä. Usein "kriisiterapeuttina" esiintyvä Muranen sai alkuvuosina toimintaansa avustuksia eräiltä kunnilta.
Ammatti: stalker
Tosiasiassa Muranen on maaninen ammattihäirikkö, ammattikiusaaja, stalker, jonka intohimona on valehdella syyttömiä ihmisiä rikollisiksi, mieluiten seksuaalirikollisiksi. Uhreja hänellä on luultavasti satoja, myös omia sukulaisiaan. Kohteekseen ottamiaan hän vainoaa vuodesta toiseen, loputtomiin. Pisimmässä tuntemassani tapauksessa uhri on joutunut sietämään Murasen terroria jo 14 vuotta. Muranen tekee uhreistaan perättömiä rikosilmoituksia ja kanteluita, mutta päätyönään hän lähettää uhreistaan herjaavaa, usein itse keksimäänsä törkyä näiden työnantajille, tuttaville, sukulaisille, yhteistyökumppaneille. Kaikkialle, missä hän suinkin voi kuvitella voivansa ihmisille kiusaa ja vahinkoa aiheuttaa.
Murasen kiusauspalveluja ovat käyttäneet hyväksi esimerkiksi eroavat äidit, saadakseen lastensa yksihuoltajuuden leimaamalla isät hyväksikäyttäjiksi. Hänen läheinen yhteistyökumppaninsa oli ja saattaa olla vieläkin Mannerheimin Lastensuojeluliiton entinen, liitosta jo vuosia sitten potkut saanut juristi Helena Molander. Hän käytti Murasta kostaakseen liiton pääsihteeri Eeva Kuuskoskelle, koska tämä pani stopin Molanderin sekaantumiselle yksittäisiin lastensuojelutapauksiin, joissa hän aiheutti paljon vahinkoa.
Leena Murasen kosto- ja kiusauspalveluja ovat käyttäneet hyväksi myös poliisit. Esimerkiksi Espoon poliisit edistivät Murasen rikoksia aktiivisesti.
Murasen kiusausbisnes ei olisi koskaan paisunut niin laajaksi kuin paisui, elleivät poliisit ja syyttäjät olisi vuosikausia katsoneet hänen rikoksiaan läpi sormiensa. Murasen perättömiä väitteitä seksuaalirikoksista ei suostuttu aluksi tutkimaan, ja jos poliisi tutki, ei syyttäjä syyttänyt. Äärimmäisen halventavat väitteet olivat mukamas tavanomaista keskustelua. Vahinko, ettei Muranen kohdistanut terroriaan virkavallan edustajiin, silloin syytteitä olisi kyllä ropissut kuin rakeita.
Ensimmäisen tuomionsa kiusausbisneksestään Muranen sai kesäkuussa 2002 Vammalan käräjäoikeudessa, valehdeltuaan syyttömän seksuaalirikolliseksi. Seuraava tuomio oli tuli kaksi vuotta myöhemmin, syksyllä 2004 Tampereen käräjäoikeudessa. Hän oli valehdellut tamperelaisen asianajajan valmistavan toimistossaan pornofilmejä alaikäisistä tytöistä, mitä Muranen todisteli asianajajan ylinopeussakoilla. Teko oli niin törkeä, ja Muranen rikoksenuusija, joten tuomio nousi hovissa kahdeksi kuukaudeksi ehdollista vankeutta. Se oli Murasen ensimmäinen vankeustuomio, joka säilyi myös korkeimmassa oikeudessa 1).
Espoon poliisi Murasen asiamiehenä
Murasen luotettavuus oli siis jo tuomioistuimessa punnittu ja kevyeksi havaittu, kun Espoon poliisit ryhtyivät edistämään hänen rikosuraansa. Muranen teki kesäkuussa 2003 höperön tutkintapyynnön, joka näytti koskevan jotain Internet-sivustoja. Liitteenä oli toistakymmentä artikkelia eri lehdistä, nippu tamperelaisen asianajajan ylinopeussakkoja ja muuta sälää. Sen pohjalta ketään ei voinut epäillä mistään, ja ammattitaitoinen poliisi olisi jättänyt ilmoituksen sikseen. Sen sijaan espoolaiset rikoskomisario Timo Seppälä ja rikosylikonstaapeli Jan Sinerkari ryntäsivät oitis käynnistämään esitutkinnan.
Murasen paketti tuli poliisilta vastineen antamista varten Seura -lehdelle ja Yhtyneet Kuvalehdet Oy:lle (nyk. Otavamedia Oy) ja minulle. Kääntelimme asianajaja Matti Wuoren kanssa vähä-älyistä paperipinoa, totesimme ettei tutkintailmoituksessa ja tutkintapyynnössä puhuta Seurasta mitään ja palautimme paperikasan Espoon poliisille todeten "ei koske meitä" 2).
Paketti palasi poliisilta bumerangina takaisin. Nyt poliisin kirjoittamaan tutkintailmoitukseen oli lisätty: ”Leena Muranen on tehnyt poliisille tutkintapyynnön Seura –lehden numerossa 23/03 olleesta artikkelista sekä internetissä olleista kirjoituksesta”. Tähän vastasimme, mutta kun paketti saapui kolmannen kerran, nyt loppulausunnolle, totesimme ettei Muranen vaadi edelleenkään mitään liittyen Seuraan, ei mainitse koko lehteä. Hänen tutkintapyyntönä oli edelleen vain järjestön sepustus jonka aiheesta ja kohteesta emme ainakaan me saaneet selvää. Hän viittasi johonkin internet-sivustoon, mutta Seura -lehden artikkelista hän ei maininnut sanaakaan.
Tutkinnanjohtaja Timo Seppälä, ja jutun tutkijana häärännyt rikosylikonstaapeli Jan Sinerkari olivat, joko jompikumpi, tai todennäköisimmin molemmat yhdessä väärentäneet tutkintailmoituksen. Heillä oli käsissään Murasen täysin vähä-älyinen tutkintapyyntö, jonka perusteella ei ollut vähäisintäkään perustetta epäillä ketään mistään rikoksesta. Väärentämällä Seppälä ja Sinerkari saivat tutkintailmoituksen, jolla pääsivät hyökkäämään Seuran kimppuun 3).
Vaadin asiasta, kuten kaksikon useista muistakin rikoksista selvityksen Espoon poliisilaitoksella rikospoliisitoiminnasta vastanneelta ylikomisario Jarmo Pitkämäeltä, nykyään Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö. Hänen mielestään tutkintailmoitusten väärentäminen oli täysin moitteetonta poliisityötä. Samoin valehteli sittemmin myös apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken esittelystä 4).
Mutta miksi Espoon poliisilaitoksen kolme iloista rosvoa, Timo Seppälä, Jan Sinerkari ja Jarmo Pitkämäki turvautuivat näin hämärään liittolaiseen, kuin Leena Muranen? Kostaakseen, väitän.
Vuonna 2002 Seura -lehti julkaisi kaksi artikkeliani, joissa kerrottiin talousrikoksesta, jonka tutkinnan Espoon poliisi oli määrätietoisesti sabotoinut. Rikoksesta epäillyllä liikemiehellä sattui olemaan niin sanottuja yhteiskuntasuhteita. Kaikista Espoon poliisin vuosikausien ponnisteluista huolimatta mies tuomittiin viime vuonna törkeästä kavalluksesta ehdolliseen vankeuteen, mutta pitkään Espoon rosvojeparit onnistuivat häntä suojelemaan, ja monta liikemiehen epäiltyä rikosta he saivat vanhentumaan.
Ensimmäinen rikosilmoitus liikemiehestä tehtiin jo vuonna 1999. Ilmoituksen tehnyt yhtiökumppani pyysi poliisia panemaan yhtiön omaisuuden takavarikkoon, koska hänen mielestään oli vaara, että liikemies tyhjentää yhtiön. "Niin varmasti. Se on bisnesmies. Ei siitä ole hetken epäilystä", riemuitsi ensimmäinen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Seppälä ihailua hehkuen (kts. lähdeviite 5). Eikä tehnyt takavarikkoa, joten mies siirsi yhtiön kaiken omaisuuden lähipiirilleen. Näin Espoon poliisi aiheutti asianomistajalle noin 0,5 - 1 miljoonan euron menetykset.
Poliisin härskiyden nostamisesta julkisuuteen oli Timo Seppälä erittäin katkera. Ja kosti, kuten poliisi tapaa kostaa. Päällikkönsä Jarmo Pitkämäen ja apulaisvaltakunnansyyttäjän Jorma Kalskeen täydellä tuella.
Rikoksensa jälkeen Timo Seppälä oli Leena Muraselle vuosien ajan suuri idoli, sekä mahdollisesti tuki ja turva. Muranen piileskeli suuren, ellei suurimman osan 2000-lukua maan alla poliisin ja käräjäoikeuksien etsintäkuulutuksia vältellen, mutta antoi internet-kirjoituksissaan ymmärtää pitävänsä yhteyttä Seppälään. Väitteen todenperäisyyttä ei tosin pystytä tarkistamaan. Murasen lausumiin ei ole luottamista senkään vertaa, kuin Espoon poliisien tarinoihin.
Murasella joka tapauksessa oli piileskelyssään hyvä suojelus, ja muun muassa Jan Sinerkari yritti peitellä Murasen etsintäkuulutuksia. Koko vuoden 2005 Muranen oli maan alla, eikä poliisi tehnyt elettäkään ottaakseen hänet kiinni, vaikka poliisin tiedossa oli paikka, josta hänet saattoi poimia helposti kuin mädän omenan: erään lähisukulaisen asunnosta Kuopiossa. Mahdollisesti poliisi yritti viivyttelyllään saada eräät Murasta vastaan nostetut syytteet vanhentumaan.
Vuoden 2006 alusta otin tavakseni soittaa eräälle Helsingin poliisilaitoksen komisariolle kerran pari viikossa ja tentata milloin Muranen otetaan Kuopiosta kiinni. Lopulta komisarion hermo petti, ja 6.2.2006 Kuopion poliisi nouti Murasen juuri sieltä missä kerroin hänen kaiken aikaa piileskelleen.
Porin käräjäoikeus vangitsi Murasen, joka joutui yhteen putkeen vastaamaan syytteisiin kolmessa käräjäoikeudessa. Kaikista tuli tuomio. Pian niiden jälkeen tämä poliisin pikku apuri pakeni uudelleen maan alle, uusia syytteitä piilotellen.
Syyskuussa 2009 Muranen tuomittiin Helsingin HO:ssa törkeästä kunnianloukkauksesta ja kirjanpitorikoksesta 13 kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Se oli Murasen noin kymmenes rikos- ja kolmas vankeustuomio. Vankilaan lähtö kuitenkin vain lykkääntyi. ja lykkääntyi. Muranen oli etsintäkuulutettuna, mutta kuten kautta vuosien, poliisi velttoili.
Henkilö, joka uutisen Murasen vankilareissusta minulle ilmoitti, oli itse koko ajan Murasen terrorin kohteena. Hän patisti poliiseja ottamaan Murasen kiinni saadakseen terroriin edes hetken hengähdystauon. Silti koko vuosi 2010 meni ilman, että poliisi viitsi itseään Murasella vaivata. Lopulta Murasen uhri onnistui tuuppaamaan poliiseja niin tehokkaasti, että nämä saivat aikaiseksi Murasen kiinnioton 21.1.2011. Ja kuskasivat hänet Hämeenlinnan vankilaan. Siellä Muranen istuu tiettävästi elokuun alkuun saakka.
Valitettavasti Murasta rikoksissa ja piileskelyssä avustaneet poliisit kulkevat edelleen vapaina ja toimivat myös virassaan. Elävinä todisteina siitä, että poliisia ja rikollista erottaa vain virkamerkki.
Ruotsin media ihmettelee
Tapaus Muranen on herättänyt huomiota myös Ruotsin mediassa, ilmenee tästä 5.4.2011 julkaistusta nettiartikkelista:
http://inteutanminasoner.wordpress.com/2011/04/05/om-incestpaniken-i-finland/
LÄHTEITÄ:
1) KKO 2006:10
2) Leena Murasen tutkintapyyntö 29.6.2003 ja siihen Espoon poliisin laatima, 13.8.2003 päivätty tutkintailmoitus. Etpk:n 6010/R/8809/03.
3) Etpk:n 6010/R/8809/03, ja Espoon poliisin 8.9.2003 väärentämä tutkintailmoitus.
4) Jorma Kalskeen päätös 10.6.2005, dnro 125/21/05
5) Timo Seppälän lausunto on purettu suoraan nauhalta. Asianomistaja menetti niin täysin luottamuksensa Espoon poliisiin ja syyttäjiin, että alkoi nauhoittaa puhelinkeskustelunsa heidän kanssaan. Siksi Seppälän ihaileva lausunto on edelleen kuunneltavissa. Tuula Hyvärisen arkisto