Poliisit varastivat aseliikkeen asekirjanpidon. Edes valtakunnansyyttäjänvirasto ei kehdannut estää tapauksen esitutkintaa, jossa epäillyt tuttuun poliisitapaan syyttävät rikoksestaan uhria.
Poliisihallituksen asehallinto peruutti tuusulalaisen Teräasekeskuksen (TAK) ase-elinkeinoluvan keväällä 2013 osin mitättömin, osin täysin tekaistuin perustein. Sen jälkeen silloisen Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen (nyk. Itä-Uudenmaan poliisilaitos) Järvenpään poliisiaseman lupapoliisit ottivat liikkeen ampuma-aseet ja patruunat haltuunsa. Se toteutettiin liikkeen kanssa etukäteen sovitusti 12.4.2013, eikä siihen sinällään sisältynyt dramatiikkaa. Järvenpään poliisi ei ollut vastuussa Poliisihallituksen päätöksestä, se vain pani sen toimeen.
Dramaattista on, että haltuunoton yhteydessä liikkeen kahdesta asekirjanpitokirjasta toinen katosi, mukanaan noin 1300 ampuma-aseen tiedot. Käsittelen tätä katoamista, ja siitä tehtyä rampaa esitutkintaa perusteellisesti juhannuksen alla ilmestyneessä ASE-lehden numerossa 3/2015, joten en toista sen vaiheita tässä. Totean vain, että asekirjanpidon katoaminen huomattiin Järvenpään poliisiasemalla heti haltuunoton jälkeen, mutta siitä oltiin hipihiljaa. Asia rävähti poliisien silmille vasta kun Poliisihallituksen asehallinto yritti käyttää sen ja/tai alaistensa suorittamaa varkautta TAK:n toimivaa johtoa vastaan. Tässä esittelen, kuinka kerkeästi lupapoliisit valehtelevat.
Ei yhtään samanlaista tarinaa
Haltuunottoon osallistui seitsemän poliisia tai poliisin palveluksessa olevaa. Kuusi Järvenpään poliisiasemalta, yksi Poliisihallituksesta. Asekirjanpidon varastamisen vuoksi kaikkia on kuulusteltu rikoksesta epäiltyinä. He kaikki valehtelevat. Kuka enemmän, kuka vähemmän, mutta ilmiselvästi yksikään ei puhu täyttä totta. Kiintoisaa on, etteivät kuulustellut ole kyenneet tuottamaan samasta tapahtumasarjasta kahta samanlaista kertomusta. Merkittävin osin kertomukset ovat vastakkaiset, ne sulkevat toisensa pois.
Syylliseksi epäillyllä ei ole velvollisuutta puhua totta, joten poliisien valehtelu ei ole rikos. On kuitenkin kaksi syytä, jotka tekevät poliisien vilpillisyydestä erittäin moitittavaa. Se, ettei ole totuudessapysymisvelvollisuutta, ei tarkoita oikeutta valehdella asianomistajan, siis rikoksen uhrin päälle mitä tahansa. Siinä voi syyllistyä kunnianloukkaukseen, ja niin mielestäni osa kuulustelluista poliiseista tekee.
Toisekseen, kaikki seitsemän työskentelevät yhä edelleen poliisin lupahallinnossa. He etsivät työkseen luvanhakijoiden ja -haltijoiden, erityisesti aseluvan haltijoiden tekemisistä puutteita ja virheitä, joihin tarttua. Osa heistä on esiintynyt asiantuntijoina aselupa-asioita koskevissa oikeudenkäynneissä. He valehtelevat paljon yli sen mikä tarvittaisiin peittämään heidän oma rikoksensa, jos olisivat sattuneet asekirjan anastamaan.
Kun he valehtelevat tässä esitutkinnassa, miksi pitäisi luottaa heidän puheisiinsa missään muussakaan yhteydessä?
Komisario valehteli kirjanpidon olemattomiin
Todennäköisesti lähinnä totta puhui haltuunottoa paikan päällä johtanut ylikonstaapeli Roope Karjalainen, joka kertoi saaneensa esimieheltään ohjeen ottaa aseiden ja muun luvanvaraisen materiaalin lisäksi poliisin haltuun asekirjanpidon. Toimistosihteeri Asta Jaakkola teki merkittävän paljastuksen kertoessaan, varsin uskottavasti, havainneensa asekirjanpidon puuttumisen heti seuraavalla viikolla, ja kertoneensa siitä työtovereilleen, myös esimiehelleen komisario Anssi Murrolle.
Kukaan ei ryhtynyt asian vuoksi mihinkään toimiin. Karjalainen oli ainoa, joka ei yrittänyt valehdella Teräasekeskuksen tiliin rikoksia. Myöskään Jaakkola ei ollut tässä suhteessa muutoin kovin räikeä, mutta hän väitti ihmetelleensä kun liikkeessä ei ollut kassakonetta. Se on nykypäivänä varsin vakava syytös. Tosiasiassa liikkeessä on kassakone.
Haltuunoton määräsi toimeenpantavaksi komisario Anssi Murto, Poliisihallituksen vaatimuksesta. Hän otti kuulustelussa poliisin töppäilystä hiukan vastuuta, päinvastoin kuin useimmat, mutta alkoi sitten paiskoa törkyä liikkeen niskaan:
"Nyt jälkeenpäin olen talon sisältä lupasihteereiltä kuullut, että vuosina 2007 ja 2008 Teräasekeskuksella ei ole ollut lainkaan käytössä sellaista aseiden osto- ja myyntipäiväkirjaa. Käsitykseni on, että aseiden ostoon ja myyntiin liittyvät tiedot ovat olleet ainoastaan erillisinä kuitteina ja irtopapereina ja se ei ole se tapa, millä näitä tietoja pitäisi säilyttää. Tästä on huomautettu Teräasekeskusta käsittääkseni vuosina 2007 ja 2008 pariinkin kertaan. Tästä lienee dokumentaatiota olemassa".
Että ihan "lienee" dokumentaatiokin olemassa... Poliisilla ja toimittajalla on se fundamentaalinen ero, että poliisi paiskoo virkatyökseen tällaisia valheita ja juoruja, toimittaja edes yrittää tarkistaa tarinat ennen kuin päästää ne eteenpäin. No, ainakin pitäisi yrittää tarkistaa.
Murron tarinassa saattoi olla sen verta perää, jotta lupasihteerit ovat todellakin voineet tällaisia satuja sepittää ja levittää. Juttu kuitenkin tiedetään varmuudella valheeksi poliisin oman tutkinnan vuoksi.
Jokelan koulussa tehtiin joukkomurha 2007, ja vuoden päästä Kauhajoella edellisen kopiomurha. Molemmat tappajat olivat ostaneet aseensa TAK:sta, mikä kerrottiin julkisuudessa, näkyvästi ja paisutellen. Tämän vuoksi TAK:n asekirjanpito oli kahteen kertaan keskusrikospoliisin tutkittavana. Jos asekirjanpito olisi puuttunut, tai siinä olisi ollut merkittäviä puutteita, TAK:n ase-elinkeinolupa olisi peruttu tuolloin. Siinä ei ollut huomautettavaa.
Jokelan kylä on Tuusulaa, ne molemmat kuuluivat saman Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen toiminta-alueeseen. On uskottavuuden tuolla puolen, ettei paikallispoliisin lupakomisario ja kaikki lupasihteerit olisi kouluampumisten kaltaisten shokkien jälkeen tienneet TAK:n asekirjanpidon syynäämistä. Tarina ei voi olla vahinko, vaan tietoinen valhe.
Poha valehtelee pahiten
Asekirjanpidon varastaminen tuli TAK:n edustajien tietoon 7.1.2014, kun heidät kutsuttiin Järvenpään poliisiasemalle selvittämään, missä olivat eräät poliisin tiedostojen mukaan kateissa olevat aseet. He kertoivat kaikkien tietojen löytyvät asekirjanpidosta, ja pyysivät noutamaan sen paikalle. Konstaapeli Hannu Kauppinen kantoi kirjanpitoaineiston pöydälle. TAK:n edustajat huomasivat heti yhden asekirjanpitokirjan puuttuvan ja pyysivät Kauppista noutamaan myös sen. Kauppinen lähti etsimään kirjaa, mutta ei löytänyt. Todettakoon, että tämän tapahtuman kuvaus on riidaton.
Esitutkinnassa sen tosin yritti kyseenalaistaa toimistosihteeri Katrina Granö sepittämällä tällaisen tarinan: "Hannu [Kauppinen] kantoi kirjoja yhden kerran ja lähti sitten pois hakemaan lisää kirjallista aineistoa ja Raunion veljekset jäivät kahdestaan huoneeseen. Kirja on voinut silloinkin hävitä". Kauppinen kantoi aineiston Granön huoneessa olleesta kaapista, eikä ole uskottavaa ettei Granö olisi tiennyt kirjan olleen kateissa jo ennen tapaamista. Kauppinen tuli etsimään asekirjaa nimenomaan siksi, että sen puuttuminen oli todettu.
Toimistosihteeri Marja-Liisa Heikkinen kertoi tällaisia: "Syksyllä 2013 kuulin, että pojat ovat nyt keksineet sellaista, että heidän tavaroitaan on kadonnut." Kiinnitän huomiota päivämääriin. Asekirjanpito otettiin poliisin haltuun 12.4.2013 ja poliisin virallisen selityksen mukaan sen katoaminen huomattiin vasta tuossa 7.1.2014 palaverissa. Miten Heikkinen oli kuullut asekirjanpidon katoamisesta jo syksyllä 2013? Siten, että työtoverinsa oli kertonut jo heti huhtikuussa sen puuttumisesta. Mitä Heikkinen teki kuultuaan tämän aivan ratkaisevan asiakirjan puuttumisesta? Oli hipihiljaa, kunnes asia rävähti julkiseksi ja sen jälkeen kylmästi valehteli "poikien keksineen" katoamisen.
TAK:n aseiden haltuunoton jälkeen Heikkinen ylennettiin Järvenpäästä Poliisihallituksen asehallintoyksikköön. Koeteltu epärehellisyys näyttää olevan sen keskeinen rekrytointiperuste. Ei olekaan sattuma, että komisario Murron ohella törkeimmin valehteli haltuunotossa mukana ollut Pohan tarkastaja, aseseppä Juha Suutari. Kaikilta epäillyiltä kysyttiin kuka heidän mielestäään hyötyy asekirjanpidon katoamisesta. "Teräasekeskus", vastasivat kuorossa Katrina Granö, Marja-Liisa Heikkinen, Hannu Kauppinen ja Juha Suutari. Suutari selitti: "Hyöty tulisi esimerkiksi niin, että kirjanpidossa olisi jotain epäselvyyksiä. Aseita, mitä esimerkiksi olisi löytynyt hyllystä, mutta ei asekirjanpidossa, voi selittää sillä, että se oli merkitty siihen kadonneeseen asekirjanpitoon."
Aseiden haltuunoton ajankohtaja oli aivan asiallisesti sovittu etukäteen TAK:n kanssa, minkä Suutarin on täytynyt tietää. Suutarin "teoria" on siis jo yksin siksi mieltä vailla. Suutari valehteli tahallaan, mutta huonosti. Kaikista ei edes harjoitus tee mestaria.
Poliisi ei tiedä mitä vei
Poliisi vei 12.4.2013 TAK:sta aseiden lisäksi paljon muutakin materiaalia: patrunoita, kaasusumuttimia, äänenvaimentimia ja niin edelleen. Poliisin kuuluu antaa takavarikosta takavarikkopöytäkirja, säällisessä ajassa. Huomattakoon, ettei ase-elinkeinoluvan peruuttaminen ei muuta tavaran omistussuhteita. Jokainen poliisin haltuun otettu patruuna on edelleen TAK:n omaisuutta ja sillä on oikeus myydä ne jokaiselle, jolla on asianmukaiset luvat ne ostaa. Yksinomaan patruunoita poliisi vei useita kymmeniä tuhansia, se on mittava omaisuuserä. Ilman takavarikkopöytäkirjaa on vaikeaa osoittaa, mitä omaisuutta poliisin hallussa on.
TAK:n on pitkään vaatinut Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta takavarikkopöytäkirjaa. Vaatimus on kiertänyt virkamieheltä toiselle kaikkien selittäessä "en tiedä asiasta mitään". Kesäkuun lopussa, yli kaksi vuotta takavarikon jälkeen liike sai poliisipäällikkö Kari Rantalan ja apulaispoliisipäällikkö Tapani Lakasen ilmoituksen: "Vaikuttaa siltä, että poliisilaitoksella ei ole kaikilta osin tarkkaa tietoa siitä, mitä aineistoa tai esineitä poliisin haltuun on ampuma-aseiden ja patruunoiden lisäksi otettu".
Ilmoitus on noloudessaan hellyttävän rehellinen. Onko se ihme, jos tällainen putiikki hukkaa myös asekirjanpidon?
Kunnianloukkaus, mutta...
Rikoslain kunnianloukkaussäädös (RL 24:9) kriminalisoi aivan samalla tavalla väitteen ja vihjauksen: "Joka 1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen ---". Kuulusteltavat esittivät osin erittäin räikesti valheellisia väitteitä, mutta pääosin vihjailuja, usein hyvin pitkälle meneviä sellaisia: "olen kuullut", "oli yleinen käsitys". Poliisilaitoksen henkilökunta ja Pohan edustaja ovat muodostaneet käsityksensä juorujen perusteella, silloin kun eivät ole sepittäneet niitä itse. Monet väitteistä ja vihjauksista ylittävät mielestäni kirkkaasti kunnianloukkauksen rajan, erityisesti Anssi Murron ja Juha Suutarin valheet.
Mitä tapahtuisi, jos TAK:n edustajat tekisivät heistä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta? Täydellä varmuudella valtakunnansyyttäjänvirasto estäisi sen tutkinnan. Kunnianloukkaus on rikoksena varattu yksinomaan poliisien ja syyttäjien poliittisen terrorin välineeksi. "Kunnianloukkauksesta" saa syytteen esimerkiksi sellainen, joka on kritisoinut poliisin ja syyttäjien toimintaa. Silloin "kunnianloukkaukseksi" kelpaa ihan mikä tahansa, varsinkin toden puhuminen.
Poliisi ja syyttäjät eivät Matti Nissisen viraston linjauksen mukaan syyllisty koskaan kunnianloukkaukseen, valehtelivatpa he miten törkeästi tahansa.