Perussuomalaisten poliitikkojen puheiden ja nettikirjoitusten seuraaminen suurennuslasilla, ja herkkupalojen levittäminen lehtien sivuille on ollut eduskuntavaalien jälkeen tiedotusvälineiden lempipuuhaa. Epäilemättä puolueen edustajat itse antavat aihetta niin nauruun kuin paheksuntaankin, mutta joskus tuntuu, että överiksi menee myös persukriittisyys.
Perussuomalaisten suurten propagandatöppäysten listan kärjessä on reaktio Kirkko ja kaupunki -lehden pilapiirrokseen. Pilapiirros on pilapiirros. Pilapiirrosten peruskeino on kärjistys. Ville Rannan pilapiirros perussuomalaisesta tonttujoukosta oli mielestäni huono, mutta ei siksi, että se pisti kansanedustajia halvalla. Se oli huono, koska se oli itse tosikkomainen. Todellista tonttuilua oli kuitenkin tusinan kansanedustajan kantelu JSN:lle.
Muhammed-pilapiirrosten julkaiseminen tanskalaisesssa Jylland-Postenissa syksyllä 2005 herätti, tai pantiin herättämään raivoa islamilaisissa maissa ja väestöryhmissä. Minun havaintojeni mukaan perussuomalaisten valtavirta on katsonut piirrosten julkaisemisen kuuluvan sananvapauteen, ja yritykset estää julkaiseminen tai sen kostaminen loukkaa sananvapautta. Niin se tekeekin. Olen aivan samaa mieltä. Islam ei ole arvostelun ylä- eikä ulkopuolella, kaikkein vähiten se, kuinka tuotakin uskontoa käytetään vihan ja verisen väkivallan oikeuttamiseen. Niin kuin on käytetty myös kristinuskontoa, joka sekin on arvostelulle vapaa.
Perussuomalaisilta pääsi unohtumaan, että sama pätee Kirkko ja kaupunki -lehteen. Myös sillä on suvereeni sananvapaus, jonka käyttämiseen ei Perussuomalaiset rp:n puoluetoimistolla ole veto-oikeutta. Kantelun tehneet perussuomalaiset pelaavat kaksilla säännöillä. Käyttävät kaksoisstandardeja, joiden soveltamista muun muassa kansanedustaja Jussi Halla-aho on ansiokkaasti kritisoinut.
Samaan aikaan toisaalla. Rannan pilapiirroksessa Soini-pukki toivottaa hyvää joulua kaikille valkoisille heteroille, ja tonttu paskaa joulua muille. Kun kaiken pilapiirroksesta käydyn keskustelun jälkeen perussuomalaisten kansanedustaja toivottaa facebook -viestissään "hyvää joulua valkoisille heteroille. Paskaa joulua muille", tämä päätyy oitis valtamedian nettisivuille todisteena ao. kansanedustajan moukkamaisuudesta. En suostu uskomaan sarkasmin ymmärtämisen olevan sentään näin vaikeaa. Usein ymmärtämättömyys näyttääkin olevan näyteltyä.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sananvapausratkaisuissaan toistuvasti korostanut:
"Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa".
Se on uljaasti sanottu. Suomessa, jossa nykyään on vallalla vähä-älyinen loukkaantumisen kulttuuri, jossa päivän pääuutinen on, kuka on tänään pahoittanut mielensä mistäkin, EIT:n kirkkaan viestin ymmärtäminen näyttää olevan silkkaa tuskaa. Se on vaikeaa kaikille puolueille, pääosalle mediaa, ja tuomioistuimille. Poliittisia erimielisyyksia ei kuulu ratkoa käräjäsaleissa. Ne kuulua ratkoa julkisessa väittelyssä: argumentti vastaan argumentti.
Perussuomalaisten möläysten uutisoinnille muodostaa ankaran kontrastin valtamedian suhtautuminen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin heittoihin. Stubb on taitava esiintyjä ja sujuva selittäjä, mutta hän on tänä syksynä kaksi kertaa raottanut suojaustaan niin, että hyytävä totuus näkyy. Pohjoismaiden neuvoston kokousta Stubb kommentoi "vittu mitä paskaa". EU:n komission entiselle lobbarille pohjoismainen yhteistyö on ilmeisesti liian mitätöntä puuhaa. Eikä kansallisvaltioiden yhteistyö yli EU:n rajan taida sopia euronationalistille muutoinkaan. Tämä paljastus karkasi Stubbilta vahingossa.
Vähän myöhemmin ja ilmeisesti täysin harkitusti Stubb esitti, että euromaissa päätösvaltaa pitäisi keskittää niille maille, joilla on kolmen A:n luottoluokitus. Stubbilainen versio euro-ja-ääni -periaatteesta. Arvostelun noustessakaan Stubb ei näyttänyt ymmärtävän, mikä hänen esityksessään on vialla.
Luottoluokitukset eivät tule riippumattomista tutkimuslaitoksista, eivätkä niitä määritä riippumattomat tuomioistuimet. Niiden laatiminen on isojen yhtiöiden bisnes. Ne politikoivat luottoluokituksilla, ne kiristävät sumeilematta valtioita luokituksillaan. EU:n viimeisimmän, jälleen kerran ratkaisevan - joku laski sen olleen 20. ratkaiseva kokous - eurokriisi-huippukokouksen alla Standard & Poor's ilmoitti harkitsevansa 15 euromaan luottoluokituksen alentamista, ml. kuuden kolmen A:n maat, ellei kokouksessa synny keinottelijoita miellyttäviä päätöksiä.
Joku järkevä, joka ilmeisesti oli Alexander Stubbin puoluetoveri (nimeä en valitettavasti saanut talteen), totesi Ylen radion Ykkösaamussa, ettei kolmannen A:n menettäminen olisi kovinkaan dramaattista: "Sitten maailmassa ei enää olisi kolmen A:an maita, kuin ehkä enintäin Ruotsi ja Sveitsi. Suomen ja Saksan lainapaperit olisivat silti maailmalla edelleen haluttuja sijoituskohteita".
Tällä levollisuudella kiristäjiin tulisi suhtautua. On vain sopimuskysymys, annetaanko yhtiöiden luokitusbisnekselle arvoa. Kun ne kiristävät niin räikeästi, kuin S & P teki, ministerin odottaisi miettivän, kuinka näiden kiristäjien valta romautetaan. Kuinka niiden spekulaatioiden kansoille aiheuttamat vahingot voidaan eliminoida. Stubb ei mieti tällaisia, Stubb on nöyrä.
Stubbin ehdotus tarkoitti, että euromaiden päätöksenteossa pitää etusija antaa niille, joista nämä yhtiöt pitävät. Voiko tämän räikeämmin sylkeä demokratiaa kasvoihin, voiko tämän selvemmin ilmoittaa, että äänestäjien tahto on vain "vittu mitä paskaa"? Valta on "markkinoilla" ja jos se Alexander Stubbista riippuu, se myös pysyy siellä. Se sopii hänelle.
Stubbin möläytykset saivat paljon huomiota, mutta ällistyttävän nopeasti ne katosivat julkisuudesta. Niitä myös ymmärrettiin: "Alex on turhautunut, kun hänellä on enää vain toisen luokan ministeriposti". Muuan viinaanmenevä viitasaaraleinen sahuri saa varmuudella kuulla neekeriukko-puheistaan ainakin seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka, mutta maan hallituksen ministerin avoin demokratian halveksunta haudataan nopeasti. Tämä on outoa, ja huolestuttavaa.
Kumpi heistä on oikeasti Suomelle vaarallinen?