Harjunpäästä tehtiin tappaja

Aion tehdä syntiä. Aion jopa tehdä samanlaista syntiä kuin kiihkouskovaiset tekevät harva se päivä. Tarkoitan heitä, jotka kirjaa lukematta, näytelmää näkemättä ja elokuvaa vilkaisemattakaan tietävät sen olevan syntiä, "jumalanpilkkaa", pahaa, huonoa, mitä nyt milloinkin.
Aion haukkua elokuvan jota en ole nähnyt.

Kuten tältä sivustolta havaitsee, suhtaudun lämpimästi ampuma-aseisiin. Ammunta on hieno laji. Ja ammuntaan tarvitaan ampuma-ase, sanokoot Pekka Sauri ja häntä ihailevat väkivaltarikolliset mitä tahansa, kts. http://www.mikkoniskasaari.fi/node/93. Ampuma-aseiden funktionaalisuudessa on kauneutta, jota ei voi olla ihailematta (tosin japanilaiset tekivät aikoinaan muutaman niin ruman pistoolin, ettei niitä viitsi edes katsella).

Silti räpyttelin silmiäni, kun näin Olli Saarelan elokuvan 'Pahan pappi' mainosjulisteen. Sitä hallitsee mieshahmo, jonka kädessä roikkuu luonnottoman suurelta näyttävä pistooli. Hahmon kainalosta katsojaa tähtää Peter Franzen Glock-pistoolillaan. Glockista voi päätellä, että Franzen esittää elokuvassa poliisia. En olisi ihmetellyt muuten, mutta kun juliste väitti elokuvan perustuvan Matti Yrjänä Joensuun samannimiseen romaaniin. "Ei perustu", ajattelin. Joensuun romaaneissa ei pyssy kourassa pahemmin heiluta.

Epäilykseni vahvisti torstaina 28.10 Ylen Radio ykkösen Kultakuume-ohjelman hämmentynyt kriitikko, joka oli nähnyt elokuvan ennakkoon. ”Siitä on tehty toimintaelokuva. Se realistinen poliisityön kuvaus ja poliisiyhteisö, jonka kuvaamisesta Joensuuta on aina kiitetty, on kadonnut oikeastaan kokonaan." "Timo Harjunpäästä on tehty yksinäinen kostaja". ”Hän on psykoottinen, lähes häiriintynyt, joka sattumoisin toimii poliisissa". "Kauhu on korvannut realismin".

Ohjelmaan oli haastateltu elokuvayhtiön edustajaa, oli kai tuottaja Nilkki Joku, joka selitti: "Tässä trillerin muoto ylitti romaanin sisällön.” Yritti onneton vielä leveilläkin: ”Teimme ensimmäisen suomalaisen trillerin”.

Jos joku tietää verstaan jossa näitä tolloja sorvataan, vieköön sinne pommin. Hyvä kirjailija ja ohjaaja tekevät trillerin jopa ilman murhaa, mutta sekundasakki ei osaa tehdä edes loistavasta romaanista kuin kauhupornoa.

Kirjailija Matti Yrjänä Joensuun suurin voima ei ole edes Ylen kriitikon kiittämässä realistisessa poliisityön kuvaamisessa, vaikka hän epäilemättä on siinä suhteessa parasta mitä suomalaisessa kirjallisuudessa on. Ylikonstaapeli emeritus Joensuun romaaneissa ylikomisariot eivät mieti mistä saisivat kotietsintäluvan, kuten vaikkapa Leena Lehtolaisen romaaneissa, mikä jo yksin on riittävä syy olla lukematta Lehtolaista.

Joensuun voima on tavattoman hienovireisessä psykologisessa oivaltamisessa ja kuvaamisessa. Ihmisten keskinäisen julmuuden, nimenomaan henkisen julmuuden kuvaamisessa hän on Suomen kirjallisuuden koko historian parhaimpia. Pahan papissakin on viiltävä sivujuoni kirjailija Mikko Matias Moisiosta ja hänen vanhemmistaan, joiden julmuus on kylmää kuin avaruus ja mikä pahinta, äärimmäisen realistista ja todellista. Aivan varmasti keskuudessamme elää heidän kaltaisiaan.

Upeinta on Joensuun kyky kuvata kusipäitä riistämättä silti heiltä heidän inhimillisyyttään. 'Harjunpää ja kiusantekijät' kertoo kahdesta surkeasta rentusta, jotka ottavat kiusatakseen nuorta juppipariskuntaa. Joensuu ei sanallakaan vähättele eikä peittele kiusaajien ja heidän temppujensa vastenmielisyyttä, mutta hän ei myöskään demonisoi heitä. Hän kuvaa tarkasti yhteiskuntaa, joka tuottaa eriarvoisuuden, joka tuottaa sellaista julmuutta, mitä kiusaajat edustavat. Silti hän ei vapauta kiusaajia vastuusta, oikeammin, ei riistä heiltä heidän oikeuttaan olla vastuussa omista rikoksistaan.

Joensuun Timo Harjunpää ei ole koskaan lakannut hämmästelemättä ihmisten pahuutta, jonka hän näkee herkästi myös omassa ammattikunnassaan. Suomessa ei kukaan, en edes minä ole ennen eikä jälkeen kirjoittanut niin raskasta poliisikritiikkiä kuin on 'Harjunpää ja heimolaiset'. Pahuuden jälkien siivoaminen on Harjunpään työtä, mutta hän on kipeän tietoinen siitä, ettei hänestä ole pahuuden tuhojen korjaajaksi, ei ole koko ammattikunnastaan. "Onko kenestäkään" saattaakin olla se Joensuun tärkein kysymys. Pahan papissa kirjailija Mikko kuitenkin yrittää.

Vaikka Matti Yrjänä Joensuun koko sekä virka- että kirjailijaura ovat kuluneet pahuutta tutkien, koston teema on hyvin vieras hänen kirjoilleen, joista viimeisintä en tosin ole vielä lukenut. Vaikka kirjan hahmot saattavat kostaa, koskaan se ei ole kantava teema ja ennen kaikkea, koskaan se ei ole Joensuun itsensä teema. Se on itse asiassa mielenkiintoista ja kuvaa hyvin Joensuuta.

Lähinnä koston teemaa saattaa olla Paha pappi, joka on Joensuun teoksista erikoisin. Miksi hullu pappi haluaa tappaa, miksi hän on hullu, jää arvoitukseksi. Hänen taustaansa Joensuu vain väläyttää, mutta sieltä voisi aavistaa kostonhalun, joskaan ei motiivia. Niin tai näin, kirjassa huolien painama Harjunpää tekee ylitunteja saadakseen kiinni epäillyn, ennen kuin tämä onnistuu jälleen työntämään jonkun metron alle. Uusi uhri olisi vastuuntuntoisella poliisille henkilökohtainen isku.

Saarelan elokuvan trailerissa tämä alakuloinen mies on pantu heiluttelemaan revolveria ja karjumaan "tää on mun raamattu".