Blogi

Totuus Patriasta: Yle ja MOT syytteeseen

2.2.2010

Slovenian entinen pääministeri Janez Jansa on nostanut maassaan syytteen Yleisradiota ja sen MOT-toimittaja Magnus Berglundia vastaan. Slovenialaisissa tiedotusvälineissä syytteestä kerrottiin jo ainakin 28.1.2010, mutta Yle suostui havaitsemaan asian vasta helmikuun 1. päivä. MOT:n sivuilta tätä tietoa etsii edelleen turhaan, vaikka siellä asiasta on oltu selvillä jo pitempään, koska Berglund oli kommentoinut syytettä slovenialaisille lehdille, tosin perin niukasti.

Oikeusvaltion purku kostautui Sellossa

13.1.2010

Entisen naisystävän puukotuksella alkanut ja neljällä kauppakeskus Sellossa ampumalla tehdyllä murhalla jatkunut verityö ei tapahtunut tyhjyydessä. 2000-luvun Suomessa on tehty nyt neljä joukkomurhaa ja erilaisuuksistaan huolimatta tapauksia yhdistävät yhteiskunnan perustehtävien laiminlyönnit. Terveyden, turvallisuuden ja oikeuslaitoksen resurssien leikkaaminen, työntekijöiden vähentäminen kostautuvat juuri näin.

Jorma Kalske - valtakunnan häpeä

 

Laittoman haulikon rakennelleen miehen rikoksen peittelyyn ja yritykseen lavastaa syytön syylliseksi osallistui tusina poliiseja ja syyttäjiä. Kaikkien rikosten tutkinta estettiin.

Hutkivat toimittajat tuhoavat lähdesuojan

18.12.2009

Vapauttavan päätöksen Ylen Matti Vanhasen lautakasa-ohjelmasta tehneet Julkisen sanan neuvoston jäsenet väittivät puolustavansa lähdesuojaa. Se on täydellisen väärä arvio. Päätös on ase kaikkien niiden kädessä, jotka haluaisivat romuttaa lähdesuojan. Esimerkiksi poliisiylijohtaja Mikko Paateron kädessä.

Eka kerta

Tietotekniikan piti helpottaa ihmisen elämää ja työntekoa, mutta minkä hiton takia me sitten istumme jatkuvasti koirakoulussa opiskelemassa lisää tietotekniikkaa?

Julkaise syötteitä