Blogi

Ulvilan ensimmäinen tekninen tutkija

Surmapaikalle ensimmäisenä tulleen ja sitä tutkineen rikosteknikon havainnot kiistävät täysin syyttäjien väitteet surman kulusta ja tekijästä. Siksi syyttäjät yrittivät "unohtaa" hänet.

 

 

JSN harhapoluilla

JSN on ryhtynyt totuuskomissioksi asioissa, joissa sillä ei ole mitään kompetenssia. Tämä on tuottanut jo ainakin kolme fiaskoa yksin tänä vuonna.

 

Valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koiviston vilppi johti tuomioon

Peter Fryckmanin voitto Helsingin käräjäoikeudessa on periaatteessa erittäin tärkeä, ja saattaa pakottaa syyttäjät muuttamaan tapojaan vähän laillisemmiksi.

Helsingin käräjäoikeuden ratkaistavana ollut pääkysymys oli tämä: saako syyttäjä tehdä päätöksen olla syyttämättä "ei näyttöä rikoksesta" perusteella, mutta silti väittää epäillyn syyllistyneen rikokseen? Saa, väittää ex-valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto ja Suomen valtio. Ei saa, vastasi käräjäoikeus 21.7.2014. 1)

Tapaus Auer: KKO hyväksyy voodoon tieteeksi

On skandaali, ettei KKO antanut valituslupaa Auer-vyyhden seksuaalirikosjutussa. KKO hyväksyi näytöksi humpuukin.

Helsingin Sanomat KRP:n talutusnuorassa

Toimittaja Tuomo Pietiläinen vannoo uskollisuuttaan keskusrikospoliisille, joka vuotaa hänelle tietoja kollegoista.

 

Tuomo Pietiläisen Helsingin Sanomissa 17.4.2014 julkaistu kolumni "Vallan vahtikoirat talutusnuorassa" on perin erikoinen teksti. Hän vahvasti vihjailee rikollisiksi niitä toimittajia, jotka suhtautuvat epäillen huumepoliisi Jari Aarnio -tutkintaan. Vähintäänkin Pietiläinen arvelee heidän kulkevan Aarnion talutusnuorassa. 1)

Tiemaksuja on ajettu valheilla

Poliisi odottaa innolla autojen satelliittipaikannusta, koska se laskee saavansa sillä urkitut tiedot omaan käyttöönsä.

 

Ne Nato-kysymykset, joita ei kysytä

Keskustelua Nato-jäsenyydestä käydään innolla, mutta edelleen kiperimmistä kysymyksistä määrätietoisesti vaietaan.

Sunnuntain 23.3 Helsingin Sanomat oli lähes Nato-teemanumero. Monen jutun ja kolumnin voimin lukijaa suostuteltiin Nato-jäsenyyden kannalle. Kampanjanumeron pääjuttu oli artikkeli "10 kysymystä Natosta". Pääosin asiallista tekstiä, joka pitänee kohtuullisen hyvin paikkansa. Niissä etupäässä teknisissä kysymyksissä, jotka esille otettiin. 1)

Syyttäjä Jonna Ryynänen, pedofiili

Ajatollah Khomeini-vainaan nimittäminen pedofiiliksi on rikos, mutta suomalaisen perheenäidin nimittäminen samoin ei ole, väittävät syyttäjät.

Turkulainen lakinainen Niina Berg pitää netissä omaa blogiaan, kirjoittaen erityisesti tapaus Anneli Auerista, jonka hän tuntee erittäin hyvin. 1) Auerin jutuista - niitä on kaksi - on tunnetusti varmimmat ja kiivaimmat mielipiteet heillä, jotka tietävät niistä vähiten, ja näitä henkisesti vaivaisia Suomemme maassa riittää.

KRP käyttää rekistereitään vastoin lakia

Kansalaiset pelkäävät poliisin käyttävä salaisten rekistereidensä vääriä tietoja heitä vastaan. Pelko on perusteltu. Juuri niin poliisi tekee.

 

Alma Median lehdet julkaisivat tänään 18.3.2014 artikkelin poliisin tavasta käyttää epäiltyjen rekisteriä (epri) laittomiin, laissa nimenomaan kiellettyihin tarkoituksiin, ja ettei tätä väärinkäytöstä aiota tutkia.

Milloin uskontojen arvostelemisesta tuli rikos?

Valtionsyyttäjät hyökkäsivät rajusti sananvapautta vastaan, ja sharia-lain pyhyyden puolesta Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

 

Julkaise syötteitä